
Väinö
Riikkilä Syntynyt 10.6.06 Loviisassa Kuollut 6.9.69 Raumalla Koulutus: Kansakoulu Ammatti: Varastonhoitaja
Perhesuhteet: Naimisissa 1933-, vaimo ja kaksi poikaa
Riikkilän tuotantoon kuuluu 15 kirjaa, jotka ovat 12 nuortenromaania, kaksi aikuistenromaania ja muistelmateos. Hän on kirjoittanut myös kaksi näytelmää. Lehdissä on lisäksi julkaistu novelleja, pakinoita ja kertomuksia.
Väinö Riikkilä on saavuttanut nuortenkirjallisuudessa klassikon aseman.
Parhaiten Riikkilä tunnetaan kuusiosaisesta Pertsa ja Kilu -kirjasarjasta, jossa kirjailija johdattaa
päähenkilöt lapsuuden leikeistä aikuisiän kynnykselle.
Riikkilän kerronta on luonnonläheistä. Pojille ominaisia piirteitä ovat neuvokkuus
ja monenlaiset taidot, ja ennen kaikkea he osaavat lyödä viisaat päänsä yhteen. Riikkilän huumori kumpuaa tilanteista ja henkilöiden edesottamuksista.
Nuorten ihmisten kuvaaminen realistisessa työelämässä on teemana nuortenromaaneissa Pertsa ja Kilu kippareina
ja Repa puskee sisulla.
Dekkarijuoni toistuu monissa Riikkilän poikakirjoissa. Adventuren viimeinen lasti sisältää Riikkilän parasta merikuvausta: sumu ja myrsky, tuuliajo ja haaksirikko seuraavat toisiaan. Riikkilä korosti kasvattajan vastuuta lapsille kirjoittaessaan.
Aivan oman näkökulmansa Rauma-kuvauksiin antavat Riikkilän aikuistenromaanit. Tehdasmiljöötä kuvaavat teokset Mies ja tehdas sekä Elämä alkaa kello kuusitoista.
Palkinnot: Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali 1959.
Valistuksen palkinto ja Nuorten kirjan palkinto
Julkaisutuotanto
-
Viimeiset kaanit (WSOY, 1951)
-
Pertsa ja Kilu (WSOY, 1952)
-
Saarelta nousee savua (WSOY, 1952)
-
Lautalla yli Enonselän (WSOY, 1953)
-
Pertsa ja Kilu merellä (WSOY, 1953)
-
Pertsa ja Kilu kippareina (WSOY, 1955)
-
Adventuren viimeinen lasti (WSOY, 1957)
-
Mies ja tehdas (WSOY, 1957)
-
Elämä alkaa kello kuusitoista (WSOY, 1958)
-
Iikka ja Vili (WSOY, 1959)
-
Punapää-Iikka (WSOY, 1960)
-
Repa ja Väiski (WSOY, 1964)
-
Aikamiehet ja papuusi (WSOY, 1965)
-
Repa puskee sisulla (WSOY, 1966)
-
Pojan muistelmat (WSOY, 1968)
-
Laivatyttö. Käsikirjoitus.
Lehdissä on on julkaistu lisäksi Riikkilän
kirjoittamia novelleja, pakinoita ja kertomuksia.
Riikkilän kirjallinen jäämistö säilytetään Rauman kaupunginkirjaston Rauma-kokoelmassa.
Väinö
Riikkilä Seura r.y. perustettiin Raumalla 1986.
Pertsa ja Kilu -tunnustuspalkinto jaettiin ensimmäisen kerran 1996. Väinö
Riikkilä Seura ry on kehittänyt Rauman koululaisille lukudiplomin, jonka
tarkoitus on kannustaa lapsia lukemaan ja löytämään kiinnostavia kirjoja. Pertsa
ja Kilu -päivät järjestetään parittomina vuosina Raumalla ja parillisina
Kotkassa. Väinö Riikkilä Seura järjestää Raumalla pidettävän
nuorisokirjallisuustapahtuman ja Kotkan Pekkas-akatemia Kotkan tapahtuman.
Vili Auvinen ohjasi Pertsa ja Kilu -kirjojen
pohjalta sarjan elokuvia. Taavi Vartia ohjasi ja tuotti kirjasarjan tarinoista 12-osaisen tv-sarjan,
joka esitettiin joulukuusta
2000 alkaen. Rauman kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan 18.2.2006 näytelmä
Pertsa ja Kilu, jonka ohjasi ja dramatisoi Sarianne Paasonen kirjan Viimeiset
kaanit pohjalta.
|
|


Pertsa ja Kilu merellä kansikuva:
Risto Mäkinen
Saarelta nousi savua kansikuva:
Alf Danning
14.12.2009
|