APPELGREN, Tove : Vesta-Linnea mieli mustana (kuvakirjat)

 Tämän neljännen Vesta-Linnea – kirjan aiheena on uusperheessä esiintyvä sisarkateus ja lasten kilpailu vanhempiensa huomiosta. Vesta-Linnea on perheen tytöistä vanhin ja pitää siksi itseään itseoikeutettuna johtajana lasten leikeissä. Kuitenkin kaikki muut – äiti mukaan luettuna - vaativat nimenomaan häneltä joustavuutta ja sovittelunhalua. Vesta-Linneasta alkaa tuntua, ettei hänelle ole perheessä tilaa. Kaikilla muilla sisaruksilla on jokin erityisasema vanhempiensa elämässä, mutta Vesta-Linnea on vain joka suhteessa keskimmäinen. Prinsessaleikki loppuu riitaan ja Vesta-Linnea vetäytyy yksinäisyyteen murehtimaan elämän epäoikeudenmukaisuutta. Lopulta hän sentään keksii kaikkia tyydyttävän ratkaisun ja viisas äiti palkitsee tyttärensä järjestämällä yhteisen hetken vain heille kahdelle.

Tove Appelgren kuvaa uusperheen arkea tarkkanäköisesti ja humoristisesti. Salla Savolaisen reipashenkinen kuvitus tukee kertomusta oivallisesti. Yksityiskohdissa riittää katseltavaa. Kirja oli yksi vuoden 2008 Finlandia Junior – ehdokkaista.

AUSTER, Paul : Sattumuksia Brooklynissa  

Sattumuksia Brooklynissa - kirjasta jää tyytyväinen olo, vaikka alkulause ei lupailekaan hyvää. ” Etsin rauhallista paikkaa, jossa kuolla”, sanoo Nathan, kuusikymppinen henkivakuutusasiamies, joka on toipumassa keuhkosyövästä, avioerosta ja rakkaan sisarensa kuolemasta. Hänen yksinäisyyttään lievittävät vain salavihkainen rakkaus lähiravintolan tarjoilijaan ja nolojen tai huvittavien tilanteiden taltioiminen työnimellä Ihmiselämän mielettömyyden kirja. Brooklynissa Nathanin elämä kuitenkin muuttuu uskomattomien yhteensattumien pyörteeksi. Elämänhalu palautuu sitä mukaa, kun läheisten ja ystävien piiri kasvaa. 

Kirjaa on verrattu saippuaoopperaan, koska odottamattomia käänteitä on paljon ja koska lopussa kaikki osaset loksahtavat paikalleen miltei liian siististi. Syntyneitä ihmissuhteita ei paljon pohjusteta eikä perustella, mutta ehkä niiden on tarkoituskin tulla lukijalle yllätyksenä. Kepeydestään huolimatta kirja muistuttaa ystävyyden ja vastuuntunnon merkityksestä sekä hetkeen tarttumisen tärkeydestä (kirja loppuu pahaenteiseen päiväykseen 11.9.2001). Austerin tyyli on kaunista ja ilmaisuvoimaista.

BENNETT, Alan : Epätavallinen lukija 

Alan Bennett (s. 1934) on Britannian arvostetuimpia ja palkituimpia TV-sarjojen ja näytelmien kirjoittajia, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös esseitä ja pienoisromaaneja. Bennettin teoksille on tunnusomaista arkisista ja jokapäiväisistä asioista kumpuava huumori, johon liittyy terävää yhteiskuntakritiikkiä. 

Epätavallinen lukija on satiiri Britannian hovista. Eräänä päivänä kuningattaren koirat ahdistelevat palatsin pihalle pysäköityä kirjastoautoa, mitä hyvittääkseen kuningatar lainaa ensimmäistä kertaa elämässään kirjan. Myöhemmin hän lainaa toisen ja sitten aina vain lisää. Edustaminen muuttuu pakkopullaksi, kun kuningatar ahmii teoksen toisensa jälkeen. Hänen muuttunut käytöksensä ja ajatusmaailmansa aiheuttavat levottomuutta niin lähipiirissä kuin suuren yleisön keskuudessa ja samanhenkiset keskustelukumppanit ovat harvassa. Viimein kuningattaren on tehtävä todella rajuja ratkaisuja voidakseen jatkaa löytämällään tiellä. 

Epätavallinen lukija on kuin uni tai satu leikillisyydessään ja surrealistisissa käänteissään, mutta samalla se on saarna tyhmyyttä, pöyhkeyttä ja tekopyhyyttä vastaan. Vanheneva kuningatar valittaa tuhlattuja vuosia ja mahdollisuuksia. Sen sijaan että olisi kohtaamiltaan kirjailijoilta ja ajattelijoilta ammentanut viisautta, on hän käyttänyt ajan pintapuoliseen keskusteluun. Sen sijaan että olisi etsinyt tietoa ja sivistystä, on hän sallinut itselleen älyllisen laiskuuden. Mutta liian myöhäistä ei ole hänenkään kokea sitä, miten hyvät kirjat avaavat oven toisensa jälkeen uuteen ja avarampaan maailmaan…  

BERTINET, Richard : Leipää monella tavalla (68.24)

Ranskassa ja Britanniassa oppinsa saanut leipurimestari Richard Bertinet opettaa kirjassa Leipää monella tavalla miltei kädestä pitäen, miten valmistetaan hyvää, lisäaineetonta ja edullista leipää kotioloissa. Perustaikinoita on viisi: valkoinen taikina, oliivitaikina, ruskea taikina, ruistaikina ja makea taikina. Jokaisen taikinan kohdalla esitellään kymmenkunta variaatiota, joista tuttujen pizzojen ja rieskojen lisäksi voisi mainita sitruunasämpylät, pekaani-karpaloleivän, siiderileivän ja suklaapullat. Bertinet on tätä kirjaa varten käyttänyt resepteissään suomalaisia puolikarkeita Pirkka-jauhoja, joten myös eurooppalaistyyppiset leivät onnistuvat näillä ohjeilla. Taikinan työstämisen eri vaiheet käydään läpi todella tarkasti niin kuvien kuin sanojen avulla ja vinkkejä jaellaan runsaasti, jotta aloittelijakin uskaltautuisi kokeilemaan ja kokemaan tuoreen leivän houkutuksen. Tekstissä on huumoriakin. Mestari hyväksyy kaupan viipaloidun leivän – kalansyöttinä tai krapularuokana pekonin kanssa. 

BOYNE, John : Poika raidallisessa pyjamassa 

Poika raidallisessa pyjamassa on holokaustia käsittelevä nuortenkirja, joka sopii myös aikuisten luettavaksi. Kirja pysyi 66 viikkoa Irlannin bestsellerlistalla ja siitä tehtiin myös elokuva. Teosta on verrattu Anne Frankin päiväkirjaan. 

Bruno on yhdeksänvuotias. Hän joutuu muuttamaan tutusta ja turvallisesta Berliinin-kodista Aus-vitsiin, jonne isä on määrätty komendantiksi. Bruno ei viihdy ollenkaan uudessa asuinpaikassa, jossa vanhemmat ovat riitaisia, sotilaat töykeitä ja palvelijat surullisia ja vaiteliaita. Lapsia siellä ei ole laisinkaan, paitsi kummallisesti eristyksissä piikkilanka-aidan takana. Eräänä päivänä Bruno onnistuu tutustumaan aidan toisella puolella asuvaan Shmueliin, joka on Brunon kanssa täsmälleen samanikäinen. Mitä tästä ystävyydestä voi seurata? 

