Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Rauma ja Pori selvittävät satamien yhteistyön hyödyt

Pori ja Rauma teettävät yhdessä analyysin, jossa selvitetään, onko nykyisen yhteistyön kehittämisellä mahdollisuus edistää molempien satamien toimintaa. Tehtävällä analyysillä selvitetään, millaisia lainsäädännöllisiä, taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia mahdollisella yhteistyön lisäämisellä olisi, ja millaisia saavutettavat hyödyt ovat. Yhteistyöanalyysi tullaan tilaamaan ulkopuoliselta konsultilta, joka ei ole riippuvainen kummastakaan satamasta tai niiden operaattoreista.

Nykyisin satamat tekevä yhteistyötä lähinnä koulutuksessa, tietojärjestelmissä, laatu- ympäristö- ja työturvallisuusjärjestelmissä sekä kansainvälisessä markkinoinnissa.

Satakunnassa on kaksi täyden palvelun satamaa – Porin Satama ja Rauman Satama.  Satakunnan satamien kautta kuljetetaan yli 10 prosenttia Suomen ulkomaan liikenteestä.   Suomalainen teollisuus ja sen logistiikka on kuitenkin selkeän muutoksen edessä.  Satamia käyttävä teollisuus ei ole enää vain suomalaista teollisuutta vaan yritykset ovat yhä kansainvälisempiä. Teollisuudella ja kaupalla on voimakkaat paineet oman kannattavuutensa parantamiseksi ja ne ovatkin aloittaneet logististen toimintojensa uudelleen organisoinnin ja tehostamisen.

Yhteiskunnassa tapahtuu samalla merkittäviä muutoksia.  Ympäristö- ja turvallisuusasioiden merkitys kasvaa ja yleinen tehokkuusvaatimus tuo satamille uusia haasteita. Päästöihin ja vesirakentamiseen liittyvä lainsäädäntö tuo uusia määräyksiä ja kustannuksia satama-alalle. Satama- ja vesirakentaminen on entistä kalliimpaa. Hankkeiden toteutus kestää yhä kauemmin, koska lupamenettelyt ovat monimutkaisia. Lupapäätöksistä myös valitetaan yhä useammin. Nopeiden muutosten tekeminen satamissa on vaikeaa.

Valtakunnallinen satamien kilpailuasetelma Suomessa tulee olennaisesti muuttumaan. Käynnissä olevilla isoilla satama- ja logistiikkakeskushankkeilla pyritään ainakin yksikköliikenteen (kontit ja rekat) tavaravirtojen muutoksiin.  Uudet ympäristölupamääräykset saattavat johtaa myös vaikeiden ja vaarallisten tuotteiden käsittelyn keskittämisen tiettyihin satamiin.

Ympäristön muutokset ovat erittäin kova haaste Satakunnan satamille.  Kaupunkien on reagoitava tilanteeseen. 

Yhteistyöselvityksen käynnistämisestä päättävät molempien kaupunkien kaupunginhallitukset maanantaina 12.3.2007. Selvitystä varten kaupunginhallitukset asettavat yhteisen ohjausryhmän, johon kuuluvat molemmista kaupungeista kaupunginhallituksen puheenjohtajistot, kaupunginjohtajat ja teknisen alan apulaiskaupunginjohtajat sekä asiantuntijoina satamajohtajat. Ohjausryhmällä on oikeus käyttää työssään ulkopuolisia asiantuntijoita sekä valita tarjouspyyntökierroksen jälkeen analyysin tekijä ja allekirjoittaa sopimus asiasta.

 

Päivitetty: 08.03.2007