Yhtenäiskoulu käynnistyy Rauman normaalikoulussa syksyllä 2012
Rauman kaupungin kasvatus- ja opetustoimi on valmistellut
yhteistyössä Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan
alaisen Rauman normaalikoulun, OKL:n ja Satakuntaliiton kanssa
yhtenäistä peruskoulua Rauman normaalikoulun tiloihin vuodesta 2007.
Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyi yhtenäiskoulumallin joulukuussa
2009, jonka jälkeen normaalikouluun haettiin opetuksen
järjestämislupaan muutosta kattamaan myös peruskoulun vuosiluokkien
7-9 opetus. Opetus- ja kulttuuriministeri teki myönteisen päätöksen
normaalikoulun opetuksen järjestämislupa-
hakemukseen viime viikolla.
Rauman normaalikoulussa käynnistetään
syksyllä 2012 yhtenäiskoulu, jossa aloittaa kaksi luokkaa eli n. 40
seitsemäsluokkalaista. Oppilasmäärää kasvatetaan vuosittain ja
normaalikoulussa annetaan yhtenäiskoulumallin mukaista opetusta
perusopetuksen kaikille vuosiluokille viimeistään syksyllä 2014,
jolloin koulun oppilasmäärä on kokonaisuudessaan n.360. Tällä
hetkellä normaalikoulussa opiskelee n. 210 oppilasta.
Kaikkien
ensi syksynä aloittavien 7. luokkalaisten koteihin tiedotetaan
tulevasta yläkoulusta nykyisten alakoulujen kautta ensi viikon
alussa.