
Rauman kaupunki
Seudullinen toiminta muuttuu ensi vuonna
Rauman
seudun seutuneuvosto hyväksyi 11.6.2008 pitämässään kokouksessa
seudullisen toiminnan organisoinnin muutokset ja päätti esittää
peruskunnille asian hyväksymistä.
Muutokset
käsitellään peruskuntien valtuustoissa syys- lokakuun aikana ja ne
tulevat voimaan
1.1.2009
lukien.
Organisaation muutostarpeisiin syynä ovat seudun kuntien yhdistymiset.
Vuoteen 2011 mennessä nykyisistä kunnista jäljellä ovat Eura, Eurajoki
ja Rauma. Lisäksi muutoksiin vaikuttavat kansallisen ja EU:n aluepolitiikan
muutokset sekä työ- ja elinkeinoministeriön uudistus ja valtion
aluehallinnon uudistus.
Kilpailukyvyn kasvattamisen kannalta nykyinen toimintatapa jättää Rauman
seudulla harmaan alueen kuntatason ja seututason toiminnan väliin.
Organisointi muuttuu
seuraavasti:
Peruskunnat Eura (Köyliö/Säkylä), Eurajoki ja Rauma saavat kukin
kehittämistoiminnan yksikön ja kehittämisvastaavaksi nimettävän henkilön. Yksiköt
harjoittavat kuntakohtaista edunvalvontaa sekä kehittämis- ja
elinkeinopolitiikkaa.
Seutuhallinto hoitaa jatkossa kuntien palvelu-
sekä muun yhteistyön,
kehittämisohjelmat ja –hankkeet, edunvalvonnan ja sidosryhmäsuhteet. Hallinnon
toiminta perustuu kuntien päätöksiin. Sen muodostavat seutuhallitus, joka
koostuu kunkin kunnan haluamallaan tavalla nimeämistä luottamushenkilöistä
ja kunnanjohtajasta; kunnanjohtajien ja seutusihteeristön yhteiskokous,
jonka esittelijänä toimii Rauman kaupunginjohtaja; sekä seutusihteeri.
Hallitus kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kunnanjohtajat ja
seutusihteeristö kokoontuvat kuukausittain. Seutusihteeristö koostuu kuntien
kehittämisyksikköjen vastuuhenkilöistä, Rauman Seudun Kehitys Oy:n
toimitusjohtajasta ja seutusihteeristä. Seutusihteerin viran tai tehtävän
tarjoaa Rauman kaupunki.
RSK Oy tuottaa aloittavien ja toimivien yritysten
neuvontapalvelut sekä toteuttaa yhteiset elinkeinotoimen kehittämishankkeet. Osakeyhtiö
on kuntien omistama ja sitä johtavat 5 – 6 hengen hallitus (kolme kunnista, 2-3
elinkeinoelämästä) ja toimitusjohtaja.
Lisätietoa:
Seutuneuvoston
puheenjohtaja Harri Lehtonen, puh. 0400-017003
Kunnanjohtajaneuvottelun
puheenjohtaja, Rauman kaupunginjohtaja Arno Miettinen, puh. 050-64611
Rauman seutu
Ajankohtaista -sivulle
Kaupungin etusivulle
Päivitetty:
13.06.2008
|