Kirjan aihe on vakava, mutta John Boyne käsittelee sitä uudella ja oivaltavalla tavalla. Pienen pojan näkökulma paljastaa natsiajan kauheuden kaikessa mielettömyydessään ja epäinhimillisyydessään. Bruno on kuitenkin kuvattu liian naiiviksi ikäisekseen – olkoon vaikka kuinka ansarissa kasvatettu. Tämä murentaa uskottavuutta, mutta tyylikäs ja mieleenpainuva kirja tämä silti on.

BYATT, A. S. : Riivaus: romanttinen kertomus  

Antonia Susan Byatt (s. 1936) on englannin kielen tutkija ja kirjailija. Hänen pääteoksensa Riivaus sai arvostetun Booker-palkinnon vuonna 1990 ja oli myös ns. suuren yleisön makuun. Lukijoita miellyttivät ennen kaikkea humoristiset henkilöhahmot ja jännittävä ja helposti hahmotettava kehyskertomus. 

Riivauksen kehyskertomus sijoittuu 1980-luvulle. Kaksi nuorta kirjallisuudentutkijaa löytää sattumalta kahden 1800-luvun Englannissa eläneen kuuluisan runoilijan kirjeenvaihtoa. Ovatko he törmänneet salattuun rakkaussuhteeseen? Tutkijoihin iskee riivaava tiedonhalu, mutta onnistuvatko he pitämään löytönsä salassa ja selvittämään menneisyyden tapahtumat? He joutuvat pohtimaan myös sitä, miten paljon on oikeus paljastaa ihmisten intiimeistä asioista tutkimuksen nimissä?  

Byatt on tehnyt perinpohjaista työtä. Hän ei pelkästään kerro kahden viktoriaanisen runoilijan elämäntarinaa, vaan on luonut myös näiden kirjoittamiksi mainitut teokset. Nämä edustavat taitavasti eri tyylisuuntia: Randolph Henry Ash kirjoittaa historiallisten henkilöiden dramaattisia monologeja ja filosofisia runoelmia, kun taas Christabel La Motte muokkaa kansansaduista tummasävyisiä mystisiä kertomuksia ja eeppisiä runoelmia ja kirjoittaa myös terävää aforistista lyriikkaa. Esikuvia kumpaankin tyyliin löytyy Englannin kirjallisuudesta. Runoihin on piilotettu viittauksia sekä nykyajan että menneisyyden tapahtumiin ja henkilöihin, joten nekin kannattaa lukea. 

Teos on rakenteeltaan mielenkiintoinen. Kehyskertomukseen limitetään kirjeitä, päiväkirjakatkelmia, muistelmia, tutkielmia ja todellisten tai keksittyjen runoilijoiden tekstejä. Riivaus sisältää valtavan määrän kulttuurihistoriallista tietoa yhdistellessään sulavasti antiikin taruja, kansantarinoita, kristinuskoon liittyviä myyttejä, satujen symboliikkaa ja viktoriaanista runoutta. Romanttisissa juonenkäänteissään se yhdistää prinsessasatuja, kioskikirjallisuutta ja keskiaikaista romanssia, mutta lisää soppaan myös jännityskertomuksen piirteitä. Tietoa on itse asiassa niin paljon, että lukija ei todennäköisesti edes huomaa kaikkia viittauksia. Paikoitellen kirja tuntuu liian monisanaiselta, etenkin tavoitellessaan viktoriaanisen ajan koukeroista kieltä.  

Kirjassa on useita teemoja. Yksi on naisen asema: viktoriaanisen ajan naisen oli miltei mahdoton luoda uraa ja elää itsenäistä elämää, mutta onko nykynainenkaan ainakaan tutkijapiireissä tasavertainen miehen kanssa? Toinen teema on uskonto: pohditaan ovatko Raamatun kertomukset totta vai vertauskuvia. Kolmantena teemana on rakkaus eri muodoissaan. Toisiinsa vertautuvat viktoriaanisen ajan ja nykyajan käsitys siitä, mitä rakkaus on ja mitä sen pitäisi olla. Miten paljon rakkautta rajoittavat toisaalta moraalisäännöt ja toisaalta pelot oman vapauden ja yksilöllisyyden menettämisestä? Riivaus korostaa uteliaisuutta, kunnioitusta ja avoimuutta niin suhteessa toiseen ihmiseen kuin suhteessa kirjallisuuteenkin. 

DIAZ, Junot : Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä 

Dominikaanisesta Tasavallasta Yhdysvaltoihin muuttaneen Junot Diazin teos Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä voitti vuonna 2008 useita kirjallisuuspalkintoja, joista merkittävin on Pulizer-palkinto.  

Kirjan nimihenkilö Oscar Wao on lihava nörtti, jonka elämä täyttyy haaveista. Ensinnäkin on eroottisia unelmia kaikista niistä eri-ikäisistä naisista, joiden kanssa Oscar pääsee edes jutteluetäisyydelle. Toisena suurena haaveena on tulla J. R. R. Tolkienin tasoiseksi kirjailijaksi ja tämän dominikaanilaiseksi vastineeksi. Oscar suoltaa sivukaupalla tieteis- ja fantasiakirjallisuutta, vaikka ei saakaan rohkaisua sen paremmin kustantajilta kuin tuttaviltaan. Ainoastaan Lola-sisar tukee ja rakastaa Oscaria ehdoitta ja kantaa huolta tämän turvallisuudesta ja tulevaisuudesta. 

Kertoja vihjaa alusta alkaen Oscarin elämän lyhyyteen. Tapahtumien edetessä mainitaan yhtymäkohtia Taru sormusten herrasta – teokseen ja muihin tunnettuihin fantasiakertomuksiin, joissa epätodennäköisistäkin henkilöistä voi tulla sankareita taistelussa pahuutta vastaan. Oscar itse yltää lopulta jonkinlaiseen sankaruuteen rakkautensa vuoksi. Teos ei kuitenkaan ole Oscar Waon elämäntarina, vaan historiikki suvusta, jonka jäsenet jatkuvasti epäonnistuvat ihmissuhteissaan. He itse uskovat, että suvulle on langetettu kirous eli fuku. Tosin kirous saattaa yksinkertaisesti olla Dominikaanisen Tasavallan pahamaineinen diktaattori Rafael Trujillo apureineen.  

Teoksessa vilisee espanjanenglantilaisia sanoja ja sanontoja sekä tietokonepeleihin liittyviä termejä, joita ei ole käännetty suomeksi. Tyyliltään kirja matkii dokumenttia tai kronikkaa eli se tallentaa tapahtumat muistiin hyvin asiallisesti ja vielä tarkentaa historiallisia faktoja runsaissa alaviitteissä. Alkuluku teini-ikäisen pojan seksifantasioista vaikuttaa hieman tympeältä, mutta sillä on paikkansa kertomuksessa. Kokonaisuudessaan kirja on mielenkiintoinen sekoitus totta ja tarua. 

