Eyvind Johnson: Rantojen tyrskyt (1946)

Rantojen tyrskyt on yksi kaunokirjallisuuden suurista Odysseus-tarun tulkinnoista. Kirjan juoni seuraa uskollisesti Homeroksen nimiin vietyä tarinaa. Sen sijaan kieli on Johnsonin omaa; se on samaan aikaan sekä runollista että täsmällistä. Kerronnan rytmi vaikuttaa aluksi hitaalta, mutta pian se vie lukijan mennessään. Moderniin nopealiikkeiseen proosaan tottuneen kannattaa olla kärsivällinen ensimmäisten parinkymmenen sivun ajan.

Aikanaan romaanin lukemista hallitsi Toisen maailmansodan läheisyys: sitä pidettiin kuvauksena syyllisyydentuntoisen sotilaan kotiinpaluusta. Tämän päivän lukijaa puhuttelee enemmän teoksen alaotsikko: romaani läsnä olevasta. Odysseus ei ole niinkään sotapäällikkö tai kotiin palaava sankari, vaan tarinankertoja-runonlaulaja, joka taiteilijan kiihkeydellä elää ja kertoo tarinaansa.

Miksi tämä kirja kuuluu mielikirjoihini? Joskus 70-luvun alussa pyöri televisiossa kreikkalaisten(?) tekemä Odysseus-sarja; se kuuluu televisionkatseluhistoriani huippuihin. Sarja oli jännittävä, niin jännittävä, että silloinen 10-vuotias katseli sitä kertoman mukaan pääasiassa pöydän alta. Johnsonin romaani herätti pikkupojan muistot: mies kamppailee lautalla, suolaisen meren pärske, paahtava aurinko, taivaanrannassa nouseva myrsky.

Eyvind Johnson sai vuonna 1974 kirjallisuuden Nobel-palkinnon yhdessä Harry Martinsonin kanssa. Se oli yksi niistä skandaalinkäryisistä vuosista, jolloin Ruotsin Akatemia palkitsi omia jäseniään. Mutta sillä seikalla on enää lähinnä historiallista arvoa; kirjallisuus sen sijaan on läsnä ja nyt.

16.12.2009