Pentti Saarikoski: Asiaa tai ei

Otava 1980

Pentti Saarikosken kirjassa Asiaa tai ei Pentti Saarikosken oloinen ja näköinen mies pohtii maailmaa ja sen kummallisuuksia. Hän asuu Ruotsin länsirannikolla pienellä saarella yhdessä naisen kanssa, jonka nimi on Mia - aivan kuten kirjailija itse. Näiden seikkojen perusteella olisi helppo olettaa, että tässä kirjailija kertoo itsestään ja omista ajatuksistaan. Näin varsinkin Saarikosken kyseessä ollen. Hänen kohdallaanhan on viimeaikoina vallan runsaasti korostettu, että kirjailija eli elämänsä kirjallisuudeksi; että kirjailijan elämä ja hänen kirjoittamansa teksti olisi jotenkin yksi yhteen. Mutta tämänhän täytyy olla romanttinen myytti! Pystyykö kukaan kirjoittamaan itsensä tekstiksi ilman luovaa prosessia. 

Mitä kirjoittaakaan mestari itse (sivu 71): ”Kirjailijan koko olemus, hiustupsusta jalkateriin, paljastaa, että hän tekee luovaa työtä, mikä on avautumista, yhteyden etsimistä: sinä potkaiset oven auki ja annat ulkoilman sekoittua huoneen ilmaan, tässä tapahtuu hedelmöityminen, tähän sinun on keskityttävä, ja tämän vuoksi sinä näytät vähän hassulta, niin kuin pikkulapsi potalla.” 

Tämä keskittyminen tietää sitä, että kirjoittava tulee tietoiseksi tekstistään: tekstin tulee puhutella ja noudattaa omaa suuntaansa. Ja tämän tavoitteen saavuttamiseksi totuus taipuu kuin ruoko jäisessä tuulessa. Vanha sääntö on, että meidän tulee kaikkein vähiten uskoa kirjailijan tekstiä silloin, kun hän väittää kirjoittavansa ’vain totuuden mukaan’. 

Mikä sitten viehättää tässä ”tunnustuskirjallisuudessa”? Jälleen lainaus mestarilta (s.111): ”Minä kirjoittelen lauseita, niin kuin sitä hajamielisesti piirtelee kuvioita paperille kuunnellessaan ikävystyttävää esitelmää…” Tässä ollaan kuin Galilei inkvisition edessä: kirjoittaja sepittää tunnustuksen, jossa kaikki selitetään parhain päin ja kovin vaarattomaksi - ei näin joutavasta nyt kannattaisi nostaa mekkalaa! Kirjoittaja esiintyy harmittomana ja hieman höpsähtäneenä kuin kylähullu maantiellä. Hullulle on sitä paitsi kautta aikojen annettu oikeus lausua ääneen totuus, jota kukaan muu ei tohdi huuliltaan päästää. 

Sinänsä kaikki kirjoittaminen on vaarallista puuhaa; sitä tulee tietämättään vuodattaneeksi kaikki ennakkoluulonsa ja harhaiset olettamuksensa tekstiin. Ammattikirjoittaja osaa käyttää hyväkseen tätä taipumusta, mutta me harrastelijat saamme hävetä vanhoja tekstejämme.

päällys Kosti Antikainen

16.12.2009