|
Kirjastomuistoja
Raumalaisten kirjailijoiden kirjastomuistoja
Kirjastohistoriikki
Tule mukaan muistelemaan ja kertomaan omia
kirjastomuistojasi vuosikymmenien varrelta! Keräämme näille sivuille
kirjastonkäyttäjien muisteluita, nostalgisia, kriittisiä tai hauskoja
kertomuksia, lyhyitä tai pitempiä
tekstejä. Haluaisimme julkaista myös kuvia kirjastoista.
Voit kertoa muistojasi Rauman kaupungin
pääkirjastosta - kaikista käytössä olleista rakennuksista - ja
lakkautetuista ja nykyisistä lähikirjastoista, sekä Rauman maalaiskunnan
ja Kodisjoen kirjastoista. Tietysti
toivomme muisteluita myös kirjastoautosta vuosien varrelta. Laita
tekstisi yhteyteen tieto tapahtuma-ajasta (suunnilleen) ja -paikasta,
esim. Rauman uusi pääkirjasto Alfredinkadulla vuonna 2004.
Kirjastohistoriikin avulla voit virkistää
muistia kirjastoasioissa. Alamme kerätä ja julkaista kirjastomuistoja ja
-kuvia jatkuvasti.
Kuvat ja tekstit voit lähettää osoitteella
anne.alatalo(@)rauma.fi
tai postitse
Rauman kaupunginkirjasto
Anne Alatalo
PL 292
26101 RAUMA
Laita tekstin mukana oma nimesi ja tieto
siitä, saako nimen julkaista nettisivuilla. Laita valokuvan mukana
kuvaajan nimi ja lupa kuvan julkaisemiseen. Kerro saako kuvaajan nimen
julkaista. Laita kuvan mukana myös tiedot kuvauskohteesta ja -ajasta.
Raumalaisten
kirjailijoiden kirjastomuistoja
Liisa Hännikäinen: Ilman kirjastoa en
voi olla
Kirjastomuistoni Raumalta alkavat vasta
70-luvun lopulta, jolloin muutin kaupunkiin. Ne alkavat kirjan
kirjoittamisesta ja jatkuvat nyt netin käyttämisenä muun ohessa.
En enää muista mitä kirjaa kirjoitin, mutta aamut alkoivat hyvin
aikaisin. Olin yhtä aikaa Kourujärven kirjaston ovella siivoojan kanssa.
Pyöräilin Lensunkadulta kirjoituskone tarakalla ja aloitin työt n. klo 7
aamulla. Siinä vierähti yleensä kolmisen tuntia. Kirjastossa oli hyvä
työhuone ja sitä käyttivät muutkin. Lopulta kirja tuli valmiiksi.
Olin Urheilukadulla, kun aloimme tyttäreni kanssa käydä Syvärauman
kirjastossa. Joku poikkikatu se oli Lahdenkadulta. En enää muista, mitä
lainasimme, mutta tyttären mukaan ainakin italialaisia sisustuslehtiä.
Liekö niistä alkanut hänen kiinnostuksensa muodin ja sisustuksen
historiaan.
Pursikadulla oli kirjastoauton pysäkki lähellä. Se oli onnea vaikka
valikoimisaikaa ei niin hirveästi ollutkaan. Silti kannoin kasoittain
kirjoja, tyttäreni samoin.
Kaiken aikaa tietenkin kävin vanhassa pääkirjastossa. Ehdinpä siellä
tehdä kirjoitustyötäkin, kun ei ollut oikein muuta rauhallista paikkaa.
Kirjastot ovat olleet aina tuttuja. Asuinhan aikanaan koulun vieressä
Kuorevedellä ja lainauskaappi oli auki keskiviikkoisin. Siitä alkoi
ystävyyteni kirjastojen kanssa.
Nyt on uusi aika. Kävin sitkeästi nykyisessä, uudessa kirjastossa
opettelemassa tietokoneen hallintaa. Eihän se heti päähäni mennyt, mutta
sitkeys auttoi. Kun pari vuotta sitten yhteiskoululuokkani järjesti
50-vuotistapaamisen, tuli minulle kiire päästä tietokoneelle. Hain
salasanan ja aloin opetella lähettämään sähköpostia. Vanha ystävä
vuosien takaa löytyi. Kirjoitimme koko kevään ja tapasimme
50-vuotisjuhlissa vanhalla koululla Kuorevedellä.
Minulla ei ole omaa konetta. Pari kertaa viikossa käyn kirjoittamassa
sähköpostia kirjastossa. Tutkin myös kaikkea kivaa: kasveja, kissoja,
kokkausta. Ilman kirjaston ilmaisia kursseja en varmaan olisi tässä:
muutama vanha ystävä netissä. Se tuo iloa ja elämää. Sekä tietenkin
lehtisali ja kirjat. Ilman kirjastoa en voi olla.
Jukka-Pekka Palviainen Rauman
pääkirjastossa Ankkurikadulla 1970-luvulla
Meillä oli ystäväni Markon kanssa tapana polkea silloin tällöin
pääkirjastoon lainaamaan luettavaa ja kuluttamaan aikaa. Hauskinta
meistä oli satujen kuunteleminen. En tiedä, olivatko sadut levyillä vai
kaseteilla, mutta ne oli listattu ja listalta valittiin satu ja
kirjastovirkailija pani pyydetyn sadun päälle ja me istuimme
lastenosaston suuren pyöreän pöydän ääreen ja panimme kuulokkeet
korviimme.
Meidän kuuntelemamme sadut olivat Disney-tuotantoa. En muista, oliko
listassa muita. Kuuntelimme ainakin Mikin ja Hessun ja Peter Panin
seikkailuja edessämme kirja, joissa oli sama tarina tekstinä ja kuvina.
