Hugo Pratt: Kertomus Venetsiasta  (Corto Maltese) 1997

Ensimmäisen kerran luin Hugo Prattin Corto Maltese -tarinoita legendaarisesta Nonstop-sarjakuvalehdestä. Silloin pidin niitä omituisina: tyyli ja tapa kertoa oli vieras. Kului muutama vuosi. Nonstop-lehti lakkasi ilmestymästä, ja vanhoista numeroista tuli keräilykappaleita. Uudella lukemisella mielikuvitusta vaivaamaan jäi nimenomaan Corto Maltese. Tarinoissa oli syvyyttä. Ne toimivat kuin romaani.

Sarjan päähenkilö on Corto Maltese, maaton seikkailija, joka kiertää 1900-luvun alun maailmaa etsien… niin, mitä: aarretta, paratiisia, Eldoradoa, tarujen ja myyttien lähdettä. On selvää että etsintä jää turhaksi. Se onkin vain väline, kerronnan konventio, joka saattaa tapahtumat liikkeelle. Pääasia on tarinan kuluessa tavattavat henkilöt.

Kertomukset Corto Maltesesta ovat kohtaamisten kronikkaa: myyttien, mielikuvituksen tai historian henkilöiden kavalkadia. Joskus ne ovat yllättäviä: Stalin, vastaperustetun neuvostovaltion kansankomissaari, pelastaa Corton hankalasta tilanteesta vanhan ystävyyden nimissä. Toisinaan traagisia: Irlannin vapaustaistelijat kohtaavat loppunsa petettyinä koston ja vastakoston kierteessä, joka imaisee mukaansa yhä nuorempia uhreja.

Kertomus Venetsiasta alkaa takaa-ajolla. Corto pakenee pitkin Venetsian kattoja kieltäydyttyään hurraamasta silloin kun toiset sitä vaativat. Itse hän ilmaisee asian näin:

– En huutanut ’Eläköön se ja se’, ja olin sen takia jonkun mielestä vastenmielinen.

Paetessaan hän putoaa kattoikkunan läpi keskelle vapaamuurariloosin kokousta. Huppupäisten miekkosten katsellessa vierastaan mykistyneinä Corto kysyy:

– Rakennatteko yhä temppeleitä hyveelle ja vankiloita paheelle?

– Ette suinkaan ole vapaamuurari?

– En, en! .. Olen vain vapaa merimies, toivoakseni!, hän vastaa.

16.12.2009