|

Selvitystyö terveyskeskuskuntayhtymän
purkamisesta
käynnistyy
Rauma, Lappi ja
Eurajoki käynnistävät selvityksen Rauman kansanterveystyön kuntayhtymän
purkamisesta ja toiminnan siirtämisestä kaupungin organisaatioon.
Selvitystyöhön nimetään viranhaltijatyöryhmä. Suunnitelma tulee kuntien
valtuustojen päätettäväksi vuoden 2008 aikana. Tavoitteena on jatkaa
toimintaa nykyisenlaisena puitelain tarkoittamalla isäntäkunta-mallilla.
Keskiviikkona 10. tammikuuta koolla olleet kuntien johtavat
luottamushenkilöt ja kunnallisjohtajat pääsivät yksimielisyyteen
kuntayhtymän purkamisen lähtökohdista ja aikataulusta. Selvityksen
lähtökohtana on, että terveyskeskuskuntayhtymä puretaan 31.12.2008 lukien ja
toiminta siirretään Rauman kaupungin organisaatioon vuoden 2009 alusta
lähtien.
Perusterveydenhuollon palvelut ja toiminta jatkuvat entisellään Raumalla,
Lapissa ja Eurajoella. Toiminnan uudelleenorganisoinnilla pyritään
parantamaan terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon välistä
toiminnallisuutta ja vähentämään tieto-, talous- ja palkkahallinnon
päällekkäisyyksiä.
Selvitystyöhön ryhtyy kuntien viranhaltijoista ja henkilöstöjen edustajista
koostuva työryhmä. Kukin kunta ja Kansanterveystyön kuntayhtymä nimeää
työryhmään 2-3 edustajaa. Työryhmän työtä ohjaa tarvittaessa kuntien
johtavista luottamushenkilöistä ja kunnallisjohtajista koostuva ryhmä.
Mikäli kuntien
valtuustot päättävät kuntayhtymän purkamisesta, perustetaan Rauman
kaupunkiorganisaatioon terveysvirasto. Terveysvirastoa johtaa
terveyslautakunta, johon Eurajoen ja Lapin kunnat saavat kumpikin yhden
luottamushenkilöpaikan. Kuntayhtymän henkilökunta siirtyy
organisaatiomuutoksen myötä Rauman kaupungin palvelukseen ns. vanhoina
työntekijöinä.
Päivitetty:
12.01.2007
|