| |

Raumalla vietettiin 23. kansallista veteraanipäivää
Kansallinen veteraanipäivä Raumalla aloitettiin hiljaisissa, mutta samalla
mieleenpainuvissa tunnelmissa sankarikivellä, jossa tunteikkaan puheen piti
Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Heino. Päivän tunnuksena oli
"Aika kantaa viestiä".
Seppeleiden laskun jälkeen seurue suuntasi viereiselle sankarihautausmaalle,
jonne on haudattu 330 sotiemme sankarivainajaa.
Päivä jatkui Posellissa musiikin ja puheiden parissa. Tilaisuuden
juhlapuheen piti eläkkeellä oleva kaupunginjohtaja Pentti Koivu.
Kansallisen veteraanipäivän historiaa
Kansallisen veteraanipäivän vietto sai alkunsa, kun veteraanijärjestöjen
yhteisneuvotteluiden tuloksena helmikuussa 1986 valtioneuvostolle
ehdotettiin huhtikuun 27. päivän julistamista Kansalliseksi
veteraanipäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Huhtikuun 30. päivänä 1986
valtioneuvosto päätti nimetä huhtikuun 27. päivän, joka on Lapin sodan
päättymisen vuosipäivä, Kansalliseksi veteraanipäiväksi tunnustuksena maamme
itsenäisyyden puolustajille.
Kansallista veteraanipäivää on vietetty vuodesta 1987 alkaen, ja ensimmäisen
valtakunnallinen juhla liittyi Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuoden
tapahtumiin Lahdessa.
www.kansallinenveteraanipaiva.fi
Päivitetty:
28.04.2009
|
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Juhlallisuudet aloitettiin
sankarikivellä |
|
 |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
|
| Juhlapuheen pitäjä Pentti Koivu |
| |
|
|