| |

Kaivopuiston teknologia- ja innovaatiotalon
rakentaminen alkaa joulukuussa.
NCC Rakennus Oy voitti tarjouskilpailun
Rauman kaupungin ja Hollming Oy:n omistama Kiinteistö Oy
Rauman Sinkokatu 11 on urakkatarjouskilpailun perusteella valinnut
rakennusliikkeen, jonka kanssa Kaivopuiston teknologiatalon rakentamista
viedään eteenpäin. KVRurakkatarjouskilpailun voitti NCC Rakennus Oy, jonka
tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin. Ensimmäisten vuokralaisten on
tarkoitus päästä muuttamaan uusiin tiloihin vuoden 2011 alussa.
Rakennushankkeen seuraavina vaiheina ovat tilaajan ja NCC:n välisen
esisopimuksen neuvotteleminen, rahoitusjärjestelyt ja mukaan lähtevien
yhteiskumppanien kartoitus. Tiloista on jo yli puolet varattu. Kaikkien
hankkeesta kiinnostuneiden yritysten kannattaa ottaa yhteyttä välittömästi,
sillä muutamalle yritykselle löytyy vielä räätälöitävissä olevia tiloja.
Teknologiatalon rakentaminen alkaa joulukuussa.
Kaivopuiston alueelle, Sinkokadulle, nousevan toimistokompleksin
tarkoituksena on tarjota paikallisille yrityksille toimintamahdol-lisuuksien
kehittämiseksi yhteinen toimintaympäristö hautomo-, kehitys- ja
kokouspalveluineen. Kuuden tuhannen neliömetrin rakennuskokonaisuus tarjoaa
valmistuttuaan työtilat parille sadalle toimistotyöntekijälle. Ulkoasultaan
rakennus tulee olemaan pääosin punatiilinen ja kaksikerroksinen.
Arkkitehtuurisen ilmeensä puolesta se sopii hyvin pientaloasuntoalueen ja
teollisuusalueen välimaastoon.
Päivitetty:
20.10.2009
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Klikkaa kuvaa suurentaaksesi mallia |
|
|