EDWARDS, Kim : Muisto tyttärestäni 

Lumimyrskyisenä yönä talvella 1964 lääkäri David Henry joutuu ottamaan vastuun vaimonsa synnytyksestä. Syntyvät kaksoset, joista tyttövauvalla on Downin syndrooma. David tekee salamannopean päätöksen: vammainen lapsi on siirrettävä välittömästi hoitokotiin ja virallisiin tietoihin hänet on merkittävä kuolleeksi. David kuvittelee tällä tavoin säästävänsä perhettään monilta huolilta ja murheilta, mutta mullistaakin kaikkien tapaukseen osallistuneiden elämän. David itse kantaa koko loppuelämänsä ajan syyllisyyttä, joka muurin lailla eristää hänet muusta perheestä ja johtaa lopulta avioeroon. Toisaalta hän lievittää ahdistustaan tarjoamalla ilmaista lääkärinapua varattomille ja vaikuttaa siis hyvällä tavalla monen ihmisen elämään. Norah-vaimo puolestaan murehtii menettämäänsä lasta ja etsii unohdusta alkoholista ja irtosuhteista. Toisaalta hän myös kasvaa ja itsenäistyy ja luo merkittävän uran. Perheen poika Paul reagoi vanhempiensa väliseen epäsopuun vihaamalla ja vetäytymällä, mutta oppii myös ponnistelemaan sitkeästi päämääriensä hyväksi.  

Kehitysvammainen Phoebe-tyttö ei suinkaan päädy laitokseen, vaan nuoren sairaanhoitajan rakastavaan hoivaan. Perhe ryhtyy taistelemaan aktiivisesti ja rohkeasti vammaisten puolesta ja sitkeä yritys palkitaan – Phoebe saa käydä tavallista koulua, työskennellä tavallisessa työpaikassa ja elää itsenäistä elämää. Vaikka perhe ei säästykään suruilta, se saa voimaa jäsentensä välisestä rakkaudesta ja avoimuudesta. 

Muisto tyttärestäni on helppolukuinen kirja, mutta sisältää enemmän kerrostumia kuin ensin huomaakaan. Teoksen lopussa on kirjailijan haastattelu, jossa selvitellään niin kirjan syntyvaiheita kuin vammaisten aseman muuttumista 1960-luvulta nykypäivään. 

GRUBER, Michael

Kangastusten kirja 

Nuori antikvariaattiapulainen Albert Crossetti saa sattumalta haltuunsa 1600-luvulta peräisin olevia papereita, jotka paljastavat William Shakespearen kirjoittaneen tilaustyönä näytelmän, jota ei koskaan esitetty. Tällaisen entuudestaan tuntemattoman teoksen löytäminen toisi kuuluisuutta ja rahaa, joten kilpailu on armotonta. Jopa mafia liittyy mukaan, kunnianhimoisista kirjallisuudentutkijoista puhumattakaan. Lukija pitänee peukkuja elokuvaohjaajan urasta haaveilevalle Crossettille (koska tämä on sympaattinen ja naiivi) ja ehkä hieman myös Crossettin avuksi tulevalle upporikkaalle tekijänoikeusjuristille Jake Mishkinille (koska tämäkin on ajoittain sympaattinen ja hieman naiivi). Tapahtumat etenevät kuin elokuvissa tyylilajin vaihdellessa komediasta trilleriin. Crossetti ja Mishkin joutuvat kumpikin toteamaan, että ovat monessa suhteessa uskoneet harhoihin. Ovatko ystävät, rakastetut tai edes viholliset sitä, miltä näyttävät? Entä muistot? 

Kirjan juoni on monipolvinen ja ajoitukseltaan mestarillinen. Henkilögalleria on runsas ja värikäs. On vaikea sanoa, ovatko kirjeet 1600-luvulta tyyliltään oikeaoppisia, mutta mukavan katsauksen Shakespearen aikaan ne antavat. Teos yhdistää sopivasti tietoa ja fiktiota, jännitystä ja huumoria. 

JALONEN, Olli

14 solmua Greenwichiin 

Edmund Halleyn syntymän 350-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetään kilpailu, jossa kaksihenkisten joukkueiden pitää kiertää maapallo Greenwichin pituuspiiriä pitkin vuoden kuluessa. Matkustustavat yritetään pitää mahdollisimman samanlaisina kuin Halleyn aikana, joten osallistujat kävelevät maaosuuksilla ja purjehtivat meriosuuksilla ja joissakin poikkeustapauksissa käyttävät ilmalaivaa. Toisaalta osallistujia seurataan ja valvotaan uusimman teknologian avulla. Kirjan nimi 14 solmua Greenwichiin johtuu osallistujien kaulaan kiinnitetystä nyöristä, jonka solmuja käytetään löydettyjen rastien leimaamiseen.  

Kirjassa seurataan joukkuetta, jonka muodostavat irlantilainen valtameritutkija Graham ja suomalainen Petr sekä ”ulkojäseninä” Grahamin vaimo Isla ja Petrin veli Kari. Kyseessä on vanhanajan seikkailukertomus ja toisaalta tutkielma ihmissuhteista. Jo matkan alku on pahaenteinen ja edetessään muuttuu aina vain kaoottisemmaksi ja vaarallisemmaksi. Henkilöiden väliset suhteet muuttuvat ja kiristyvät. Lopulta totuuskin kyseenalaistetaan – nykymaailmassa tärkeintä tuntuu olevan se, mikä näyttää hyvältä ja myy hyvin. Kirja on aika vakavahenkinen, vaikka siinä rakkaus lopulta voittaakin. 

Hetken aikaa kestää hahmottaa kirjan kerrontatekniikkaa. Varsinainen kertoja on Kari, hakasulkeissa oleva teksti on otettu Petrin päiväkirjasta ja lihavoituna painetut kohdat ovat joukkueen virallisesta lokikirjasta. Sitten on vielä kursiivilla painettuja pätkiä, joissa puhutellaan lukijalle täysin tuntematonta Maariaa. Kirja imaisee kyllä pian mukaansa ja säilyttää jännittävyytensä loppuun saakka. Viimeisillä sivuilla selviää sekin, kuka Maaria on. 

14 solmua Greenwichiin oli vuoden 2008 Finlandia-kirjallisuusehdokkaana ja niiden kolmen kirjan joukossa, jotka Pekka Tarkka nosti erityisesti esille. 

JOHANSSON, Iris

Toinen maailma jonka tunnen : autistin tarina (59.55) 

Iris Johansson syntyi 1945 eli paljon ennen kuin käsite autismi tuli tunnetuksi. Nykyisin tiedetään, että autismista kärsivällä on alentunut kommunikaatiokyky ja heikot sosiaaliset taidot ja lisäksi hän voi kokea näkö-, kuulo- ja tuntoärsykkeet miltei kivuliaan voimakkaina. Oli paljolti Iriksen isän ansiota, että tyttö sai kosketuksen ”tavalliseen maailmaan” ja ryhtyi 12-vuotiaana tietoisesti harjoittelemaan (matkimaan) asioita, joita ihmiset yleensä omaksuvat huomaamattaan. Siihen asti Iris oli paljolti elänyt ”oikeassa maailmassa ” tai ”Ulkona”, jossa saattoi lehahdella ruumiista irrallaan olentoystäviensä Sliren ja Skydden kanssa.  ”Tavallisen maailman” ihmiset pitivät Iristä tottelemattomana, hankalana, tyhmänä tai jopa kehitysvammaisena, koska hän toimi impulsiivisesti ja itsetuhoisasti ja sai helposti outoja kohtauksia. Kukapa olisi ymmärtänyt, että pakkoliikkeet, kivun etsiminen ja huutaminen auttoivat Iristä pääsemään yli vaikeasta tai hänelle käsittämättömästä tilanteesta. 

