Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Anundilanaukio ja Kuninkaankatu saivat kunniamaininnan tiekilpailussa

Keskustan kehittämiseen liittyvät Anundilanaukion ja Kuninkaankadun saneeraukset palkittiin kunniamaininnalla Tie paikallaan - katu kohdallaan -kilpailussa. Palkinto jaettiin Helsingissä 10.10.2005 Liikenne 2005-päivien yhteydessä.

Valitsijaraadin perustelujen mukaan Rauman kulttuurihistoriallisesti merkittävässä keskustassa on toteutettu korkealaatuinen, kestävä kaupunkiympäristöratkaisu. Auto- ja kevyenliikenteen yhteen sovittamiselle on kehitetty uusia, joustavia malleja, turvallisuudesta tinkimättä.

Kilpailun järjestivät Kuntaliitto, Suomen Tieyhdistys ja Tiehallinto. Kilpailun tavoitteena oli löytää ja palkita tie tai katu, joka on tienpitäjän toimesta saatettu luontevaksi osaksi omaa ympäristöään. Kilpailun pääpalkinto meni Jyväskylään Rantaraitti-nimiselle kevyeen liikenteen väylälle.

Anundilanaukio sai myös vuonna 2003 tunnustusta voittamalla kansainvälisen valaistuskilpailun, johon oli ilmoitettu kaikkiaan yli 50 kohdetta eri puolilta maailmaa.

Kilpailun tulokset

Anundilanaukio voitti valaistuskilpailun

 

Päivitetty: 02.02.2006

 
 
 
 
 
 

Kuvat: Hans Lehtinen