Ja aina kun sivua piti kääntää, kuului kuulokkeista ovikelloa
muistuttava merkkiääni. Osasimme kyllä itsekin lukea, mutta oli
kiehtovaa kuunnella ilmeikkään lukijan tulkitsevan tekstiä ja jakaa
”lukukokemus” yhdessä parhaan kaverin kanssa.
Elämänmittainen laina: Vesa Ämmälä Rauman pääkirjastossa Rantakadulla
1950-luvulla
Kuljimme äidin kanssa Valtakatua ohi kaupungintalon. Pysähdyin sillalle
kun halusin katsoa kanaalin padon putousta, mutta äiti patisti
eteenpäin.
-Tules nyt vaan, siellä menee kuitenkin aikaa kun sinulle annetaan se
korttikin, hän sanoi olkansa yli kääntyessään sillalta Rantakadulle.
Siinä se meidän määränpää jo kohta olikin, aika iso vanha rakennus
hieman kauempana kadulta. Äiti meni edellä portaat ylös. Minä loikin
perässä sisään ja pysähdyin aulaan. Mikä tuoksui?
Lainasto tuoksui erilaiselta. Ja valtava määrä kirjoja hyllyissä,
paksuja, ohuita, vaikka millaisia, kaikki ne katsoivat juhlallisen
mykkänä minua ja minä niitä. Olivatko nuo kaikki lainattavissa. Ja mitä
kaikissa kerrottiin. Saiko muka ottaa mukaansa
minkä vaan? Ehei, ei varmasti. Eikä noita kaikkia pystyisi ikä päivänä
lukemaan.
Se oli minun ensimmäinen käyntini kirjastossa. Taisin lainata silloin
vaan jotakin. Ainakin ensimmäisillä kerroilla lainasin ”Rummut”, mikä
kyllä taisi jäädä lukematta. Kirjasto oli silloin Rantakadulla ja minä
alta kymmenen ikäinen. Kirjastossa käynti tuntui aina juhlalliselta,
siellä piti olla puhumatta ja liikkua hillitysti.
Samankaltainen olo tulee vieläkin kun astuu kirjaston aulaan. Minä
kunnioitan kaikkien niiden tarinoiden veijareita, julmureita, vaikka
minkälaisten seikkailuja, vavahduttavia ihmiskohtaloita ja tiedon sekä
taidon määrää mitä niissä kirjoissa on jotka odottavat hiljaisina
hyllyissä minua.
Siskoni Satu sanoi tässä päivänä yhtenä, että sen silloisen Rantakadun
kirjaston tuoksu, oli vanhan rakennuksen tuoksu. - No ei kyllä ollut!
Ainakaan kokonaan. Mukana oli ripaus kirjojen maailman kiehtovan
viettelevää lupausta elämän kestävästä suhteesta.
Kun kävin kirjastossa... Kalle
Luotonen Rauman pääkirjastossa Ankkurikadulla 1980-luvulla
1. Kirjoitin näytelmää raumalaisen
pormestarin pojasta, Johannes Jussoilasta, joka eli 1500- ja
1600-luvuilla. Hän oli oppinut rauhanmies, jolle tulivat tutuiksi niin
Juhana kolmas, Rooman paavi kuin Venäjän Iivana Julmakin. Historiankirja
poikineen kasautui kaappini päälle tueksi kirjoitustyölle.
Sain vuosien työn tuloksena näytelmän
valmiiksi ja sain vihdoinkin palauttaa moneen kertaan uudistetut
lainakirjat Rauman kirjastoon. En kehdannut mennä etukautta. Ajoin
henkilökunnan sisäänkäynnin puolelle ja purin pyöränsarvista kuormani -
25 kirjaa - kolme kassillista. Paniikki iski päälleni: kuinka
keinottelen itseni edes auttavan luontevasti sisään kolmen kirjakassini
kanssa?
-Saanko auttaa kantamisessa? kuului
tuttu ääni takaa. Se oli kirjastovirkailija, joka oli menossa töihin ja
oli valmiina nappaamaan ylimääräisen kannettavan käteensä. Tutun rouvan
ystävällisyyden suojissa pääsin luontevasti tiskin ääreen ja sain
toteuttaa asiani melkein muina miehinä...
2. Olin ostanut juhannusruuat mutta vielä
suureen ostoskassiin mahtui juhannuslukeminen. Poljin kirjaston eteen,
ja koska kassi oli hyvin painava, jätin sen juhannustunnelmissa
luottamuksella pyöräni sarveen roikkumaan.
Valitsin kirjat, leimautin ne ja toivotin
tutulle kirjastovirkailijalle hyvää juhannusta. Palasin kirjat kädessä
polkupyöräni luo enkä meinannut uskoa silmiäni: juhannusruokakassini oli
kadonnut. Kaikkine asianhaaroinen tilanne tuntui tyrmistyttävältä.
Minullahan ei ollut edes kirjakassia!
En osannut tehdä muutakaan kuin palata
kirjastovirkailijan luo kertomaan huonosta tuuristani.
-Minäkin tulen katsomaan sitä sinun pyörääsi.
Ei näkynyt ruokakassia kirjastovirkailijan silmilläkään. -Oletko
katsonut tuonne roskalaatikon taakse?
-En. Ei olisi tullut mieleenikään. Mutta nyt katsoin. Ja siellähän
kauppakassi olla nökötti minun suureksi ilokseni.
-Taisi odottaa, että sinä lähdet ja hänellä on parempi rauha kiikuttaa se
pois.
Kiitin virkailijaa onnellisena ja juhannus tuntui näin terästettynä
entistäkin mukavammalta!
|