Iriksen kuvaus lapsuutensa rajatilakokemuksista on kiehtova. Ruumiista irrallaan hän oli kokonainen ja käsitti kokonaisuuksia, vaikkei pystynytkään pukemaan tietoaan sanoiksi. Hän saattoi provosoida tahallaan ihmisiä, koska silloin ”atmosfääriin tuli elämää”. Iris nimittäin näki ja näkee yhäkin äänet ja tunteet väreinä ja muotoina eli mitä voimakkaampi tunne, sitä suurempi ilotulitus atmosfäärissä. Myöhemmin Iris oppi käyttämään tätä erityistaitoaan hyödyksi ihmisten auttamisessa, vaikkakaan hän ei kaikista opettelemistaan strategioista ja malleista huolimatta aina ymmärrä, millaisessa tilanteessa suorasukainen käytös koetaan tahdittomuutena. Toisaalta hän on äärettömän kärsivällinen, koska toisten tunnereaktiot eivät häneen vaikuta. 

Hiukan liikaa kirjassa toistetaan asioita. Kuitenkin kuvaus autismista verbaalisesti lahjakkaan autistin itsensä kertomana on silmiä avaava ja hyödyllinen. Kirjan lopussa Iris vastaa autististen lasten vanhempien usein esittämiin kysymyksiin

KALLIONIEMI, Tuula

Karoliina ja noidutut tossut (helppolukuiset) 

Karoliina ja noidutut tossut oli yksi vuoden 2008 Finlandia Junior – ehdokkaista. Tuula Kallioniemi on tuottelias ja suosittu kirjailija, jonka teoksia lukevat monenikäiset lapset ja nuoret. Tätä teosta suositellaan yli 7-vuotiaille eli esikouluikäisille ja alakoululaisille. Helppolukuisuutta tukevat lyhyet luvut, suuri fontti ja Marika Maijalan hauskasti liioittelevat kuvat. Kirjan kansi on valitettavasti aika kuivan näköinen, mutta itse teksti on vauhdikasta ja humoristista. Ote on lempeä, sillä kaikki henkilöt esitetään myönteisessä sävyssä. Luontevasti suhtaudutaan myös rodulliseen erilaisuuteen.

Kirjan päähenkilö Karoliina on 6-vuotias ja pääsee vihdoinkin eskariin. Monet ryhmäläiset ovat tuttuja jo päiväkodista, joten he osaavat suhtautua Karoliinaan tietyllä varauksella. Ei Karoliina mikään kauhukakara ole, mutta tuntuu silti uuvuttavan niin aikuiset kuin kaverinsakin pelkällä puhetulvalla. Mielikuvitus laukkaa hurjana ja vie sujuvasti erilaisten esteiden yli. Hieman Karoliinassa on pomottajan vikaa, mutta vähitellen hänen yhteistyökykynsä karttuu ja hän oppii jopa pyytämään apua. Kirjaan on tulossa jatkoa.  

LIPSON, Katri

Kosmonautti

Kirja voitti Helsingin Sanomien jakaman vuoden 2008 parhaan esikoisteoksen palkinnon ja oli ehdokkaana myös Finlandia-kirjallisuuspalkintoon. 

Kosmonautti sijoittuu Murmanskiin 1980-luvulle, neuvostovallan aikakauteen. Näyttämö on ankea, köyhä ja jäätävä. Tapahtumien henkinen tausta on yhtä kylmä ja kyyninen. Nuori poika haaveilee kosmonautin urasta, koska haluaisi nähdä Maan ulkoapäin, avaruudesta. Hän kirjoittaa tästä haaveesta kouluaineessa, joka herättää huomiota korkeissa poliittisissa piireissä: tässähän on sopiva keino kohentaa kansallista itsetuntoa ja kiillottaa maan nuhraantunutta julkista kuvaa ulkomailla. Poika kun on vielä jääkiekkoilijamaisen raamikas, komea ja sädehtiväsilmäinen. Siis tehdään pojasta dokumentti. Mutta mitä tapahtuu, kun todellisuus tulee vastaan? 

Monet kirjan henkilöistä elävät unelmissa eivätkä uskalla tarttua todellisuuteen. Serjoža unelmoi - kosmonautin uran ohella - nuoresta musiikinopettajattaresta. Opettajatar unelmoi jostakusta, Serjožastako? Serjožan äiti unelmoi selvästikin poikansa röyhkeästä ja rääväsuisesta toverista, mutta mistä tämä ainakin ulkonaisesti kovalta ja kyyniseltä vaikuttava Šasa mahtaa unelmoida?  Kirjailijan myötätunto on selvästi naisten puolella. Sekä musiikinopettaja että Serjožan äiti elävät yksinään ja joutuvat siksi kestämään monenmoisia nöyryytyksiä niin naapureiden kuin kollegojen taholta. Heitä halvennetaan, alistetaan ja vahingoitetaan säälittä. 

Kirja jättää monia asioita avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi, jotta lukija voisi käyttää mielikuvitustaan. Hiukan häiritsee ajoittainen tyylin horjahtelu ja henkilöhahmojen epäuskottavuus, mutta rohkea yritys tämä epätavallinen esikoinen kuitenkin on.

MYRON, Vicki

Kirjastokissa (67.452)

Hyytävän kylmänä talviaamuna vuonna 1988 iowalaisen kirjaston palautuslaatikosta löytyi nälkiintynyt kissanpentu. Kirjaston henkilökunta adoptoi pennun ja antoi sille nimeksi Dewey Readmore Books. Rauhallisesta ja ihmisystävällisestä kissasta tuli asiakkaiden lemmikki ja pian suoranainen julkkis, joka toi myönteistä julkisuutta pikkukaupungille ja etenkin kirjastolle. Deweysta kirjoitettiin lukuisissa lehdissä ja kirjoissa ja se esiintyi myös televisio-ohjelmissa Japania myöten. Monet ihmiset tulivat varta vasten Deweya tapaamaan ja saivat aina suopean vastaanoton. Dewey ei koskaan oikutellut, vaan hoiti edustustehtävänsä huolellisesti – tervehti jokaista ihmistä, leikki halukkaiden kanssa ja huomioi etenkin vammaiset ja masentuneet. Hyvä osoitus Deweyn merkityksestä on se, että monet kunnianarvoisat sanomalehdet julkaisivat muistokirjoituksen, kun kirjastokissa kuoli 19 vuotta täytettyään.

Kirjastokissa ei ole pelkästään kertomus kissasta. Se on myös kertomus Vicki Myronista, sisukkaasta yksinhuoltajaäidistä ja antaumuksellisesta kirjastonhoitajasta. Lisäksi se on historiikki Spencerin pikkukaupungista, joka on useampaan otteeseen horjunut tuhon partaalla, mutta aina onnistunut nousemaan.

Kirja on hellyttävä ja hauska. Aidon kissaihmisen tapaan Vicki Myron näkee lemmikissään miltei yliluonnollisia kykyjä ja ominaisuuksia, mutta pieni naiivisuus ei mitenkään vähennä tarinan kiinnostavuutta. Lemmikkieläimen merkitys on kyllä tiedossa Suomessakin: ainakin jotkut vanhainkodit ovat hankkineet kissoja tai koiria asukkaittensa seuraksi. Kirjastoihin säädökset tuskin sallivat eläimen sijoittamista?

