Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Selkämeren kansallispuiston internet-sivujen julkaisemista aikaistetaan

Selkämeren kansallispuistoa valmistelevan projektin käynnistyttyä nyt uudelleen avataan internetissä suunnitelmista kertovat sivut. Sivut täydentyvät suunnitelmien etenemisen mukaan. Etenemistä voivat näin kaikki  seurata internetistä. 

Hankkeen ohjausryhmä on hyväksynyt sille 8.12.2006  tehdyn ehdotuksen internet-sivujen aikaistamisesta. Internet-sivut avataan ensi viikolla käytävien Metsähallituksen ja projektin välisten neuvottelujen jälkeen. 

Hankesuunnitelmaan kuuluvat valmisteluraportti ja esite. Koska työ keskeytyksen takia on nyt noin puoli vuotta suunnitellusta aikataulusta jäljessä, julkaistaan aineistoa  internetissä jo keskeneräisenäkin.  

Kansallispuistoa koskevat suunnitelmat asetetaan nähtäville myös painettuna aineistona, mutta vasta valmiimman ehdotuksen mukaisena.  

Sparrausryhmien toinen kannanottokierros toteutetaan helmikuun alussa. Sparrausryhmät ovat eri toiminta-aloilta koottuja sidosryhmiä, jotka jo keväällä esittivät kantojaan. Ryhmiä on seitsemän. Aihepiireinä ovat elinkeinotoiminta, erityisesti matkailu, veneily ja sukeltaminen, kalastus ja metsästys, loma-asutus ja yksityiset vesialueet naapureina, merenkulku sekä merialuetta kuormittava teollisuus.

Ympäristötoimen -sivuille

Ajankohtaista -sivulle

Kaupungin etusivulle

Päivitetty: 12.01.2007