Ajankohtaista

Ikääntyneiden terveystapaamiset alkavat Raumalla

Kuvituskuva vanhuspalvelut

Rauman kaupungin ikääntyneiden palvelujen Palvelutori järjestää maaliskuussa ikääntyneiden terveystapaamisia. Keskiviikkoisin järjestettävät tapaamiset ovat Kodisjoen Kodistuvalla 2.3. klo 9–11, Lapin Linnavuoren palvelukeskuksessa 9.3. klo 9–11 ja Rauman pääkirjastossa 16.3. klo 10–12.

Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä diakoniatyön kanssa, joten tapaamisissa saa tietoa myös diakoniatyön ja Rauman seurakunnan tarjoamista ikääntyneiden palveluista.

Terveystapaamisissa annetaan ohjausta ja neuvontaa hyvinvointia edistävistä ja kotona asumista tukevista palveluista, apuvälineistä, taloudellisista etuuksista, liikuntapalveluista sekä virkistys- ja harrastusmahdollisuuksista. Samalla on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti mieltä askarruttavista asioista.

– Tavoitteena on ennaltaehkäistä ja tukea asiakkaan omia valintoja tarjoamalla ikääntymiseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Terveystapaamisissa on mahdollisuus esimerkiksi maksuttomaan verenpaineen, hemoglobiinin ja verensokerin mittaukseen, palveluvastaava Tanja Savila kertoo.

Jatkossa tulevista tapaamisista ilmoitetaan netissä osoitteessa www.rauma.fi/palvelutori sekä sanomalehti Länsi-Suomessa.

Tapaamiset järjestetään koronaturvallisesti. Tilaisuuksia voidaan myös peruuttaa koronaepidemian vuoksi. Sairaana tai oireisena ei saa osallistua. Hyvästä käsihygieniasta ja riittävistä turvaväleistä tulee huolehtia. Tapaamisissa on myös maskisuositus.