NEVANLINNA, Arne

Marie

Professori Arne Nevanlinnan (s. 1925) ensimmäinen romaani Marie käsittelee muistia ja muistamista. Nimihenkilö Marie on satavuotissyntymäpäivänsä aamuna vielä niin pirteä ja selkeä, että jaksaa vaatia hoitokodin henkilökunnalta kunnioitusta ja hyviä tapoja. Samalla hän yrittää tietoisesti palauttaa mieleensä ihmisiä ja tapahtumia, jotta säilyttäisi tuntuman omaan minuuteensa. Iltaa kohti Marie heikkenee ja väsyy ja vajoaa yhä syvemmälle menneeseen. Tajunnanvirta vie ajasta ja maasta toiseen. Strasbourgissa oli turvallinen lapsuus ja eroottisten seikkailujen värittämä nuoruus.  Suomessa oli jäykkä ja muodollinen avioliitto, mutta myös halki elämän kantava rakkaussuhde. Poliittiset suuntaukset, ideologiat ja aatteet eivät Marieta suuremmin kiinnostaneet, koska ne hänen elämänsä aikana vaihtuivat niin usein.

Kirjan kerrontatekniikkaan pitää aluksi totutella, sillä yhdessä ja samassa virkkeessä saattaa aikataso vaihtua usealla kymmenellä vuodella. Teksti koostuu suurimmalta osin Marien ajatuksista ja saattaa vaikuttaa ensin pitkäveteiseltä ja hitaalta, mutta rupeaa ennen pitkää kiinnostamaan. Yksinpuhelun katkaisevat ajoittain päiväkirjamerkinnät, joiden kirjoittaja ja merkitys selviävät vasta kirjan loppupuolella. Hengeltään Marie on hyvin ranskalainen: kuivan sarkastinen, epäsentimentaalinen, aistivaikutelmiin vetoava. Se on myös pessimistinen kirja, sillä päähenkilön elämässä kaikki tuntuu raukeavan tyhjiin. Teoksen loppu haluaa varmaan korostaa tarinan kohtalonomaisuutta, mutta se vaikuttaa valitettavan päälle liimatulta.

Kirja oli vuoden 2008 Finlandia-ehdokkaana ja kuului Pekka Tarkan ”kolme kärjessä” – listaan.

NURMINEN, Marjo T.

Tiedon tyttäret (99.1)  

Tiedon tyttäret on uusimpia tutkimustuloksia hyödyntävä historiikki oppineista eurooppalaisista naisista, jotka omana aikanaan saattoivat olla laajaltikin tunnettuja ja tunnustettuja, mutta painuivat myöhemmin unholaan. Nurminen aloittaa selvitystyönsä muinaisesta Egyptistä ja Mesopotamiasta eli ajasta 1500 eKr., jolloin länsimainen sivistys alkoi kehittyä ja jolloin myös ensimmäistä kertaa mainittiin nimeltä tieteen parissa työskenteleviä naisia. Kirja päättyy 1700-luvun lopulle eli valistuksen aikaan. Laajoissa nimikkoluvuissa esitellään 25 naista ja teoksen lopussa olevassa tiivistelmässä mainitaan noin sata naista. Yhtään suomalaista tiedon tytärtä ei ole kirjaan mahtunut.

 Sukupuoli rajoitti pitkään naisen mahdollisuuksia saada koulutusta ja harjoittaa tiedettä. Ne harvat, jotka pystyivät vaikeudet kiertämään, kuuluivat useimmiten yhteiskunnan eliittiin ja saivat tukea varakkaalta ja sivistyneeltä suvultaan. Onneksi aina on ollut älyllisesti uteliaita naisia, jotka uskoivat ja rohkenivat sanoa myös ääneen, että ”järjellä ei ole sukupuolta” (vastoin Aristoteleen oppeja). Joukossa oli nunnia, hovinaisia ja oppineita porvarisnaisia, joiden edustamat tieteenalat ulottuvat tähtitieteestä filosofiaan, luonnontieteistä uskontoon ja synnytysopista historiantutkimukseen. Osa naisista oli itsenäisiä tieteentekijöitä, osa miespuolisten sukulaistensa työtovereita.

Kirja on upeasti kuvitettu, hyvälle paperille painettu - ja painava. Henkisestikin kirjan läpikäyminen on rankkaa, sillä tietoa on paljon. Jokaisessa nimikkoluvussa kerrotaan esittelyn kohteena olevan naisen elämäkerralliset tiedot, sitten kuvataan laajemmin sitä yhteiskuntaa ja kulttuuria, jossa kyseinen nainen eli ja työskenteli.

Tiedon tyttäret voitti vuoden 2008 Tieto-Finlandian. Valinnan tehnyt Veikko Sonninen kiitti erityisesti sitä, että kirja ”ei ole katkera tilitys syrjityistä naisista, vaan sen yleissävy on positiivinen ja innostava”.

OKSANEN, SOFI

Puhdistus

Sofi Oksanen muokkasi vuonna 2007 ilmestyneen, kiitetyn näytelmänsä Puhdistus romaanimuotoon ja voitti vuoden 2008 Finlandia-kirjallisuuspalkinnon. Viron karu historia 1930-luvulta 1990-luvun alkuun käydään läpi naisten silmin eli tässä tapauksessa saman suvun kolmen sukupolven näkemänä ja kokemana. Virossa on pelätty aina – milloin saksalaisia ja milloin venäläisiä, milloin omia fanaatikkoja ja milloin mafiosoja. Etenkin naiset ovat vaaravyöhykkeessä, sillä heitä on helppo häpäistä ja loukata oman ruumiinsa kautta.

Tarina liikkuu monessa aikatasossa. Aloitetaan ”nykyajasta” eli vuodesta 1992. Vanhan Aliiden puutarhasta löytyy pahoinpidelty ja säikky tyttö, jota Aliide epäluuloisuudestaan huolimatta ryhtyy hoivaamaan. Jokin yhteys näillä kahdella naisella on, mutta mikä? Paluu menneisyyteen paljastaa vähitellen taustoja: kiihkeää rakkautta ja yhtä kiihkeää vihaa, laskelmointia ja petollisuutta. Kenties nykyhetkestä löytyy mahdollisuus sovitukseen, mutta minkälaiseen?

Puhdistus on kirja sisukkaista naisista, joita hyväksikäyttäjät eivät onnistu murtamaan. He myös pystyvät pahaan, jos olosuhteet sitä vaativat eli he eivät ole pelkästään viattomia uhreja. Kirjan selkeä päähenkilö Aliide on nainen, joka herättää lukijassa ristiriitaisia tunteita: onko Aliide olosuhteiden uhri vai tunteeton opportunisti? Miehet ovat kirjassa sivuosassa ja edustavat lähinnä erilaisia poliittisia ideologioita. 

Puhdistus on kirja, joka jää kalvamaan. Se ei ole helppo sisällöltään, mutta sujuvan tyylinsä ja jännittävyytensä vuoksi kuitenkin helppo lukea. Parasta teoksessa on kaunis ja vivahteikas kieli, josta jäävät mieleen etenkin omaperäiset vertaukset ja osuvat verbit. Paljon on yksityiskohtia ja symboliikkaa, joiden merkitys paljastuu vasta vähitellen. Esimerkiksi läpi kirjan kuhisevat kärpäset viittaavat Oksasen mukaan siihen, että seinillä on korvat: KGB oli kaikkialla, kärpäsiä oli kaikkialla. 

