Michael Dibdin: Kuollut laguuni (1994)

Englantilainen Michael Dibdin on kirjoittanut tähän mennessä viisi romaania italialaisesta poliisimiehestä Aurelio Zenistä. Kirjoja voisi pitää dekkareina, mutta ne ovat paljon muutakin. Dibdin ei kirjoita niinkään rikoksesta tai poliisimies Zenistä vaan Italiasta. Hän vietti useita vuosia opettajana Perugian yliopistossa ja tutustui siten nykyitalialaisen todellisuuteen. Tällä kohtaamisella oli ainakin kirjallisuuden kannalta hyvät seuraukset; Aurelio Zen –kirjoissa Italia näyttäytyy maana, joka elää jatkuvassa poliittisessa ja eettisessä hämmennyksessä. Jokainen Aurelio Zenin virkatehtävä on politisoitunut labyrintti, jossa poliisi on lähinnä uhrattava pelinappula isompien voimien leikissä.

Mielestäni sarjan (toistaiseksi) paras kirja on vuonna 1994 ilmestynyt Kuollut laguuni. Aurelio Zen palaa kotiin Venetsiaan ja joutuu toteamaan, että lapsuuden ja nuoruuden illuusioilla ei ole enää sijaa nykyisyydessä. Kaikki se mitä hän on luullut todeksi, osoittautuu valheeksi, myös Zenin oma menneisyys. Kirjan lopussa Venetsian jättää taakseen muuttunut mies.

Kuollut laguuni on kuin sukellus kylmään veteen. Luin viimeisiä sivuja juuri sopivan pimeänä marraskuun iltana linja-autossa, ja sekä sää että mielentilani vastasivat toisiaan. Tämän tunnekuohun taustalla oli vielä hippunen kateutta: hitto kun osaisi kirjoittaa näin hyvän tarinan!

P.S. Luin netistä Michael Dibdinin haastattelun, jonka mukaan Aurelio Zen –kirjoja on tulossa lisää.

15.12.2009