Napoleon: Ranskan mahtavin hallitsija, hänen aikansa ja elämänsä (Otava, 1965)

Napoleon Bonaparte on yksi historian kuuluisimpia sankareita; hän oli sotapäällikkö ja valtiomies, jonka toiminta jätti lähtemättömät jäljet Euroopan historiaan. Monessa suhteessa nykyinen Ranska on yhä Napoleonin luoma valtio – varsinkin hallintojärjestelmänsä suhteen, joka kantaa yhä keisarikunnan itsevaltaista, keskitettyä sävyä. Toinen Napoleonin perintö on ranskalaisten käsitys itsestään suurvaltana, mikä on joskus aiheettomasti pullistanut gallialaista itsetuntoa. 

Napoleonin merkitys näkyy myös kuvataiteen historiassa; hänestä kertovia maalauksia, piirroksia ja painokuvia on runsaasti. Tästä materiaalista koottiin joskus 1960-luvulla kuvakirja, jota Suomessa jaettiin koteihin luultavasti jonkin kirjakerhon liittymistarjouksena. Siten se päätyi myös minun käsiini – löysin se nuorena poikana mummuni kirjahyllystä. Kirjassa ei ollut paljon lukemista, mutta värikkäät kuvat olivat mielenkiintoisia. Usean vuoden ajan selailin teosta toistuvasti, ja kuvat painuivat mieleeni. 

Mikä näissä kuvissa kiehtoi mieltä? Historia, myytti sankarista? Luultavasti molemmat; Napoleon oli vaatimattomista oloista kotoisin ja nousi suuren vallankumouksen pyörteissä keisariksi. Ja toisaalta kuvista välittyi kaukainen mennyt maailma täynnä värikkyyttä ja dramatiikkaa. Aikuisena ymmärtää, että juuri tästä olikin kysymys; nämä kuvat on tehty vaikutusta varten. Suurin osa teoksen kuvista on maalattu joko suoraan keisarin määräyksestä, tai hänen kuolemansa jälkeen Napoleon-myytin vaikutuksen alaisena. Siten näistä kuvista välittyy maailma sellaisena kuin keisari Napoleon sen halusi nähdä, tai sellaisena kuin Napoleon-romantikot halusivat sen nähdä. 

Niinpä kaikki Napoleonille myönteiset, hänen kunniaansa kohottavat tapahtumat on kuvattu suurina, seinät peittävinä öljyvärimaalauksina, joissa on hohtavat värit ja maiseman dramatiikkaa – joka kuitenkin jollain kummallisella tavalla alistuu tämän pienikokoisen miehen vaikutusvallan alaisuuteen. Yö ja aurinko, historia ja kohtalo noudattavat Napoleonin viittausta. Yksinkertaisimmissakin kuvissa – niissä, jotka kuvaavat suuren miehen köyhää nuoruutta – hän esiintyy romanttisena sankarina, jonka pitkiä hiuksia liehuttaa kohtalon ennakoiva vire. 

Sen sijaan kaikki ne Napoleonin uraa tahraavat tapahtumat, hämärät piirteet, salamyhkäiset kaupat ja takinkäännöt, eivät ole päässeet ”suurtuotannon” piiriin: näitä Napoleonin elämän vaiheita kuvaavat vaatimattomat piirrokset, lehtiin tehdyt hätäiset kuvapainokset. Kuvat levisivät pääasiassa ulkomaisiin lehtiin, sillä kotimaista julkisuutta hallitsi keisarikunnan sensuurikoneisto. Napoleonin vastainen oppositio oli maan alla. Napoleonin kuoleman jälkeen Ranskassa kehittyi romanttinen keisariajan palvonta; kielteiset piirteet ajasta unohdettiin ja se nähtiin ilmauksena kansakunnan suuruudesta.  

”Napoleon: Ranskan mahtavin hallitsija” –teos on eräänlainen myöhäinen ilmaus Napoleon–myytistä; kaikkein pahimpia ja ilkeimpiä kuvia Napoleonin vaiheista ei ole siihen kelpuutettu mukaan. Voisiko enää 2000-luvulla julkaista yhtä kritiikitöntä teosta menneistä sankareista?
 

15.12.2009