Johan Huizinga: Keskiajan syksy

WSOY 1951

Keskiaika edustaa meille filosofisesti sanoen ”toiseutta”, tuntematonta aikakautta, jolloin elämä oli perin erilaista kuin nykyään. Se on kiehtova, mielikuvitusta kiihottava aikakausi, joka on suurelta osalta antanut virikkeet nykyiselle ”fantasia”- kulttuurille – pääasiassa siksi, että tiedämme niin vähän todellisesta keskiajasta. Tietämyksemme rajoittuu lähinnä populaarikulttuurin konventioihin. Keskiaikaa käsittelevään historiantutkimukseen tutustuessaan huomaa, että aikakausi on tyystin erilainen kuin mitä luulemme. Huvittavinta asiassa on, että perusteettomien kuvitelmien haihtuminen vain lisää mielenkiintoa!

Kulttuurihistorioitsija Johan Huizingan (1872 - 1945) teos Keskiajan syksy (ilmestyi hollanniksi 1919) on ehkä mieltä kiehtovin suomeksi saatavissa oleva kirja keskiajan kulttuurista. Tämä johtuu siitä, että Huizingan teksti tukeutuu laajaan keskiajan taiteen ja kirjallisuuden tuntemukseen hukkumatta silti ylenmääräisiin yksityiskohtiin. Toiseksi Huizingalla on kyky sijoittaa lähteensä osaksi kokonaisuutta; hänen tulkinnassaan satunnaiselta näyttävä lausekin osoittautuu merkitykselliseksi ja uusia näkökulmia paljastavaksi.

Tietenkin Huizingan tulkinta tuntuu nykypäivänä hieman vanhanaikaiselta; hänen näkemyksensä 1300- ja 1400-luvuista on varsin synkkä rappion ja maallistumisen kuvaus. Historiantutkimus on aina sidoksissa omaan aikaansa; tutkija ei voi paeta oman aikansa arvostuksia, vaan ne vaikuttavat hänen tulkintaansa menneisyydestä. Mutta tämä seikka vain lisää asian kiehtovaa kerrostuneisuutta; kenties kirjoittamisajankohta on saanut Huizingan korostamaan keskiajan dekadenttia, makaaberia puolta. Käytiinhän juuri ennen kirjan ilmestymistä makaaberi teknokraattinen maailmansota, jossa miljoonat ihmiset menettivät henkensä.

Jos nykypäivänä etsii aitoa keskiajan kokemusta, parhaiten se käy tutustumalla kirkkotaiteeseen. Suomessa on useita harmaakivikirkkoja, joiden seinät ovat täynnä keskiaikaista taidetta. Jos pääsee ulkomaille, suosittelen Barcelonaa; käykää katsomassa Museu Nacional d´Art de Catalunya kokoelmat. Museolla on erinomaiset romaanisen ja goottilaisen taiteen osastot. On pyörryttävä kokemus huomata, että samat kuva-aiheet toistuvat sekä suomalaisessa että eurooppalaisessa kirkkotaiteessa. Toinen silmien avaamisen hetki on se kun tajuaa että 1300- ja 1400-luvun taide - taide, jonka Huizinga tulkitsi olevan dekadenttia - onkin tosiasiassa värien ja muotojen huimaava räjähdys. Renessanssin maineikas taide tuntuu sen jälkeen lähes valjulta.
 

15.12.2009