
Pentti Saarikoski: Asiaa tai ei
Otava 1980
Pentti
Saarikosken kirjassa Asiaa tai ei Pentti Saarikosken oloinen ja
näköinen mies pohtii maailmaa ja sen kummallisuuksia. Hän asuu Ruotsin
länsirannikolla pienellä saarella yhdessä naisen kanssa, jonka nimi on
Mia - aivan kuten kirjailija itse. Näiden seikkojen perusteella olisi
helppo olettaa, että tässä kirjailija kertoo itsestään ja omista
ajatuksistaan. Näin varsinkin Saarikosken kyseessä ollen. Hänen
kohdallaanhan on viimeaikoina vallan runsaasti korostettu, että
kirjailija eli elämänsä kirjallisuudeksi; että kirjailijan elämä ja
hänen kirjoittamansa teksti olisi jotenkin yksi yhteen. Mutta tämänhän
täytyy olla romanttinen myytti! Pystyykö kukaan kirjoittamaan itsensä
tekstiksi ilman luovaa prosessia.
Mitä
kirjoittaakaan mestari itse (sivu 71): ”Kirjailijan koko olemus,
hiustupsusta jalkateriin, paljastaa, että hän tekee luovaa työtä, mikä
on avautumista, yhteyden etsimistä: sinä potkaiset oven auki ja annat
ulkoilman sekoittua huoneen ilmaan, tässä tapahtuu hedelmöityminen,
tähän sinun on keskityttävä, ja tämän vuoksi sinä näytät vähän
hassulta, niin kuin pikkulapsi potalla.”
Tämä
keskittyminen tietää sitä, että kirjoittava tulee tietoiseksi
tekstistään: tekstin tulee puhutella ja noudattaa omaa suuntaansa. Ja
tämän tavoitteen saavuttamiseksi totuus taipuu kuin ruoko jäisessä
tuulessa. Vanha sääntö on, että meidän tulee kaikkein vähiten uskoa
kirjailijan tekstiä silloin, kun hän väittää kirjoittavansa ’vain
totuuden mukaan’.
Mikä sitten
viehättää tässä ”tunnustuskirjallisuudessa”? Jälleen lainaus
mestarilta (s.111): ”Minä kirjoittelen lauseita, niin kuin sitä
hajamielisesti piirtelee kuvioita paperille kuunnellessaan
ikävystyttävää esitelmää…” Tässä ollaan kuin Galilei inkvisition
edessä: kirjoittaja sepittää tunnustuksen, jossa kaikki selitetään
parhain päin ja kovin vaarattomaksi - ei näin joutavasta nyt
kannattaisi nostaa mekkalaa! Kirjoittaja esiintyy harmittomana ja
hieman höpsähtäneenä kuin kylähullu maantiellä. Hullulle on sitä
paitsi kautta aikojen annettu oikeus lausua ääneen totuus, jota kukaan
muu ei tohdi huuliltaan päästää.
Sinänsä kaikki
kirjoittaminen on vaarallista puuhaa; sitä tulee tietämättään
vuodattaneeksi kaikki ennakkoluulonsa ja harhaiset olettamuksensa
tekstiin. Ammattikirjoittaja osaa käyttää hyväkseen tätä taipumusta,
mutta me harrastelijat saamme hävetä vanhoja tekstejämme.
|