PENNY, Louise

Naivistin kuolema (84.2 dekkarit) 

Kanadalaisen pikkukylän idylli rikkoutuu, kun metsästä löytyy kuolleena kaikkien rakastama vanha opettajatar. Häntä on ilmeisesti ammuttu jousipyssyllä, mutta onko kyseessä jonkun huono-onnisen metsästäjän harhalaukaus vai murhaajan suunnittelema teko? Poliisi joutuu kaivautumaan kauas historiaan ja syvälle ihmismielen syövereihin, ennen kuin tapaus selviää. Yllättävänä apuna on opettajattaren ennen kuolemaansa taideyhdistyksen näyttelyyn tuoma naivistinen taulu, josta asiantuntijatkaan eivät pysty sanomaan, onko se maalauksena tavattoman kehno vai tavattoman nerokas. 

Naivistin kuolema muistuttaa tyyliltään perinteistä englantilaista kuka-sen-teki-dekkaria. Mukana on jonkin verran kanadalaista paikallisväriä kuten englantilaisen ja ranskalaisen väestönosan väliset ennakkoluulot ja kieliriidat. Tutkimuksia johtavat poliisit ovat harvinaisen empaattisia ja tavoiltaan siistejä (ei alkoholi- tai perheongelmia). Liian pätemisentarpeinen ja omahyväinen nuori poliisi lähetetään häntä koipien välissä kotiin. Kylän asukkaisiin kuuluu monenlaista värikästä persoonaa, joilla kaikilla ei tietenkään ole ihan puhtaita jauhoja pussissa. Harhaannuttavia johtolankoja tulee väistämättä vastaan. Hieman häiritsee joidenkin henkilöiden yksiulotteisuus, mutta silti kyseessä on mukavan vanhanaikainen dekkari, jossa on kodikasta huumoria ja yhteisöelämän kuvausta.

PIHA, Kirsi

Medicien naapurissa 

Kirsi Piha on jo muutaman vuoden viettänyt kaikki lomansa Italiassa Marchen maakunnassa, joka on luonnoltaan ja ilmastoltaan vähintäänkin yhtä upea kuin kuuluisa Toscana, mutta paljon aidompi. Kirsi Piha tunnustautuu kritiikittömäksi Italia-hulluksi, joka rakastaa italialaisten holtittomuutta, suurieleisyyttä ja melskaamista – ainakin pieninä erinä. Kirjan humoristiset ja lämminhenkiset tarinat ovat lyhyitä, yhden espresson mittaisia. Kirsi Pihalla on silmää yksityiskohdille ja taitoa siirtää havaintonsa kirjalliseen muotoon.

Ruoka on italialaisille tärkeistäkin tärkein asia, johon suhtaudutaan joka vaiheessa kunnioittaen ja hartaasti. Kunkin kauden tuoreita raaka-aineita käytetään niin kauan kuin niitä riittää ja sitten siirrytään seuraaviin. Niinpä esimerkiksi parhaana kurpitsa-aikana jokainen ruokalaji saattaa sisältää kurpitsaa ja viikuna-aikana vastaavasti viikunaa. Eikä ole yhdentekevää, millaisia tomaatteja tai pastaa mihinkin ruokalajiin käytetään, vaan ne valitaan yhtä huolellisesti kuin viini. Ruoka tehdään aikaa ja vaivaa säästämättä ja syödään nauttien ja hitaasti. Ja se tulee ehdottomasti selväksi, että vain moukka juo cappuccinoa ruuan jälkeen!

Italialaisen persoonaa kuulemma ei ymmärrä kuin toinen italialainen. Italialainen katsoo velvollisuudekseen lain kiertämisen ja hyväuskoisten petkuttamisen, mutta auttaa auliisti apua tarvitsevaa. Italialainen ei piittaa aikatauluista, mutta hoitaa kuitenkin kaikki sovitut asiat. Italialainen rakastaa lapsia, mutta pitää tiukkaa kuria niin omille kuin vieraillekin lapsille. Kaiken takana on ajatus, että elämästä pitää ehtiä myös nauttia.

RUOHONEN, Laura

Yökyöpelit (lorut)

Yökyöpelit-lorukirjassa liikkuu monenlaista yön olioita: muonia vohkiva Nakertaja, alati janoinen Iivana, Agenttinero Naru, monenlaisia tauteja poteva Iiri-vaivaishiiri, Pullakeisari ja Uneton Nonna. Jotkut olioista ovat suorastaan pelottavia, jotkut puolestaan ovat itse pelokkaita. Jotkut otukset tekevät pahojaan, jotkut korjaavat toisten tuhojälkiä. Kovasti tanssitaan ja rokataan ja mummokin polttaa kynttilää molemmista päistä.

Nämä lorut sopivat mainiosti ääneen luettaviksi. Esimerkiksi Hormeissa humisee -lorussa on monenlaisia hauskoja äännähdyksiä: krabatz, zabats, kräbäts.  Kirjan runot ovat pääosin aika riehakkaita, mutta lopussa on pari kehtolaulunomaista ja äänneasultaan lempeää runoa. Vaikka teos onkin hieman epätasainen, löytyy siitä monia hienoja oivalluksia.

Erika Kallasmaa on kuvittanut kirjan sen henkeen sopivasti eli värikkäästi ja riehakkaasti. Runsaat yksityiskohdat kannustavat jatkamaan lorujen tarinaa eteenpäin.

SEPPÄLÄ, Juha

Paholaisen haarukka 

Paholaisen haarukka - kirjassa ei olla missään vaiheessa oikein vakaalla pohjalla. Mikä on todellisuutta ja mikä kuvitelmaa? Aluksi kaikki vaikuttaa selvältä: kirjan kertoja on finanssiyhtiön varainhoitaja, jonka sisar tekee elokuvaa.  Elokuvan käsikirjoitusta ja henkilöhahmoja esitellään. Yhtäkkiä elokuvan henkilöt osallistuvat tapahtumiin, joita lukija on pitänyt ”todellisina”. Ovatko kertoja ja hänen sisarensa yhtä fiktiivisiä hahmoja kuin elokuvan henkilöt? Koko kirja on samanlainen optinen harha kuin sille nimensä antanut ”Schusterin pulma” eli ”paholaisen haarukka”. 

Seppälä ennustaa pankkikriisin ja talouskasvun laantumisen olevan tulossa – ja on valitettavan oikeassa. Hän rinnastaa finanssimaailman ja elokuvateollisuuden, koska kummassakin pelataan unelmilla ja harhoilla. Talousmies Lari paljastaa avoimesti itseriittoisuutensa ja kyynisyytensä ja tunnustaa rehellisesti, että hänen työnään on huijata nimenomaan keskiluokkaisia ihmisiä. Nämä kun uskovat muita helpommin pikaiseen ja helppoon voittoon ja haaveiden toteutumiseen. Laura-sisar puolestaan epäonnistuu ihanteellisessa yrityksessään hahmottaa elokuvan keinoin suomalaisen yhteiskunnan vieraantuneisuutta ja kipuilua. Kirjan sanoma tuntuu olevan se, että ihminen on kuin rahan ja teknologian armoilla sätkivä vieterinukke, joka voi vaikuttaa omaan elämäänsä hyvin vähän.

Kirjassa on kyllä juoni, mutta se on sivuseikka. Paljolti teksti koostuu miltei vimmaisesta tulvasta lauseita, joita voisi käyttää aforismeina ihan sellaisinaan. Kaiken raadollisuuden lomaan mahtuu kuitenkin yllättävän kuulakkaita ja herkkiä kohtia. Kirja oli yksi vuoden 2008 Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaista.

