|

Työllisyysasiat
Rauman kaupungin työllistämistoiminnan tarkoituksena on
työttömyydestä aiheutuvan syrjäytymisen ehkäiseminen ja vähentäminen.
Toiminnan kohderyhmänä ovat ensisijaisesti pitkäaikaistyöttömät.
Kaupunki haluaa tukea myös nuorten uravalintoja ja helpottaa heidän
pääsyään työmarkkinoille.
Työllistämistoiminnan välineitä ovat:
 |
Työllisyysasioita hoitaa
henkilöstösihteeri Heikki Lehto
puh. (02) 834 3037 |
Kaupunki on varannut talousarvioon vuosittain
määrärahoja, joilla se työllistää raumalaisia pitkään työttömänä
olleita henkilöitä. Työllistämistoiminnan piirissä on vuosittain 100 - 150
henkilöä.
Työllistämistehtäviä löytyy eri puolilta kaupungin organisaatiota.
Pääpaino on kuitenkin viime aikoina ollut vanhusten ja lasten
hoitotehtävissä sekä kiinteistöjen ja ympäristön hoitotehtävissä.
- Tukityöllistämisestä voi kysyä henkilöstötoimistosta
Heikki Lehdolta puh. 834 3037 tai
- Työvoiman palvelukeskuksesta
Veikko Mattsson puh. 010 604 3875, 050 396 2877
Sivun alkuun
Rauman kaupunki maksaa tukea yrityksille ja yhteisöille, jotka
palkkaavat kesäaikana raumalaisia nuoria kesätöihin. Tuki on 350 euroa/kesätyöpaikka.
Tuen saamisen ehtona on, että nuori on peruskoulun päättänyt ja syntynyt vv.
1990-94. Jos kyseessä on opiskeluun sisältyvä pakollinen harjoittelu,
yläikärajaa ei ole. Tuettavan työsuhteen tulee kestää vähintään
neljä viikkoa ja keskimäärin 30 tuntia viikossa.
Kesätyöpaikkatuen ehdot
Kesätyöpaikkatuesta voi kysyä:
- henkilöstösihteeri Heikki Lehdolta, puh. 834 3037,
|
- toimistosihteeri Anne Kokkoselta, puh. 834 3036,
Sivun alkuun
|
Kesätyöpaikat tulevat hakuun vuosittain tammikuussa kaupungin
internet-sivuilla ja haku päättyy 31.3.
Sivun alkuun
Rauman kaupunki tarjoaa uranvalintaa pohtiville mahdollisuuden tutustua
erilaisiin ammatteihin työharjoittelun kautta.
Harjoittelupaikkoja voidaan osoittaa mm. vanhusten hoidossa, päivähoidossa,
kouluavustajan tehtävissä ja keittiötehtävissä.
Harjoittelupaikkoja voi kysyä ko. virastosta tai henkilöstötoimistosta.
Sivun alkuun
Päivitetty:
22.03.2010
|