|

Viehekalastus helpottuu Poroholman, Kylmäpihlajan ja
Kuuskajaskarin rannoilla
Ympäristölautakunta hyväksyi tiistaina ehdotuksen Rauman kaupungin
kalastusmääräysten muuttamisesta. Ympäristöviraston ajaman uudistuksen myötä
kalastuslupaa ei enää tarvita, kun kalastetaan vieheellä Poroholman,
Kylmäpihlajan ja Kuuskajaskarin rannoilla. Kalastusmääräyksen muuttamisen
tarkoituksena on edistää kalastusta ja helpottaa matkailusaarilla
vierailevien lupamenettelyä. Muutos astuu käytännössä voimaan heti.
Tähän
asti matkailurannoille saapuneilla viehekalastajilla on pitänyt olla joko
Rauman kaupungin yleiskalastuslupa tai läänikohtainen viehelupa. Lisäksi
18-64-vuotiaan viehekalastajan on maksettava valtion kalastuksenhoitomaksu.
Paikallisille matkailuyrittäjille on jo aiemmin räätälöity lupahelpotuksia:
’’He ovat ostaneet nimiinsä yleiskalastuslupia, ja antaneet niitä
viehekalastajien käyttöön’’, kertoo ympäristötoimen johtaja Juhani
Korpinen.
Uudistus ilahduttaa monia
Raumalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten viehekalastajien lisäksi Poroholman,
Kylmäpihlajan ja Kuuskajaskarin lupauudistuksesta hyötyvät
matkailuyrittäjät. ’’Kalastusvälineiden vuokrauksesta saattaa tulla uusi
palvelumuoto’’, Korpinen arvelee. ’’Rauman hyvät kalastusvedet houkuttelevat
Raumanmerelle erityisesti uistelukalastajia veneineen, mutta nyt tehty
uudistus voi olla iloinen yllätys myös aloitteleville kalastajille’’, hän
lisää. Kalastusmääräysten muuttaminen on myös osa Selkämeren
kansallispuiston tavoitteita, jossa pyritään saamaan meriluonnon ääreen
luonnonvaroja kestävästi kuluttavia vierailijoita.
Lupauudistuksesta huolimatta Kylmäpihlajan eteläisellä osalla ei suositella
kalastamista alkukesästä. Alueella sijaitsee lapintiiran pesintäalueita,
joiden reviirille tunkeutuminen voi fyysistä vahinkoa.
Kaupungille ei koidu merkittävää taloudellista tulonmenetystä siitä, että
kalastuslupia ei vaadita Poroholman, Kylmäpihlajan ja Kuusjaskarin
rannoilla. Toistaiseksi luvista ei kuitenkaan luovuta kokonaan Rauman
kalastuslupa-alueella. Lupatulot ovat tärkeä osa kalaistutusten rahoitusta.
Matkailuyrittäjien aloittama ’’narikkalupakäytäntö’’ voi
jatkua kauemmas lähtevien kalastajien lupamenettelynä. Esimerkiksi Reksaaren
rantavedet eivät kuulu kaupungin lupa-alueeseen, mutta kaupunki on
lähistöltä hankkinut runsaasti vesialueita omistukseensa.
Päivitetty:
25.06.2009
|