|
||||||||||||||||||||||||
|
Kasvatus- ja opetustoimi vastaa kaupungin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan, perus- ja lukiokoulutuksen sekä ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen yleisestä toteuttamisesta, järjestämisestä ja kehittämisestä. Rauman kaupungin kasvatus- ja opetustoimen järjestämisestä huolehtii 11-jäseninen kaupunginvaltuuston valitsema kasvatus- ja opetustoimen lautakunta. Kasvatus- ja opetustoimi muodostuu kasvatus- ja opetuslautakunnasta, kasvatus- ja opetusvirastosta ja eri varhaiskasvatus- ja opetusyksiköistä: päiväkodit, ryhmäperhepäiväkodit, perhepäiväkodit, esiopetusryhmät, leikkitoiminnan yksiköt, koulut, oppilaitokset ja aamu- ja iltapäiväkerhot. Päivähoito osaksi opetustoimea Päivähoito siirtyi sosiaalitoimesta opetustoimeen 1.1.2009 alkaen. Samalla opetustoimen nimi muuttui kasvatus- ja opetustoimeksi. Päivähoidon peruspalveluihin muutos ei vaikuta. Uuden hallintokunnan toiminnan yhtenä tavoitteena on kuitenkin luoda lapsille ja perheille entistä sujuvampi polku varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kautta koulutielle. Kasvatus- ja opetusvirasto sijaitsee Tarvonsaaren koululla, Lyseokatu 2. Tiloihin ovat siirtyneet myös päivähoidon hallinto sekä laskutuksesta, kotihoidon tuesta, yksityisen hoidon tuesta sekä kuntalisiin liittyvistä asioista huolehtivat toimistosihteerit. Varhaiskasvatuspalvelut -esite Päivitetty: 14.10.2011 |
||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||