 Minun
nimeni on Anneli Näätänen. Olen ilmeisesti unelma-ammatissani, koska äitini
kertoman mukaan olen jo 5-vuotiaana ilmoittanut ryhtyväni
kirjastonhoitajaksi. Äitini oli pienen maalaiskansakoulun opettaja ja
vastasi samalla koulun yhteydessä toimivasta kyläkirjastosta. Pääsin jo
ennen kouluikää valitsemaan uutuuksia ja sain laittaa valmiit kirjat
hyllyyn. Tietenkin myös luin kokoelman läpi – ensin satukirjat, sitten
nuortenkirjat ja teini-ikäisenä aikuisten kirjat.
Opiskelin Tampereen yliopistossa pääaineena kotimainen kirjallisuus ja
sivuaineina kirjastotiede & informatiikka, sosiologia ja pohjoismainen
filologia. Outo aineyhdistelmä, mutta tarkkaan harkittu tulevaa kirjastouraa
silmälläpitäen. Aloitin kirjastonhoitajana Rauman pääkirjastossa
aikuistenosastolla vuonna 1978 ja siirryin kyseisen osaston johtajaksi
vuonna 1990. Vaihtelunhalu iski 15 vuoden osastonjohtajuuden jälkeen ja
lähdin kirjastonjohtajaksi Uotilan lähikirjastoon.
Lukeminen on yksi
harrastuksistani matkustelun, musiikinkuuntelun ja käsitöiden ohella.
Mieluisinta luettavaa ovat dekkarit ja fantasia. Uutuustarjontaa seuraan
kuitenkin tarkkaan alasta riippumatta, sillä minulla on päämäärä: erään
naisyhdistyksen pikkujoulussa pidettävä vuoden uutuuskirjojen esittely.
Vuosien tai paremminkin vuosikymmenien kokemuksella osaan arvioida aika
tarkkaan, mikä porukkaani kiinnostaa. Mukana pitää olla ainakin näitä:
palkittuja kotimaisia ja ulkomaisia kertojia, laatuviihdettä, dekkareita,
taidetta, sisustusta, matkailua. Tämän eräälle tietylle joukolle räätälöidyn
valikoiman tarjoan nyt kaikille tutkittavaksi. Se ei siis ole lista vuoden
parhaista tai luetuimmista, ei myöskään omien mielikirjojeni esittely.
Palautetta voi lähettää osoitteella
etunimi.sukunimi@rauma.fi tai
http://annelinlukuvinkit.blogspot.com/
|