
Boliden Harjavalta Oy on vuoden 2006 satakuntalainen logistiikkayritys
Suomen logistiikkayhdistys ry Satakunnan piiri on valinnut Vuoden 2006
satakuntalaiseksi logistiikkayritykseksi Boliden Harjavalta Oy:n. Yhtiö on
Satakunnassa edelläkävijä kumppanuuteen perustuvan logistiikkajärjestelmän
kehittämisessä. Boliden Harjavalta Oy on pitkäaikaisilla sopimuksilla
parantanut muun muassa logistiikan käyttövarmuutta, toiminnan
kustannustehokkuutta ja vähentänyt ympäristöhaittoja. Yhtiöllä on
tuotantolaitokset Harjavallassa ja Porissa. Yhtiön henkilöstömäärä on noin
420. Vuoden satakuntalainen logistiikkayritys valinta tehtiin nyt
yhdeksännen kerran.
Boliden Harjavalta Oy:n pitkä ja ansiokas historia alkaa ensimmäisen
tuotantolaitoksen perustamisesta Itä-Suomeen vuonna 1936, josta laitos
siirrettiin Harjavaltaan toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Nykypäivän
käytetyin metallien talteensaantimenetelmä, liekkisulatus, kehitettiin ja
otettiin käyttöön Harjavallassa vuonna 1949.
Vuoden satakuntalaiseksi logistiikkayritykseksi valitaan yritys tai yhteisö,
joka on tehnyt maakunnassamme tasokasta ja pitkäjänteistä työtä
logistiikkansa kehittämisessä ja sen toiminta on taloudellista, tehokasta,
laadukasta sekä ympäristön ja henkilöstön huomioon ottavaa. Yhteistyö ja
kumppanuus näkyvät toiminnassa. Yritys hyödyntää tietojärjestelmiä,
osallistuu koulutukseen ja kouluttaa itse henkilöstöään. Valittu on joko
logistiikan käyttäjä tai logistiikan palvelujen tarjoaja. Valinta voi
kohdistua alueella toimivaan yritykseen, tulosyksikköön, konserniin tai
konsernin osaan, sekä kunnan tai valtion yksikköön tai liikelaitokseen.
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
15.02.2007
|