|

Rauman talousarvio läpi muutoksitta
Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuoden talousarvion ja virkapaketin
muutoksitta maanantaina 18. marraskuuta. Talousarviosta käytiin kuusi ja
virkapaketista kaksi äänestystä, puheenvuoroja käytettiin yhteensä yli
kuusikymmentä. Kokous kesti 6,5 tuntia.
Talousarvion äänestykset:
- Vasemmistoliiton Jouni Lehto ehdotti Gunnar Veijalaisen kannattamana
81 000 euron lisämäärärahaa työllisyyden hoitoon. Ehdotus hävisi
äänin 40 - 10 kaupunginhallituksen ehdotukselle.
- Vasemmistoliiton Tapio Ailasmaa ehdotti Toni Raussin kannattamana
vanhustenhuoltoon kuutta uutta hoitajan virkaa. Ehdotus hävisi
äänin 43 - 6, yksi tyhjä.
- Vasemmistoliiton Toni Raussi ehdotti, että talousarviosta
poistetaan seuraavat kohdat: "Neuvotellaan A-Killan kanssa
ohjaajan palkkaukseen osoitetun avustuksen käytöstä
ammatillisempaan päivätoiminnan ohjaukseen ja yhteistyön
kehittämisestä päihdehuollon muiden toimijoiden kanssa. "KJ:
Kahden sosiaalityötekijän viran perustamisen priorisoimiseksi
sosiaalitoimi puolittaa A-Killan avustuksen ja neuvottelee sen
aiheuttamista tomista A-Killan kanssa." Ehdotus hävisi äänin
41 - 9.
- Toni Raussi ehdotti Walleniuksen kannattamana, ettei
liikunta-nuorisotoimen maksutuottoja korotettaisi kahdeksalla
prosentilla. Ehdotus hävisi 36 -14.
- Keskustan Pentti Justen ehdotti Aatos Virtasen kannattamana, ettei
Kuninkaankadun sulatusjärjestelmään hyväksyttäisi määrärahaa.
Ehdotus hävisi äänin 27 - 19, neljä tyhjää. Virtanen halusi
liittää pöytäkirjaan lausuman, jonka mukaan päätös on
valtuuston hyväksymän kestävän kehityksen ohjelman vastainen.
- Tapio Ailasmaa ehdotti Tuomo Grundströmin kannattamana, että
investointiohjelmaan lisätään 20 200 euron määräraha
talviuintipaikan suunnitteluun. Ehdotus hävisi äänin 42 - 5, kolme
tyhjää.
Talousarviokäsittelyssä esitettiin kaksi toivomuspontta, jotka koskivat
lasten kotihoidon kuntalisää ja dementoituvien hoidon järjestämistä.
Virkapaketin äänestykset:
- Tapio Ailasmaa ehdotti Satu Airokiven kannattamana kolmea uutta
tointa vanhustenhuoltoon ja kolmea tointa vanhustyöhön Kaunisjärven
dementiayksikköä varten. Ehdotus hävisi äänin 40 - 10.
- Kristillisdemokraattien Risto Torpo ehdotti Tuomo Grundströmin
kannattamana koulukuraattorin toimen perustamista opetustoimeen.
Ehdotus hävisi äänin 31 - 19.
Budjettivaltuustossa pidettyjä puheita:
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eero
Laine
Keskustan ryhmäpuheenvuoro
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro
Sosialidemokraattisen puolueen
ryhmäpuheenvuoro
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro
Sitoutumattomien ryhmäpuheenvuoro
Päivitetty:
02.02.2006
|