SWEET, Fay

Vintagehuonekalut (76.1)

Kuuluisien suunnittelijoiden 1900-luvulla muotoilemat klassikkohuonekalut ovat pysyneet muodissa vuosikymmenestä toiseen. Nykyisin nämä vuosikertahuonekalut ovat taideteoksiin rinnastettavia keräilykohteita, mutta toisaalta myös käyttöesineitä, jotka tuovat arvokkuutta ja särmää nykyisin varsin suosittuun eri tyylilajeja yhdistelevään ”retrosisustukseen”.

Harvemmin tulee ajatelleeksi, että historian käännekohdat ovat vaikuttaneet myös huonekalujen suunnitteluun ja valmistukseen. Esimerkiksi toisen maailmansodan seurauksena muoviteknologia kehittyi nopeasti ja se puolestaan mahdollisti huonekaluissa aivan uudenlaisen muotokielen. Tulevaisuudessa ilmastonmuutos on varmasti se tekijä, joka vaikuttaa huonekalujen suunnitteluun. On haettava ekologisesti kestävämpiä ratkaisuja.

Kirja käsittelee omina lukuinaan varhaismodernismia, 1900-luvun puolivälin modernismia, pop- ja postmodernismia, myöhäismodernismia ja uuden vuosituhannen alkua. ”Pehmeälle” pohjoismaiselle huonekalumuotoilulle 1930–1960 –luvuilla on varattu oma lukunsa ja esittelyn kohteina ovat ennen kaikkea Alvar Aalto, Hans Wegner ja Arne Jacobsen.  Aallon ohella suomalaisista muotoilijoista kirjassa ovat näkyvästi esillä Eero Saarinen (Tulip-tuoli), Eero Aarnio (tuolit Pallo ja Pastilli) ja Yrjö Kukkapuro (Karuselli-tuoli). Jokaisen luvun lopussa on mainittu aikakauden erityiset ”kalusteikonit”.

Kirjan kuvitus on hieno. Tietoa saa suunnittelijoista ja esineiden syntyhistoriasta. Keräilijöille annetaan pieni tietopaketti huutokauppasysteemeistä ja kalusteiden hoidosta.  Suomalaisesta huonekalumuotoilusta on kirjan lopussa parin sivun erillinen artikkeli.

SYKKÖ, Sami

Sisäänkäyntejä ainutlaatuisiin suomalaisiin koteihin, huoneisiin ja huviloihin (76.1)

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on vuodesta 2001 lähtien ilmestynyt toimittaja Sami Sykön ja valokuvaaja Jaanis Kerkiksen artikkeleita erikoisista suomalaisista rakennuksista ja niiden asukkaista. Sisäänkäyntejä-teokseen on koottu sarjan hurjimmat, omituisimmat, jumalaisimmat, pienimmät, kauneimmat ja pastellinsävyisimmät sisätilat. Ensin esitellään koteja, joista voisi mainita ufon Kauniaisissa, kolmion Helsingin Tuomiokirkossa ja 280 neliön sähköttömän hirsihuvilan kirkkoineen Sotkamossa.  Seuraavaksi tutustutaan joihinkin julkisiin tiloihin, kuten esimerkiksi munkki Haritonin entisessä hevostallissa sijaitsevaan kirkkoon tai museonjohtajan toimistoon Turun tähtitornissa. Viimeisimmän osion kohteina ovat kesäkodit: presidentin ”piilopirtti” Naantalissa, siltatalo Vammalassa ja muovipallo Mikkelissä.

Sami Sykön teksti on iloista ja lennokasta. Suunvuoron saavat myös tilojen omistajat, jotka vaikuttavat aika värikkäiltä ja huumorintajuisilta ihmisiltä. Jaanis Kerkis on taltioinut kuviin vaihtelevia tunnelmia ja yllättäviä yksityiskohtia. Tämä kirja on herkullinen!

THEORIN, Johan

Hämärän hetki (84.2 dekkarit)

Ruotsin dekkariakatemia palkitsi Hämärän hetki – teoksen vuoden 2007 parhaana esikoisena.

Kirjan ensimmäinen luku sijoittuu vuoteen 1972: kuusivuotias Jens lähtee seikkailemaan perheenjäsenten valvovien silmien alta sumuiselle nummelle (alvarille) Pohjois-Öölannissa. Sen jälkeen kertomuksessa vuorottelevat 1990-luvulle sijoittuva nykyhetki ja menneisyys vuodesta 1936 aina Jensin katoamispäivään asti.  Selviää, että poikaa ei karkumatkansa päätteeksi koskaan löydetty. Hukkuiko hän? Murhattiinko hänet? Kuluu kaksikymmentä vuotta ennen kuin uusien paljastusten ansiosta tapausta voidaan ryhtyä jälleen selvittämään. Aktiivisimmin toimii kadonneen pojan isoisä, palvelukodissa eläkepäiviään viettävä merikapteeni Gerlof Davidsson, apurinaan Julia-äiti, joka tilanteen tiivistyessä alkaa samalla parantua musertavasta masennuksestaan. Yhtenä päähenkilönä on seudulla tarunomaisen maineen saavuttanut Nils Kant, jonka syyksi voidaan laittaa monen ihmisen kuolema – ehkä Jensinkin. Ongelma vain on se, että Jensin katoamispäivänä Nils on ollut jo vuosia haudassa – vai onko?

Hämärän hetki on rakenteeltaan toimiva. Palaset loksahtelevat vähitellen kohdalleen ja valmiista kuvasta muodostuu varsin yllätyksellinen. Tunnelmaa lisää Öölannin luonto: merta, sumua, tuulta, autiota nummimaisemaa. Myös tunteet ovat vahvasti esillä: suru, kaipaus, kostonhalu, viha.  Joskus tosin tuntuu, että kirjailija on pistänyt henkilönsä toimimaan kovin epäuskottavasti vain jännitystä lisätäkseen.

TIITINEN, Esko-Pekka

Villapäät (melkein aikuisille)

Villapäät voitti vuoden 2008 Finlandia Junior – palkinnon. Tässä palkinnon valitsijan Maria Kaisa Aulan perusteluja: ”Kirjan kieli on vaihtelevaa ja virkeää elävine vuoropuheluineen ja riimeineen. Kieli on sukua kalevalaisille runonlaulajille, mutta toisaalta se tulee lähelle televisionomaista nopeaa ilmaisua. Kirjoittajan kokemus näytelmistä ja libretoista näkyy vuoropuhelujen vahvuutena.”

