Raumalogo Rauman kaupunki
Raum o ain raum Yhteystiedot Haku Linkit Palaute
Rauma-info Palvelut Hallinto In english
 

Rauma – kahden maailmanperintökohteen kaupunki

Raumasta tuli kulttuurinen kruununjalokivi tammikuussa 2009. Olemme ainoa suomalaiskaupunki, jossa on kaksi UNESCOn maailmanperintökohdetta. Euroopassa – ja koko maailmassa on vain muutamia paikkoja, jotka kykenevät samaan.

Ensimmäisen UNESCOn maailmanperintökohteensa Rauma sai vuonna 1991. Vanhan Rauman eloisa idylli valittiin säilyttämisen arvoiseksi kulttuurikohteeksi, sillä se on yksi Pohjoismaiden suurimmista puutaloalueista. Lähes 30 hehtaarin kokoisessa puuparatiisissa on noin kuusisataa rakennusta, jotka ovat suurimmaksi osaksi peräisin 1800- ja 1900-luvuilta. Vanhan Rauman museot ja suloiset pikkukadut tarjoavat romantiikkaa jokaiselle nostalgiannälkäiselle. Se on myös lukuisten erikoisliikkeiden, herkkukahviloiden ja laaturavintoloiden koti. Suomen ensimmäisessä maailmanperintökohteessa elää noin 800 asukasta.


Matkaa menneisyyteen Sammallahdenmäellä

Vartin ajomatkan päässä Vanhasta Raumasta löytää toisen UNESCon maailmanperintökohteen. Sammallahdenmäen pronssikautiset hautaröykkiöt on Suomen ensimmäinen arkeologinen kohde, jonka UNESCO otti siipiensä alle vuonna 1999. Muinaisella hautausmaalla on yhteensä 36 muodoltaan ja kooltaan erilaista kivimuodostelmaa. Antaudu historian havinan ja metsäluonnon syliin – ja nauti hiljaisuudesta. Sammallahdenmäen muinaisjäännökset ovat olleet osa Raumaa vuodesta 2009, kun naapurikunta Lappi yhdistyi kaupungin kanssa.

Maailmanperintökohteiden lisäksi Rauma tunnetaan myös muista ansioistaan. Kai olet kuullut jo Rauman pitsistä, Kylmäpihlajan majakasta ja merimuseosta? Kesällä Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki muuttuu toiveiden lomakohteeksi, joka tarjoaa tapahtumia joka makuun. Siksi monet suomalaiset laukkaavat kesälaitumiltaan Raumalle – tule sinäkin!

Heinäkuussa arkisin

Sammallahdenmäen pronssikautisilla hautaröykkiöillä on  mahdollisuus kierrellä oppaan johdolla heinäkuun ajan arkisin klo 11.00 - 17.00, jolloin Savulaaksontien, eli palvaamon puoleisella P-paikalla on opaspäivystys. Opastuksen hinta 2 €

Heinäkuussa maanantaisin

Klo 15.00 Opastettu kierros
Sammallahdenmäellä
UNESCOn maailmanperintökohteessa ja tutustuminen muinaisaikojen elämään.

Klo 16.00 sama kierros englanniksi.

Osoite Savulaaksontie, Lappi

Kesto 1,5h Hinta 5€/hlö

Tiedustelut 044 387 2136

 

Päivitetty: 07.07.2009

 
Vanha Rauma
 
Sammallahdenmäki