Garcia Marquez, Gabriel: Patriarkan syksy

WSOY 1986

Etelä–Amerikka on suuri mysteeri; maanosa jonka rikkaudet ovat suunnattomat, maaosa joka on tuottanut eräät ihmiskunnan suurista kulttuureista, maanosa joka silti tunnetaan ensisijaisesti köyhyydestä, sorrosta, epäoikeudenmukaisuudesta ja väkivallasta.

Etelä–Amerikka on maanosa, jossa rikkaat ovat rikkaita, köyhät köyhiä, ja heidät erottaa valtava kuilu - leveämpi kuin muualla. Tuo kuilu on valtio, jonka huipulla istuu enemmän tai vähemmän omavaltainen hallitsija; valtionpäämies, jolla on tapana antaa omien omituisten mieltymystensä tai perversioidensa muokata kansakunnan historiaa sekä hämmästyttää ulkomaailmaa. Muistellaanpa vaikka Venezuelan presidenttiä Hugo Chavezia laulamassa kansanlauluja televisiossa; mieshän siirtyi kerralla pois tästä maailmasta kirjallisuuden hahmojen piiriin. Tämä myyttinen hahmo - diktaattori, tyranni, yksinvaltias, vapaustaistelija ja kansansankari - on Garcia Marquezin kerrontataiteen perushahmo, ja Patriarkan syksyn päähenkilö. Kirja kertoo siis eteläamerikkalaisesta valtionpäämiehestä, ei kenestäkään erityisestä, vaan heistä kaikista, ja se kertoo heistä voimalla joka hämmästyttää vähäverisempään kirjallisuuteen tottuneen lukijan mieltä.

Garcia Marquezin valitsema kerrontatyyli on erittäin vaikea, eri aikatasot, henkilöt ja minuudet sulautuvat toisiinsa ja ainoa mikä estää kuvausta hajoamasta on kertojan taito. Jokainen luku on kuin pitkä lause, joka alkaa ja päättyy samaan tilanteeseen, tämä tilanne on patriarkan kuolema, se varovainen ja arveluttava hetki, kun diktaattori on lopulta kuollut omaa vanhuuttaan, oman valtansa eristyneeseen tyhjyyteen. Jokainen luku kertoo siis saman tarinan, mutta eri näkökulmasta, ja mikä mielenkiintoisinta tästä huolimatta tarina ”etenee”, syvenee ja saa täydellisemmän muodon. Patriarkan henkilökuva, hänen persoonallisuutensa – vai pitäisikö sanoa persoonattomuutensa – kuvastuu eheänä Etelä–Amerikan historian kuvajaista vasten. 

Jos voidaan puhua musiikista kirjallisuuden yhteydessä, Patriarkan syksy on kuin kolme mestarillista sinfoniaa yhdessä. Mutta kaikki tämä on jo sanottu, ja vielä enemmän, kaikki tämä on luettavissa Pentti Saaritsan innoittuneesta esipuheesta Patriarkan syksyn alkulehdiltä, ja voin vakuuttaa, että kaikki tämä on myös totta ja lukijan saavutettavissa, vaivatta ja nautinnolla, että tämä on kirja jota uskaltaa ja voi suositella tutuille ja tuntemattomille.
 

16.12.2009