
Raakapuun
tuonnin lisäys kasvatti satamaliikennettä
Rauman sataman kokonaisliikenne oli vuoden 2008 kesäkuun loppuun mennessä
yhteensä 3,77 milj. tonnia, jossa on lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna 14,1
prosenttia. Nousu selittyy roimasti kasvaneella (+159%) raakapuun
tuonnilla.
Alkuvuonna 2008 kuljetettiin Rauman kautta 88
643 konttiyksikköä (TEU), mikä merkitsee
2,1 prosentin laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Konteissa kuljetetun tavaran
määrä
kuitenkin lisääntyi viennissä 10 ja tuonnissa 23 prosenttia eli tyhjänä
kuljetettujen konttien
määrä laski merkittävästi.
Laivakäyntejä oli alkuvuonna 893 kappaletta
(+19,1%). Runsas kasvu johtuu niin ikään
raakapuukuljetuksista, joissa käytetään suhteellisen pieniä laivoja.
Satamaliikenteestä vientiä oli 2,30 milj.
tonnia (- 1,1%), tuontia 1,47 milj. tonnia (+ 51,6%)
ja kotimaan liikennettä ainoastaan 0,001 milj. tonnia. Tuonnin kasvu on
tasapainottanut
Rauman sataman varsin vientivoittoista liikennettä. Viennin ja tuonnin suhde oli
alkuvuonna 60/40, joka on tasapainoisin tilanne vuosikymmeniin.
Tärkeimmät vientituotteet olivat paperi- ja
kartonki, selluloosa, kemikaalit, vilja, sahatavara sekä
sekalainen kappaletavara. Tuontipuolella suurimmat olivat raakapuu, kaoliini,
kappaletavara sekä kemikaalit. Eniten lisääntyivät raakapuun tuonti, nesteiden
vienti ja
tuonti, selluloosan vienti sekä metallien tuonti. Laskussa olivat paperin ja
sahatavaran
vienti sekä kappaletavaran vienti ja tuonti.
Lisätietoja:
Alkuvuoden
liikennetilasto
Satamajohtaja Hannu Asumalahti, puh. 050 303
9700
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
10.07.2008
|