Rauman kaupunki  |  Kulttuuri ja vapaa-aikatoimi Yhteystiedot  |  In English 
Etusivu Marela

Katso panoraamakuvia Marelasta

Marelan nimi juontaa taloa 1700-luvun jälkipuoliskolla omistaneesta Abraham Marelinista. Hän oli kauppias ja laivanvarustaja, kuten talon myöhemmätkin omistajat. Tontin muoto ja suurin osa rakennuksista periytyy Paqvalinien suvun lähes sata vuotta jatkuneelta omistuskaudelta. Alkuperäiseen tonttiin liitettiin naapuritontti Jäkäri ja vuonna 1825 valmistui uusi päärakennus.

Kookas vilja-aitta on vuodelta 1830. Sen vieressä oleva vaunuvaja pystytettiin 1800-luvun puolivälissä. 1830-luvulta ovat myös toinen kadunvarsirakennus, joka alun alkaen käsitti varastotiloja ja ulkorakennusrivi, jossa oli talli, navetta ja liiteri sekä myöhemmän korjauksen yhteydessä tehdyt uusi pakari- ja väentupa.

Rakennusten nykyinen ulkoasu on peräisin 1800-luvun lopusta. Silloin päärakennus sai komean uusrenessanssivuorauksensa. Samoihin aikoihin tehtiin kunnostustöitä myös muualla kaupungissa niin, että noin kaksi kolmasosaa rakennuksista sai uuden muodinmukaisen ilmeen. Varallisuutta toi kaupungin purjelaivamerenkulun kukoistus 1890-luvulla.

Marelaa omisti kaupungin varakkaimpiin kauppias-laivanvarustajiin kuulunut Gabriel Granlund. Sisätilojen koristeelliset kaakeliuunit, ovet, kattojen maalaukset ja paneloinnit kertovat vauraudesta ja museosisustus vanhan laivanvarustajaperheen elämäntavasta. Marelan asukkaiden tyyppiset varakkaat raumalaiset olivat niitä, jotka tukivat säännöllisesti vähävaraisia nyplääjiä ostamalla pitsit liinavaatteisiinsa.

Museona Marela on ollut 1980-luvun alusta lähtien.

  

Rauman museo
Museokohteet

- Vanha Raatihuone

- Marela

- Kirsti

- Savenvalajan verstas

- Kiikartorni

Aukioloajat
Hinnasto
Näyttelyt
Linkit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rauman museo • Kauppakatu 24, 26100 Rauma • puh. 044-5679183 • fax 02 834 3524