Peter Englund:
Pultava (1989), Suuren sodan vuodet (1993),
Voittamaton (2001)

Ruotsalainen historiantutkija Peter Englund tuli tunnetuksi Pultava-kirjallaan; kuvauksella vuoden 1709 kesäkuussa käydystä taistelusta, jossa Kaarle XII:n armeija kärsi tappion Pietari Suurelle. Englundin näkökulma taisteluun poikkesi odotetusta; hän ei niinkään selvitellyt kuninkaiden tai sotapäälliköiden mielenliikkeitä vaan kuvasi taistelun kulun mukana olleiden näkökulmasta traagisena tapahtumana, joka useimmille osanottajille oli kohtalokas. Englundin käsittelyssä paperinmakuiselta tuntunut tapahtuma muuttui nykyihmiselle ymmärrettäväksi inhimillisen kokemuksen kautta.  

Samaan tyyliin Englund ryhtyi kuvaamaan 1600-luvun Ruotsin suurvaltakautta. Kuvauksen päähenkilöksi hän valitsi ruotsalaisen aatelismiehen Erik Dahlbergin, jonka ura Ruotsin kruunun palveluksessa kattoi noin 50 tapahtumarikasta vuotta. Suunnitelluista kolmesta kirjasta on suomeksi ilmestynyt kaksi: Suuren sodan vuodet ja Voittamaton. Ensimmäinen kirja Suuren sodan vuodet kuvaa vuosisadan suurinta tragediaa, kolmekymmenvuotista sotaa Saksassa. Toinen, Voittamaton, kuvaa Kaarle X Kustaan Puolan sotaa ja hyökkäystä Tanskaan vuonna 1657-58. Kolmas, vielä ilmestymätön osa käsittelisi suunnitelman mukaan Kaarle XI:n Skoonen sotaa. Näin Englundin kirjasarja kattaisi koko myrskyisän 1600-luvun. Samalla Erik Dahlbergkin varttuisi nuoresta opiskelijasta, joka liittyy menestyksen ja kunnian toivein Ruotsin armeijaan, rikkaaksi aatelismieheksi, jolla on komea kartano (useampikin) ja kuninkaan vankkumaton suosio.  

Yksi kirjasarjan kantavista ajatuksista on pohdinta 1600-luvun sodankäynnin luonteesta: miksi ajankohdan konfliktit olivat niin sitkeitä, miksi sotatoimet jatkuivat vuodesta toiseen hyvinkin hämärien ja vaikeasti ymmärrettävien poliittisten päämäärien takia. Sodankäynti 1600-luvulla näyttäisi olleen omituinen elinkeino, joka kerran käyntiin lähdettyään ruokki itseään lähes loputtomasti. Aiheutettu kärsimys ja tuho eivät olleet missään suhteessa saavutettujen tulosten kanssa. Saksa raunioitui 30-vuotisessa sodassa siinä määrin että se on verrattavissa toisen maailmansodan aiheuttamaan tuhoon. Kaarle X Kustaan Puolan sota hävitti Puolan maaseutua niin perusteellisesti että vielä 1700-luvun lopulla osa kylistä oli edelleen autioina. Ruhtinaiden kunnia ja maine tuntuu kovin tyhjältä tätä taustaa vasten.  

Englundin kirjat herättävät ajatuksia; lukija huomaa pohtivansa, miten paljon tämän päivän maailma eroaa 1600-luvun maailmasta, vai eroaako yhtään. Loppujen lopuksi samalla tavalla maailman mahtajat ovat irrallaan tavallisten ihmisten elämästä niin tänään kuin 1600-luvullakin.
 

 

         päällys: Eero Heikkinen




 

16.12.2009