Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Rehtorivaihdosta hyviä kokemuksia

Rauman ammattiopiston ja Porin Palveluopiston rehtorit vaihtoivat työpaikkoja viideksi kuukaudeksi. Laatuaan ensimmäinen virkamiesvaihto kaupunkien välillä mahdollisti naapurin parhaista käytännöistä oppimisen ja antoi eväitä vaihtotoiminnan kehittämiseen.

Rauman Unto Tillander ja Porin Seppo Laakkonen toimivat toistensa viransijaisina viiden kuukauden ajan. Jokapäiväisten tehtävien hoidon lisäksi rehtorit organisoivat oppilaitosten avainhenkilöiden lyhyitä tapaamisia. Rehtorivaihto päättyi vuodenvaihteessa ja käteen jäi tukku myönteisiä kokemuksia.

Tillander nostaa rehtorivaihdon tärkeimmäksi hyödyksi Porin ja Rauman välisen vuoropuhelun vahvistumisen ja yhteistyön kehittymisen. Myös Laakkosen mielestä on tärkeää, että Satakunnan kaksi suurinta ammattioppilaitosta haluaa yhdessä viedä maakuntaa eteenpäin.

Laakkosen mukaan Porissa voitaisiin ottaa mallia Rauman hallintorakenteesta. Raumalla opetus- ja sivistystoimi on keskitetty kokonaisuudessaan yhden toimijan eli opetustoimen lautakunnan alaisuuteen. Tämä malli antaa enemmän mahdollisuuksia koko koulutussektorin yhteistoimintaan ja kehittämiseen.

Raumalaiset puolestaan voisivat ottaa oppia porilaisten markkinointi- ja tiedottamisosaamisesta.

Laakkosen listaamat "parhaat käytännöt" Raumalla:

  • opetus- ja sivistystoimen keskittyminen yhden lautakunnan alaisuuteen. Tämä mahdollistaa perusasteen ja toisenasteen koulutuksen saumattoman yhteistoiminnan
  • työssäoppimisyritysten esimerkillinen dokumentointi
  • toimiva yhteistyö ammatiopiston ja Länsi-Suomen aikauiskoulutuskeskuksen kesken
  • merenkulkualan koulutuksen erinomainen hyödyntäminen kaupungin merellisen imagon rakentamisessa.

Tillanderin listaamat "parhaat käytännöt" Porissa:

  • hyvin järjestetty kuraattori- tutorointi- ja oppilaskuntatoiminta
  • joustava lukion tai ylioppilastutkinnon suorittaminen ammatillisten opintojen yhteydessä
  • tehokas täydennyskoulutus
  • talouden seurannan tiukka vastuutus yksiköiden johtajille
  • hyvin järjestetty johtamista tukeva sihteeritoiminta
  • hyvä markkinointi- ja viestintäosaaminen
  • yrittäjyyskasvatuksen antaminen oppilaitosten yhteydessä toimivien yritysten avulla

Tillander ja Laakkonen pitivät vaihtoa mielenkiintoisena mahdollisuutena ja urautumista ehkäisevänä. Molemmat suosittelevat Rauman ja Porin välisen vaihtotoiminnan kehittämistä. Porin kaupunginhallitus on jo käsitellet asiaa ja esittänyt, että kaupungit ryhtyisivät yhteistyössä valmistelemaan henkilöstövaihtojärjestelmän periaatteita.

Päivitetty: 02.02.2006

 
 

Rehtorinvaihtoon tyytyväiset Seppo Laakkonen (vas.) ja Unto Tillander yhteistä soppaa keittämässä. Kauhan varressa opiskelija Marja Erkheikki.