Vauhdikkaassa kirjassa on iloista huumoria ja häpeämätöntä optimismia. Monista nykyajan nuortenkirjoista poiketen tässä teoksessa aikuiset (jopa opettajat ja vanhemmat) ovat inhimillisiä ja kannustavia. Itse asiassa koko tarina saa alkunsa innostuneen musiikinopettajan ideasta. Perustetaan bändi viisitoistavuotiaista kaveruksista, jotka hallitsevat pari sointua ja Kalevala-mitan ja saadaan tulokseksi rap-musiikkia nuorten elämästä ja kokemuksista. Koska bändin jäsenet esiintyvät villasukka päässä, otetaan yhtyeen nimeksi Villapäät. Keikkakin on tiedossa jo heti bändin perustamisen jälkeen, sillä Punaisen Ristin paikallisosasto tilaa siltä esityksen joulujuhlaansa. Nuoret saavat katsottavakseen videon Punaisen Ristin perustajasta Henry Dunantista ja syttyvät aatteelle – syntyy musikaali orvoista lapsista.  Näin saadaan pahemmin osoittelematta kirjaan mukaan viesti yhteisvastuusta ja hädänalaisten auttamisesta. Kirjan kertoja, rempseä hölösuu Timppa, paranee tarinan kuluessa itsekeskeisyydestä ja pinnallisuudesta toveriensa suorasukaisen koulinnan ansiosta ja oppii, ettei kuuluisuus ole maailmassa tärkeintä.  Tärkeämpää on esimerkiksi rakkaus…

TYLER, Anne

Amerikan lapset

Koreasta saapuu samalla koneella adoptiotytär kahteen baltimorelaisperheeseen. Toinen adoptiolasta odottavista aviopareista on keski-ikäinen, periamerikkalainen ja hieman boheemi. Toinen perheistä on nuorehko, iranilaista syntyperää ja asenteeltaan melko konservatiivinen. Lapset yhdistävät näitä perheitä, sillä jaettavana on sekä arjen huolia että iloisia juhlahetkiä. Tietenkin kulttuurierot ja kieliongelmat johtavat ajoittaisiin yhteentörmäyksiin, väärinkäsityksiin ja mielipahaan. Amerikkalaiset pitävät iranilaisia meluisina, tietämättöminä ja kilpailuhenkisinä. Iranilaiset pitävät amerikkalaisia omahyväisinä, määräilevinä ja itseriittoisina. Toisaalta jotkut iranilaisista ihailevat amerikkalaisuutta niin kritiikittömästi, että muistuttavat lopulta karikatyyriä. Ystävyys kuitenkin kestää pienistä horjahteluista huolimatta. ja apuun riennetään silloin kun apua tarvitaan.

Tyler kirjoittaa lempeän humoristisesti, muttei suinkaan hampaattomasti. Näennäisen hidastempoisessa tarinassa tapahtuu tosiasiassa paljonkin niin ulkoisessa elämässä kuin ihmisten sisimmässä. Kirjan todelliseksi keskushahmoksi nousee iranilainen isoäiti Maryam, joka on aluksi aika pelottava hahmo tunnekylmyydessään ja kaikkitietävyydessään, mutta josta paljastuu loppujen lopuksi ihan inhimillisiä piirteitä.

VARTIAINEN, Juha

M?kätin : outoja esineitä, kummia tavaroita (49.25)

Mikätin on esine, jonka käyttötarkoitusta katsoja ei heti tunnista. Kyseessä voi olla nykyhetken erikoistuneisiin tarpeisiin räätälöity esine tai sitten vanha esine, jolla ei enää ole käyttöä tässä ajassa. Esine on voinut olla jo alun perin vailla todellista käyttötarkoitusta tai se on muotoiltu tavanomaisesta poikkeavasti. Myös eri ammateissa käytetyt erikoistyökalut voivat olla mikättimiä.

Juha Vartiaisen lähtökohtana on ollut kahden keräilijän yhteensä 5000 esineen kokoelma, josta hän on valinnut kirjaan yli 700 esimerkkiä. Selkeät kuvat on ryhmitelty niin, että kullakin sivulla esineiden mittasuhteet ovat keskenään vertailukelpoiset. Arvuuttelun jälkeen voi esineen oikean nimen ja käyttötarkoituksen tarkistaa seuraavalta aukeamalta. Hupia ja oivaltamisen iloa saavat tästä kirjasta niin lapset kuin aikuiset – ja samalla voi ruveta miettimään, mitä mikättimiä omasta kodista mahtaa löytyä.

VIREAHO, Johanna

Suomalaisia unelmapuutarhoja (67.3)

Suomalaisia unelmapuutarhoja -kirjassa esitellään 18 kaunista ja kiinnostavaa suomalaista puutarhaa. Kyse ei ole julkisista puutarhoista, vaan yksityisten ihmisten itselleen muokkaamista paratiiseista, jotka yleensä ovat piilossa ja ulkopuolisten katseilta suojassa. Puutarhojen kirjo on laaja. On englantilaista värikylläistä runsautta ja itämaista hienostunutta tunnelmaa, on harmonista luonnonmukaisuutta ja lapsiperheelle sopivaa seikkailunhenkeä. On pieni siirtolapuutarha ja vanhan myllyn pihapiiri, on maalaistalon ympäristö ja kaupunkitalon patio. Viimeisenä on vielä tunnetun suomalaisen puutarha-arkkitehdin Maj-Lis Rosenbröjerin oma puutarha eli ammattilaisen paratiisi. Siellä on lampi ja seitsemän kukkulaa, siellä on villi kukkaniitty ja vanhojen rakennusten henkeen sovitettu kivimuurin ympäröimä puutarha. Värit on soinnutettu yhteen ja kasvien muodot mietitty tarkkaan.

Sari Tammikari on poiminut puutarhoista mielenkiintoisia yksityiskohtia ja herkkupaloja kirjan kuviin. Puutarhojen innostuneet omistajat kertovat siitä, miten lopputulokseen on päästy ja vielä tiivistäneet tietonsa ”Kokemuksia ja vinkkejä” -ruutuun. Kirjan ääressä voi unelmoida useampaankin otteeseen.

ZUSAK, Markus

Kirjavaras

Australialainen Markus Zusak (s. 1974) on tullut tunnetuksi ”nuorille aikuisille” suunnatuista teoksista. Myös Kirjavarasta suositellaan kaikille 12 vuotta täyttäneille, sillä synkästä aiheestaan ja paksuudestaan (558 s.) huolimatta se on helppotajuinen ja vetävä. Huumori on mustanpuhuvaa, mutta toisaalta itse tarina on runollisen kaunis. Tekstin muotoilua joku voi pitää kikkailuna ja joku toinen uudistavana kokeiluna.

Kirjavarkaan kertojana on itse Kuolema, utelias ja hieman sarkastinen hahmo. Eletään 1940-lukua, jolloin natsien Saksa ensin nousi ja uhosi ja sitten kaatui ja tuhoutui. Ajankohta merkitsee Kuolemalle paljon töitä, mutta hän ennättää silti kiinnittää huomiota joihinkin poikkeuksellisiin persoonallisuuksiin. Kirjan tapahtumien keskipiste on pieni kylä Münchenin lähellä. Sen asukkaista jotkut ovat fanaattisia fasisteja, mutta useimmat aivan tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät elää mahdollisimman tavallista elämää. Kylän köyhimpiin kuuluva aviopari tarjoaa kodin kommunistien lapselle, yhdeksänvuotiaalle Lieselille, ja myöhemmin lähes kahdeksi vuodeksi turvapaikan juutalaiselle miehelle, nuorelle Maxille. Perheen jäsenten välinen sanaton hellyys ja huolenpito on kuvattu kauniisti.

Liesel on teoksen nimihenkilö eli kirjavaras ja hän on varas jo ennen kuin osaa lukea. Ovatko tilanteet ja varastetut kirjat jonkinlaisia symboleja? Ensin Liesel varastaa jäiseltä hautausmaalta Haudankaivajan käsikirjan (jonka avulla opettelee lukemaan), sitten natsien kirjaroviolta Olankohautus-nimisen teoksen ja lopuksi useita kirjoja pormestarin työhuoneesta (Unenkantaja, Laulu pimeässä ja Dudenin sanakirja). Hän tajuaa vaistomaisesti sanojen voiman ja kirjojen sielua ravitsevan vaikutuksen ja löytää myös henkilöitä, joiden kanssa jakaa kokemuksensa. Usko parempaan huomiseen elää kovimpinakin aikoina.

08.08.2011