|
Perustason ja musiikkiopistotason oppilaalla tulee olla solistinen pääaine,
minkä lisäksi oppilaan on osallistuttava musiikkiopiston opetusohjelman
mukaisten musiikin yleisten oppiaineiden opetukseen.
Mikäli oppilas opiskelee solistista pääainetta muussa oppilaitoksessa, on hänen
mahdollista saada Rauman musiikkiopistossa solistista sivuaineopetusta.
Opintojen edellyttämässä vaiheessa oppilaat ovat lisäksi velvollisia
osallistumaan yhteismusisointiin.
Säestykseen soveltuvien soitinten (piano, kitara, harmonikka) opetukseen tulee
sisältyä myös vapaan säestyksen opetusta. Solistinen sivuaine, muut opinnot sekä
osallistuminen muuhun opetukseen ovat vapaaehtoisia.
Solistisen sivuaineoikeuden myöntää rehtori tapauskohtaisesti kuultuaan
opettajaa ja oppilasta.
Oppitunneilla saadun opetuksen lisäksi musiikkiopiston oppilaan on hyvä syventää
musiikillista yleissivistystä ja muiden taiteiden tuntemista käymällä
oppilasilloissa, konserteissa ja taidetapahtumissa.
Sivun alkuun
|