|

Eduskunnan ympäristövaliokunta vieraili Raumalla
Ohjelmassa oli tutustumista Kylmäpihlajan majakkaan, Vanhan Rauman
maailmanperintökohteeseen, sekä Tammelan korjaus-rakentamiskeskukseen, kun
Eduskunnan ympäristövaliokunta puheenjohtaja Pentti Tiusasen johdolla
vieraili Raumalla 21.-22. heinäkuuta.
Kylmäpihlajan majakkasaarella pääpuheenaiheeksi nousi Selkä-meren
kansallispuistohanke. Kansanedustajien näkemyksen mukaan Pyhärannasta
Merikarvialle ulottuvalla saaristo- ja merialueella olisi kaikki
edellytykset kansallispuistoksi. Joissain suunnitelmissa esitetyn
Varsinais-Suomen osan he olisivat valmiit siirtämään tulevaisuuden
kaavailuihin.
Raumalla pidetyn lehdistötilaisuuden jälkeen ympäristövalio-kunnan matka
jatkui Vanhaan Raumaan. Kansanedustajista useat olivat Vanhan Rauman
opastetulla kierroksella ensimmäistä kertaa, ja ihastelivat sekä rakennusten
historiaa, että niiden nykyistä tilaa.
Korjausrakentamiskeskus Tammelan roolia Vanhan Rauman kunnostamisessa
kiiteltiin, mutta ympäristötoimenjohtaja Juhani Korpinen muisti kiittää myös
alueen aktiivisia asukkaita kiinteistöjen ylläpitäjinä.
Raumalta Eduskunnan ympäristövaliokunta jatkoi matkaa Reposaaren
tuulipuistoon Poriin.
Päivitetty:
02.02.2006
|