Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Talousarvio 2006 alijäämäinen

Edessä palvelurakenteen ja -verkoston muutokset

Rauman kaupunginjohtajan talousarvioesitys vuodelle 2006 on 2,1 miljoonaa euroa alijäämäinen, vaikka hallintokuntien esitysten mukaisesta toimintakatteesta on karsittu lähes 2 miljoonaa euroa. Kaupungin kehittyminen rakentamalla turvataan 10,3 miljoonan euron investoinneilla. Palvelutaso säilyy edelleen erittäin korkeana ja peruspalveluista pystytään huolehtimaan.

Kaupungin verotulot ja valtionosuudet kasvavat kuluvasta vuodesta 6,7 miljoonaa euroa. Valtionosuusjärjestelmän uusiminen vuoden 2006 alusta lukien aiheuttaa tulevaisuudessa valtionosuuksien supistumisen 1,2 miljoonaa euroa vuositasolla. Tämän lisäksi työmarkkinatukiuudistus tulee vähentämään valtionosuuksia 0,2 miljoonalla eurolla vuosina 2006-2008.

Ensi vuoden talousarviossa emon toimintakate (käyttömenojen ja käyttötulojen erotus) kasvaa kuluvasta vuodesta 4,4 prosenttia*, eli 6,9 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen kasvu on terveydenhuoltomenoissa, jotka kasvavat 7,9 prosenttia eli 2,3 miljoonaa euroa. Talousarvion tasapaino olisi edellyttänyt tuloveroprosentiksi 18,5.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys lupaa investointeihin rahaa runsaat 10 miljoonaa euroa, mikä on 1,5 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna. 5,6 miljoonan euron vuosikatteella pystytään kattamaan 54 prosenttia nettoinvestoinneista. Hallintokuntien esittämä investointipotti olisi ollut 16,4 miljoonaa euroa.

Liikelaitosten yhteenlaskettu tulos on 2,9 miljoonaa euroa. Niiden kanssa kanssa kaupungin tulos pääsee 0,8 miljoonaa euroa plussalle.

Kuntatalouden yleinen tilanne heijastuu myös Raumalle. Väestörakenteen ja –määrän kehitys sekä valtion toimenpiteet heijastuvat suoraan käyttötalouteen. Raumallakin on jo lähes 15 vuotta käytetty juustohöylää. Edessä ovat vaikeat päätökset kaupungin omasta palvelurakenteesta ja palveluverkosta.

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys menee seuraavaksi kaupunginhallituksen käsittelyyn 12. lokakuuta. Lopullisesti talousarvio hyväksytään kaupunginvaltuustossa marraskuun 14. päivänä.

*) ilman työmarkkina- ja toimeentulotukiuudistusta.

Investoinnit
Rauman talouden tunnuslukuja 2006

Hallintokuntien tiivistelmät
Konsernihallinto
Sosiaalilautakunta
Opetustoimenlautakunta
Kirjasto-Kulttuurilautakunta
Liikunta-Nuorisolautakunta
Tekninen lautakunta
Ympäristölautakunta
Satama
Rauman Vesi
Rauman seudun jätehuoltolaitos

Päivitetty: 02.02.2006

 
 
Kaupunginjohtaja Arno Miettisen ensimmäinen talousarvioesitys esiteltiin tiedotusvälineille kaupungintalolla tänään perjantaina 7.10.