Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Kaupunginhallitus yksituumainen budjettilinjauksissaan

Kaupunginhallitus julkisti vuoden 2005 talousarvioehdotuksensa torstaina 4.11. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eero Laineen mukaan hyvässä yhteisymmärryksessä sujunut budjettikäsittely ei tuonut suuria muutoksia kaupunginjohtajan ehdotukseen. Kuluvaan vuoteen verrattuna käyttötalousmenot kasvavat 4,9 miljoonaa euroa (+2,7 prosenttia). Käyttötalouden menot ovat 189 miljoonaa euroa.

Merkittävimpiä investointeja ovat Karin koulun peruskorjauksen loppuunsaattaminen, teatterin muutostyöt ja jäähallin laajennus.

Laineen mukaan kaupunginhallitusta puhuttivat vanhustenhuolto, työllisyysmäärärahat ja lasten vuorohoidon tilakysymys. Äänestämään jouduttiin viidestä asiasta, mutta suurista linjoista ei ollut erimielisyyksiä. Puheenjohtaja Laineen mielestä kaupunginhallituksen työskentely on tiivistynyt siten, että suurista linjoista pystyttiin sopimaan jo hyvissä ajoin talousarvioprosessin alkuvaiheessa.

Myös kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Pekka Rantanen kiitteli kaupunginhallituksessa vallinnutta hyvää yhteishenkeä. Rantasen mukaan ensi vuonna ollaan suurten päätösten edessä. Ratkaistavaksi tulevat esimerkiksi tilakysymykset, toiminnan tehostaminen ja seutuyhteistyön tiivistäminen sekä tonttitarjonnan lisääminen vastaamaan esimerkiksi Olkiluodon rakennusprojektin aiheuttamaa kysyntää. Kaupunginhallitus  päätti myös, että ensi vuonna otetaan tarkasteluun liikelaitosten tuloutusrakenne.

Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota 15.11.2004.

Lehdistötiedote
Talouden tunnusluvut
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus

Yleisperusteet

Talousarviokirja hallintokunnittain:
Konsernihallinto
Keskusvirasto
Sisäiset palvelut
Työllisyydenhoito
Terveydenhuolto
Sosiaalilautakunta
Opetustoimenlautakunta
Kirjasto-kulttuurilautakunta
Liikunta-nuorisolautakunta
Tekninen Lautakunta
Ympäristölautakunta

Investoinnit
Tuloslaskelma
Rahoituslaskelma

Liikelaitokset:
Satama
Rauman Vesi
Rauman seudun jätehuoltolaitos

Päivitetty: 02.02.2006

 
 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eero Laine ja toinen varapuheenjohtaja Pekka Rantanen talousarvion julkistamistilaisuudessa.