Volter Kilpi: Alastalon salissa (1933)  

Hiljattain edesmennyt äidinkielenopettajani Matti Peltonen tapasi luvata markan jokaiselle oppilaalle, joka lukuvuoden aikana lukee Volter Kilven teoksen Alastalon salissa. Tätä lupausta seurasi myhäilevä kuvaus siitä miten Härkäniemen piipun valinta kestää 120 sivua. Kovin montaa markkaa Matti Peltonen ei joutunut maksamaan. Tiettävästi vain yksi oppilas yritti tuloksetta tinkiä 50 penniä luettuaan kirjasta ensimmäisen osan.

Ja totta on, että Alastalon salissa ei ole mikään nuorisokirja. Siihen katsoen kerronta on liian hidasta. Tästä huolimatta Alastalon salissa on hauska kirja. Aluksi lukijan täytyy totutella kerronnan rytmiin - siihen että samaa ajatusta kehitellään useamman sivun verran.  Kun lopulta on sisäistänyt tekstin hengityksen, kerronnan verkkaisuudesta alkaa nauttia. Kun koominen käänne aikanaan tulee, se on pohjustettu huolellisesti ja laukaisee lukijassa hillittömän naurun purskauksen.  

Volter Kilven käyttämä tajunnanvirtatekniikka paljastaa henkilöiden luonteen salaisimpia vaikuttimia myöten. Nämä isäntämiehet ja laivanvarustajat - Alastalo, Härkäniemi, Pukkila, Langholma ja Lahdenperä - käyvät tutuiksi ja alkavat elää lukijan mielikuvituksessa. Härkäniemen piipun valinta, ne pelottavat 120 sivua, on kirjan avainjakso. Sen kuluessa Volter Kilpi kertoo Härkäniemen tajunnan kautta kirjan päähenkilöiden yhteisen menneisyyden, jota ilman laivanvarustajien kokous Alastalon salissa olisi käsittämätön.  

Lopuksi minun on myönnettävä, että myös minulta Matti Peltosen lupaama markka meni sivu suun, ja asia jäi vaivaamaan. Olen monta kertaa sormeillut näitä paksuja niteitä ja miettinyt, että tämäkin pitäisi lukea, ja pannut sen sitten takaisin kirjahyllyyn. Kun Matti Peltonen kuoli keväällä, asia tuli uudestaan ajankohtaiseksi, ja päätin käyttää loman alkupäivät kirjan lukemiseen. Se oli hyvä päätös. Olin tullut oikeaan ikään.

16.12.2009