Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Valtuusto arvioi omaa toimintaansa

Rauman kaupunginvaltuusto arvioi omaa toimintaansa päättymässä olevalla valtuustokaudella. Arviointi tehtiin Kuntaliiton tarkoitusta varten laatimalla kyselylomakkeella ja itsearviointiseminaarissa. Valtuuston jäsenet pitävät valtuuston vaikuttamismahdollisuuksia hyvinä. Toimintakulttuurissa todettiin olevan kehittämisen varaa.

Kuntaliitto on suositellut, että istuntokauttaan 2001–2004 päättävät valtuustot arvioisivat omaa toimintaansa, saavuttamiaan tuloksia, käyttämiään työskentelytapoja sekä toimintansa kehittämistarpeita uusien valtuustojen työn suunnittelun pohjaksi.

Raumalla valtuuston työskentelyä arvioitiin maaliskuussa 2004 käyttäen Kuntaliiton laatimaa kyselylomaketta. Lomake lähetettiin kaikille varsinaisille kaupunginvaltuuston jäsenille, vastausprosentti oli 78,4. Kyselyn tuloksia käsiteltiin kaupunginvaltuuston itsearviointiseminaarissa 4.–5.6.2004.

Kyselytutkimuksessa arvioitiin valtuutetun ja valtuuston vaikuttamismahdollisuuksia, valtuustotyön edellytyksiä, yhteistyön toimivuutta, työ- ja toimintamuotoja valtuuston päätöksenteossa, kaupunkilaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämistä, valtuuston ja luottamushenkilötyön toimintakulttuuria ja viranhaltijavalmistelua. Lisäksi valtuutetuilta kysyttiin, missä asioissa valtuusto on heidän mielestään onnistunut ja epäonnistunut kuluvan valtuustokauden aikana, mitä asioita valtuustolta jäi kesken ja mihin asioihin tulevalla valtuustokaudella tulisi erityisesti paneutua.

Vastaajat kokevat valtuuston vaikuttamismahdollisuudet paremmiksi kuin valtuutetun omat vaikuttamismahdollisuudet. 42,5 prosenttia vastanneista arvioi valtuutetun omat vaikuttamismahdollisuudet hyviksi tai erittäin hyviksi, kun vastaavasti valtuuston vaikuttamismahdollisuudet kokee hyviksi tai erittäin hyviksi 67,5 prosenttia vastanneista. 37,5 prosenttia vastanneista kokee valtuutetun edellytykset vaikuttaa valmisteltaviin asioihin huonoiksi tai erittäin huonoiksi ja vastaavasti 22,5 prosenttia kokee ne hyviksi tai erittäin hyviksi.

Yhteistyön toimivuudessa eniten kehitettävää on hallintokuntien välisessä ja valtuustoryhmien sisäisessä yhteistyössä. Merkittävimmiksi työ- ja toimintamuodoiksi vastaajat arvioivat asioiden ennakoivan selostamisen ja infotilaisuudet sekä oman valtuustoryhmän palaverit.

Toimintakulttuuriin liittyvissä asioissa eniten kehitettävää on yhteisten pelisääntöjen luomisessa ja noudattamisessa sekä strategian toimivuudessa päätöksenteossa. 30 prosenttia vastanneista kokee, ettei yhteisiä pelisääntöjä ole olemassa tai ettei niistä pidetä kiinni. 32,5 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että strategia toimii päätöksenteossa huonosti tai erittäin huonosti. Viranhaltijavalmisteluun oltiin yleisesti melko tyytyväisiä.

Valtuusto kokee onnistuneensa keskustan kehittämisessä, kunnallistalouden hoidossa ja kulttuuritilojen kehittämisessä (kirjasto ja teatteri). Eniten vastauksia epäonnistumisena keräsi se, ettei lukioverkkoa kyetty muuttamaan. Yhteisymmärryksen puuttuminen valtuustotyöskentelyssä ja päästrategian sisäistämisen puute koetaan myös epäonnistumisena.

Kyselytutkimuksen mukaan tärkeimpiä valtuustokaudelta kesken jääneitä asioita ovat kouluverkon uudistaminen, palvelujen ja investointien priorisointi ja kaavoitus. Tärkeimmiksi valtuustokauden 2005–2008 asioiksi koetaan kunnallistalouden vakauttaminen, elinkeinoelämän kehittäminen, työttömyyden alentaminen ja kouluverkon uudistaminen.

Valtuuston näin laajasti toteutettu itsearviointi tehtiin Raumalla nyt ensimmäistä kertaa. Kuntaliitosta on saatavissa vertailutietoa muista kunnista ensi syksynä.

Raportti kyselytutkimuksen tuloksista

Päivitetty: 02.02.2006

 
 
Suunnittelusihteeri Johanna Suokanto esitteli valtuustolle tehdyn kyselyn tuloksia.