Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Valtakatu muuttuu kesällä ostoskaduksi

Valtakadulla alkoi toukokuun lopussa remontti. Meneillään olevat tietyöt liittyvät Rauman keskustan kehittämissuunnitelmaan. Projekti hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuosituhannen vaihteessa.

Suunnitelman mukaan Valtakatu saneerataan kauppakaduksi: ajorataa kavennetaan, pysäköintipaikkoja lisätään ja jalankulkijoille sekä pyöräilijöille rakennetaan omat kulkuväylät. Uudistukset tapahtuvat Luoteisväylän ja Nortamonkadun sillan välillä.

- Tarkoituksena on rauhoittaa liikennettä. Tien ylitys on nykyisin esimerkiksi vanhuksille pitkä, suunnitteluinsinööri Leena Ruusu-Viitanen kertoo.

14-metrinen matka lyheneekin nykyisestä mitastaan noin puoleen. Samalla parantuu suojateiden havaittavuus.

Kevyelle liikenteelle oma väylä

Pyöräilijöitä huomioidaan rakentamalla kadun pohjoisreunalle 2,25 metrin levyinen, asfaltoitu pyörätie. Molemmin puolin katua kulkevat jalkakäytävät pinnoitetaan roomalaisilla kivillä. Lisäksi kadun varsille tulee 2,5 metriä leveät pysäköintitaskut 53 henkilöautolle ja kolmelle moottoripyörälle.

Lyseokatu liittyy jatkossa Valtakatuun muodostaen T-risteyksen asemakaavan mukaisesti. Kadun entisestä laajasta liittymästä tehdään osa Keskuspuistoa.

Keskuspuiston kohdalle rakentuu korotettu suojatie nupukivistä.

- Suojatie muodostaa yhtenäisen puistomaisen kävelyakselin Keskuspuistosta Tarvonsaarenpuiston kautta linja-autoasemalle, Ruusu-Viitanen selittää.

S-Market Tarvontorin edustan viihtyisyyttä lisätään levähdyspenkein ja kukkaistutuksin.

Syksyllä laatoitetaan

Parhaillaan työmaalla uusitaan kadun alla kulkevaa putkistoa.

- Tavoitteena on, että heinäkuun lopussa katu saa uuden pinnan. Samalla sen varrelle istutetaan uusia lehmuksia aiemmin kaadettujen huonokuntoisten tilalle, Ruusu-Viitanen kertoo.

Erityistä haittaa remontista ei lähialueen asukkaille ole. Valtakadun varren taloyhtiöille on tiedotettu kunnostustöistä.

Liikenne ohjataan katutöiden vuoksi muuttuneille ajoreiteille.

Työt valmistuvat lokakuun lopulla.

 

 

13.06.2008