Scott Adams: Karsinapoliisi kannoilla (2001)

Scott Adams on jo vuosikausia kenenkään estämättä julkaissut huippusuosittua Dilbert–sarjakuvaa maailman lehdissä. Tämä hämmästyttävä seikka selittyy ehkä sillä, että Adamsin sarjakuva on luvattoman hauska ja osuva kuvaus modernin ihmisen omalaatuisesta ahdistuksesta.

Epäonnekseen Dilbert edustaa maailmankaikkeuden kauhistuttavinta elämänmuotoa: hän on ruma sinkkumies, jonka pelkkä läsnäolo tuhoaa seuraelämän kilometrien säteellä. Dilbert asuu yhdessä koiransa Dogbertin kanssa; Dogbert haaveilee maailmanvalloituksesta ja harrastaa siinä sivussa menestyksellistä pörssikeinottelua käyttämällä häikäilemättä hyödykseen ihmisten hyväuskoisuutta. Dilbertin ja Dogbertin jaloissa pyörii läheisriippuvuudesta kärsivä rotta, Ratbert, joka uskoo kuuluvansa kaikkien päinvastaisista viesteistä huolimatta perheeseen, ja tässä tarkoituksessa liimailee omia kuviaan valokuva-albumeihin. Dilbertin taloa miehittävät myös dinosaurukset Bob ja Dawn, jotka selviytyivät meteorin iskusta maahan vastoin kaikkia tieteellisiä teorioita piilottelemalla Dilbertin sohvan takana. 

Insinööri Dilbert tekee työtä yrityksessä, jonka johto on tavattavissa vain vankilaviranomaisten suostumuksella. Yhtiössä vaikuttaa ilkeä henkilöstöpäällikkö Catbert, joka kissojen tapaan leikkii lomautettavan henkilöstön kanssa hiirileikkejä ennen kuin jakaa potkut.  Dilbertin lähin esimies on töyhtöpäinen osastopäällikkö, jonka mikrojohtaminen ”solutasolla” ja kaikkien johtamistaidollisten muotisanojen hallinta kipsaa koko osaston. Yhdessä lähimpien työtovereidensa Alicen ja Wallyn kanssa Dilbert käy epätasaista taistelua mätää yrityskulttuuria vastaan esteenään katkeroituneet sihteerit, päättymättömät palaverit, häiriköivät karsinanaapurit, asiatonta koulutusta kauppaavat konsultit ja laskentatoimen mustasilmäiset peikot. Ja kaiken tämän taistelun yllä leijuu markkinointiosaston irrallisista anekdooteista koostuva maailmankuva. Sarjan vakituisiin henkilöihin kuuluu myös Phil, riittämättömän valon ruhtinas, joka rankaisee vähäisemmistä rikoksista, kuten viimeisen kahvitilkan juomisesta keittämättä uutta pannua. 

Nuorempana ajattelin että tämä hyvin ilkeä, mutta erittäin hauska parodia modernista tietotyöläisen elämästä. Hyvällä parodialla on ikävä kyllä se ominaisuus, että mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä todenmukaisemmalta parodia alkaa näyttää. 

15.12.2009