
Giuseppe Tomasi di
Lampedusa: Tiikerikissa (1957)Tiikerikissa, Salinan
ruhtinas, tapoihinsa piintynyt humaani aatelismies ja patriarkaalinen
perheenpää, kohtaa maailman, jossa vanhat arvot eivät enää ole niin
kiinteitä kuin aikaisemmin. Italian yhdistyminen etenee kohti Sisiliaa.
Garibaldin punapaidat nostavat aseellisen kapinan Napolin kuningaskuntaa
vastaan, joka sortuu kuin korttitalo (v. 1861). Ylhäisellä viileydellä
ruhtinas toteaa, että loppujen lopuksi mikään ei muutu, jos vain tapahtumien
annetaan kulkea omaa kulkuaan. Sisilia on vanhempi kuin yksikään sen
omistamisesta kiistelevä valtakunta.
Ja kuinka ollakaan,
kansallinen vallankumous - italialaisen yhteiskunnan suurin murros tuhanteen
vuoteen - kulkee sisilialaisen yhteiskunnan yli jälkiä jättämättä kuin
keväinen tuuli. Suuret emootiot kiertävät ruhtinaan ja hänen perheensä;
aatelinen yläluokka solahtaa uuden yhtenäisen Italian yhteiskuntarakenteeseen
vain lievästi kulmiaan kohotellen.
Giuseppe Tomasi di Lampedusa,
Lampedusan herttua kuului sisilialaiseen ylhäisaateliin ja käytti romaania
kirjoittaessaan lähteenään oman perheensä menneisyyttä. Kirja on
tarkkanäköinen ja oivaltava kuvaus historiallisesta murroksesta ja sen
heijastumisesta aatelisen perheen sosiaaliseen asemaan. Tiikerikissa herätti
aikanaan kuuluisan elokuvaohjaaja Luchino Viscontin huomion: hän ohjasi
romaanin perusteella yhden parhaista elokuvistaan – Il Gattopardo
(Tiikerikissa). Elokuva tavoitti hyvin kirjan hienovaraisen sävyn; sitä onkin
nykyään vaikea lukea näkemättä Burt Lancasterin hahmoa Salinan ruhtinaan
hahmossa. Tavallisesti elokuva on huonompi kuin sen pohjana käytetty romaani,
mutta tässä tapauksessa ne tukevat toisiaan. Molemmissa tuoksuu auringon
paahtama ruoho ja ruudin savu. Molemmissa kahisevat petettyjen toiveiden maata
laahaavat krinoliinipuvut. Molempia hallitsee sisäistynyt surumieli - tuo
sielua painava varjo, jota ei läpäise edes Sisilian armoton aurinko.
Luchino Visconti: Tiikerikissa
(Il gattopardo/Leoparden), Italia/Ranska 1962
Burt Lancaster, Claudia Cardinale, Alain Delon, Rina Morelli Giuseppe
Tomasi di Lampedusan romaanista K11 187 min
Suomen
elokuva-arkiston Luchino
Visconti –sivu
|
|

16.12.2009
|