Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Jättiagaavet taas esillä

Kaupunkilaiset ja matkailijat saavat nyt heinäkuussa ihailla Tarvonsaarenpuistoon istutettujen mehikasvien kukkeutta. Puiston toista kesää kestänyt rakentaminen on viimeistelyä vaille valmis. Ensi keväänä istutusten keskusrinkejä vielä kivetään kasvien hoidon helpottamiseksi.

- Pääosassa on puiston geometrinen muoto, joka näkyy myös Keskus- ja erityisesti Kolmiopuistossa, kertoo puistotyönjohtaja Kai Imppu.

Muodot perustuvat helsinkiläisen maisema-arkkitehti Leena Iisakkilan 80-luvun vihersuunnitelmaan. Mehikasvit tukevat vähäeleisyydellään ja istutustyylillään uutukaisen puiston muotokieltä.

Puiston keskipiste ja kookkain koriste on jättiagaave. Kaksi lähes puolentoista metrin halkaisijan jättiläistä vartioi pienempiä tovereitaan. Pidetyt kasvit ovat muutama vuosi sitten sijainneet syrjäisemmällä Eteläkadulla. Vanhimmat niistä ovat jo 20-vuotiaita.

- Kaupunki haluaa säilyttää vanhan agaave-kantansa. Toivotaan, että keskeisemmällä paikalla ne säästyisivät ilkivallalta, sanoo puistotyöntekijä Mari Kauppi.

Muita puiston piikikkäitä kasveja ovat mehiruusut ja -tähdet.

Puiston rakentaminen maksoi yhteensä 45 000 euroa.

Kirkolla uudet istutukset

Kirkon ympäristö on kesäisin vilkas turistien ja kesäjuhlien kohde, joten sen istutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota.

Pyhimys Franciscus Assisilaisen patsaan vieressä kukkivat hillitysti, mutta näyttävästi punaiset pelargoniat, hopealehdet ja eriväriset begoniat sekä riippaverbenat.

Eläimet ja luonto olivat Pyhän Ristin kirkon rakentaneiden fransiskaanien esikuvalle rakkaita. ”Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”, kerrotaan pyhimyksen sanoneen. Nurmella on kukin rakennettu teksti: Pax et bonum. Se on fransiskaanien perinteinen tervehdys ja tarkoittaa rauhaa ja kaikkea hyvää.

Kukkaryhmän tarkoituksena onkin olla silmänilona ja toivottaa ohikulkijoille kaikkea hyvää.

Palautetta amppeleista

Wihertoimi toivoo raumalaisilta palautetta Kanalinrannan tuoreista sulostuttajista: teatterin ja kanalin väliselle osuudelle on ripustettu lyhtypylväisiin 36 amppelia.

- Maassa olevien kasvien hoito on työlästä. Tässä ollaan saatu edullinen ja näyttävä ratkaisu, sanoo Imppu.

Erityinen vuoden 2008 taidonnäyte on Flower Power -näyttelyyn kuuluva, kukkiin perustuva teos Rauman taidemuseon pihalla. Rönsyilevä työ on nähtävillä syyskuun loppupuolelle saakka.

Rauman luontoa 2008

Lisätietoa:

Wihertoimi

 

Päivitetty: 09.07.2008

 

Lehtimykeröllään komeilevat mehiruusut ympäröivät Tarvonsaarenpuiston agaaveja.

 

Pyhän Ristin kirkon edustaa värittävät pelargoniat ja begoniat.

 

Nummenpuisto on Rauman näyttävin viheralue 16 kasvilajillaan. Istutettuja kasviyksilöitä on yhteensä 2000. Kuvassa pallotuijia ahkeraliisojen ja samettikukkien ympäröiminä.