Luonto ja sen suojelu esillä 200 kirjastossa viikolla 7 

Kirjastoissa vietetään valtakunnallista Luonto- ja ympäristöviikkoa 13.–19.2. Suomen luonnonsuojeluliiton organisoiman teemaviikon aiheena on tänä vuonna vesiensuojelu. Mukaan on ilmoittautunut 200 kirjastoa ympäri maata. 

Raumalla kirjastot järjestävät kirjanäyttelyitä aiheesta vesiensuojelu. Pääkirjastossa askarteluilta Vanhan kirjan uusi elämä. Lue lisää

Luonto- ja ympäristöviikkoa on vietetty kirjastoissa vuodesta 1999 lähtien, ja vuosittain se näkyy noin 150-200 kirjastossa ympäri Suomea. Vaihtuvien teemojen avulla halutaan nostaa esille ajankohtaisia asioita luonnosta ja ympäristöstä. Viikon aikana kirjastoissa esitellään teemaan liittyvää kirjallisuutta ja Luonnonsuojeluliiton toimintaa. Luonnonsuojeluliitto järjestää teemaviikkoa yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa.  

Vuosi 2012 on Suomen luonnonsuojeluliitossa vesiensuojelun teemavuosi. Vesiensuojelussa liiton tavoitteena on vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaaminen sekä vesistöpäästöjen vähentäminen. Vaikka valtaosa maamme sisävesistä voi hyvin, vesistötalkoille on edelleen tarvetta. Rannikkovedet ja useat jokivesistöt ovat ravinteiden rehevöittämiä. Kuormituksen vähentäminen on edelleen ajankohtaista myös sisämaassa, jossa esimerkiksi turvetuotanto pilaa vesistöjä. Luonnonsuojeluliiton vuoden lajiksi valittiin taimen, joka tarvitsee puhtaita ja rakentamattomia vesireittejä.  

Vuoden aikana kunnostetaan pienvesistöjä, vaikutetaan vesienhoidon työryhmissä ja tiedotetaan vesiemme tilasta. Suojelukoordinaattori Hannele Ahponen kannustaa osallistumaan vuoden aikana järjestettäviin tapahtumiin, kuten heinäkuiseen Big Jump -tapahtumaan  ja vesienkunnostustalkoisiin. ”Vuosi tarjoaa myös paikallisyhdistyksillemme hienon tilaisuuden nostaa esille alueensa vesistöjä, niiden lajikirjoa ja suojelutarpeita."

Lisätietoja:
Heidi Salonen, järjestövastaava, SLL, p. 050 408 6422, heidi.salonen@sll.fi
Hannele Ahponen, suojelukoordinaattori, p. (09) 228 08 235, 050 532 3219 hannele.ahponen@sll.fi.

Verkkosivuja:
Luonto- ja ympäristöviikko (mukana osallistuvien kirjastojen luettelo) http://www.sll.fi/luonnonharrastus/luontojaymparistoviikko
Vesiensuojelun teemavuosi: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/vesistot


 

 
 

06.02.2012