Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Ajankohtaista

Rauman valtuusto arvioi vaikuttamismahdollisuuksiaan, onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan

Kuntaliiton suositusta noudattaen Rauman kaupunginvaltuusto vastasi kyselyyn, jossa valtuutetut arvioivat omaa toimintaansa, vaikuttamismahdollisuuksiaan, yhteistyön sujuvuutta eri toimijoiden kanssa, toimintatapojaan, näkemyksiään siitä, missä oli epäonnistuttu ja missä taas onnistuttu, mitkä asiat ovat jääneet kesken ja minkälaisia tehtäväkokonaisuuksia haluttaisiin ”testamentata” tuleville valtuutetuille.

Kyselylomake lähetettiin 64 valtuutetulle. Vastausprosentiksi muodostui 75. Edellinen kysely tehtiin valtuustokauden päättyessä vuonna 2004. Kyselyn tulokset on nähtävissä taulukoissa nyt tehdyn kyselyn tulosten rinnalla.

Edelliseen kyselyyn verrattaessa valtuutettujen usko omiin samoin kuin valtuustoryhmien vaikuttamismahdollisuuksiin on noussut. Hyvinä tai erittäin hyvinä omia vaikuttamismahdollisuuksiaan piti 50 % vastaajista, valtuustoryhmän vaikutusmahdollisuuksia taas 73 %. Koko valtuuston vaikuttamismahdollisuudet koki hyviksi tai erittäin hyviksi 67 % valtuutetuista. Valtuutetut arvioivat yhteistyön parantuneen erityisesti johtavien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden välillä, minkä katsoi sujuvan hyvin tai erittäin hyvin 73 % vastaajista. Hyvin tai erittäin hyvin arvioitiin sujuvan myös viranhaltijoiden, elinkeinoelämän ja muiden yhteistyökumppaneiden välisen yhteistyön, vastaajista 52 % oli tätä mieltä. Selkeä ero aiempaan verrattuna oli arvio kunnan johdon ja henkilöstön välisen yhteistyön parantumisesta. Yhteistyön katsoi sujuvan hyvin tai erittäin hyvin 50 % vastaajista. Aiemmin tätä mieltä oli vain 25 % vastaajista. Huonompaan suuntaan yhteistyön katsottiin menneen kunnan ja naapurikuntien sekä kunnan ja kuntayhtymien välillä.

Jonkin verran kehittämisen varaa valtuutettujen mielestä olisi siinä, miten tulisi huolehtia Kuntalain velvoitteesta edistää ja huolehtia asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista kunnassa.

Valtuusto arvioi myös, miten se oli onnistunut työskentelyssään. Erityisesti valtuusto koki onnistuneensa talouden hyvässä hallinnassa, kouluverkkoratkaisuissa ja kuntaliitosasioissa. Myös keskustan kehittämisessä, erityisesti torin muutoksissa valtuusto koki onnistuneensa.

Tyytymättömimpiä sen sijaan oltiin omakotitonttien ja tonttitarjonnan suhteen. Kouluverkkoratkaisut jakoivat valtuutettujen mielipiteet. Yksitoista valtuutettua mainitsi kouluverkkoratkaisut epäonnistuneiksi ja vastaavasti onnistuneiksi kuusitoista valtuutettua. Epäonnistumista koettiin myös siinä, ettei muuttotappiota oltu pystytty kääntämään väestön kasvuluvuiksi. Myös vetovoimaisuuteen vaikuttamisen ja imagon noston kohdalla koettiin epäonnistumista. Vaikutusmahdollisuudet Rauman aluesairaalan asioihin koettiin liian pieniksi ja erikoissairaanhoidon ote liian vahvaksi. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yhteistyön eteenpäin vieminen koettiin epäonnistuneen.

Tärkeinä pitämistään asioista, jotka jäivät valtuustokaudella kesken, nostivat valtuutetut ensisijaisesti esiin huolen siitä, että laajemmat kuntaliitokset eivät toteutuneet. Keskeneräisiksi jäivät myös kaupunkiympäristöön liittyvät tontti- ja kaavoitusasiat, sataman ja Fåfängan kehittäminen, terveyskeskuksen ja erikoissairaanhoidon palvelujen kehittäminen. Paras-hankkeen tavoitteisiin kuuluva sosiaali- ja terveystoimen yhdistämisen toivottiin lähtevän käyntiin samoin kuin vanhusten palvelujen kehittäminen.

Valtuutetuilta kysyttiin myös, mihin asioihin tulevalla valtuustokaudella tulisi erityisesti paneutua. Vanhusten palvelujen parantamista toivottiin useimmissa kannanotoissa, erityisesti kotihoidon kehittämistä. Monin eri tavoin esiintyi huolta terveydenhuollon palvelujen varmistamisen tärkeydestä, erityisesti Rauman aluesairaalan ja erikoissairaanhoidon osalta. Ammattiopiston asioissa nähtiin edelleen kehittämistarvetta. Lapsiperheiden ja lasten asioihin katsottiin olevan tarvetta paneutua perusteellisemmin. Myös sataman kilpailukyvyn takaamista pidettiin tärkeänä. Omakotitonttien tarjonnan niukkuuteen katsottiin olevan tarvetta paneutua tulevaisuudessa enemmän, samoin kuin kaupungin veto-voimaisuuden lisäämiseen.

Kauden 2005–2008 kyselyn tuloksia esiteltiin valtuustolle valtuustoseminaarissa 16.5.2008.

Valtuustokauden 2005-2008 arvioinnin loppuraportti

 

Ajankohtaista -sivulle

Kaupungin etusivulle

Päivitetty: 23.05.2008