Rauman seudun historia tutuksi

sivuston alkuun | kivikausi | pronssikausi | rautakausi | Rauman seudun etusivulle

ESIHISTORIA

Kaikissa Rauman seudun kunnissa on jälkiä ihmisten elämästä esihistorialliselta ajalta, ennen kristinuskon leviämistä alueelle. Esihistoriallinen aika on ollut Rauman seudun kukoistuksen aikaa ja siitä kertovat sadat alueen muinaisjäännökset. Ensimmäiset asukkaat seudulle tulivat kivikaudella, noin 6 000 vuotta sitten. Pronssikauden hauta-
röykkiöitä, vareita, tunnetaan Rauman seudulla erityisen paljon. Myös ainoa suomalainen arkeologinen maailmanperintökohde, Lapin Sammallahdenmäki, kertoo tuosta seudulle tärkeästä aikakaudesta. Rautakaudella asutus vetäytyi meren rannalta sisämaahan ja Eurasta ja Köyliöstä muodostui rautakauden lopun merkittäviä kauppakeskuksia.

Kivikausi sivun alkuun

Rauman seudulla on tutkittu kivikauden asuinpaikkoja mm. Eurassa, Köyliössä, Eurajoella ja Kiukaisissa. Kivikaudella ihmiset asuivat meren rannoilla, suojaisilla hiekkamailla. Hylkeenpyynti oli tärkeä elinkeino, samoin kalastus ja metsästys. Koira oli aluksi ainoa kotieläin, mutta vasarakirveskulttuurin aikana Suomeen levisi karjanhoito ja kivikauden lopulla Kiukaisten kulttuurin ajalta on jo merkkejä maanviljelystä. Asunnot olivat kota-
rakennelmia tai osin maahan kaivettuja talomaisia asumuksia, joissa oli hirsirakenteita. Hautalöydöt ovat harvinaisia.

Eura on arkeologien piirissä tunnettu kivikautisista asuin- paikoistaan. Tärkein näistä on Honkilahden Kolmhaara, jossa on tehty laajoja arkeologisia kaivauksia. Alueelta on löytynyt mm. 11 paasiarkkuhautaa, joita Kolmhaaran lisäksi tunnetaan Suomesta vain Mynämäeltä. Esinelöydöt ovat olleet rikkaita, vainajia ovat koristaneet mm. monet meri- pihkakorut. Kolmhaaran löydöt edustavat kahta eri kivi- kauden kulttuuria, kampakeraamista kulttuuria ja Jäkärlän kulttuuria, osa haudoista ajoittuu viimeaikaisten tutkimusten mukaan ehkä vasta rautakauden alkupuolelle.
	Kuva: Museovirasto Kolmhaaran meripihkakoruja
Euran keskustaajamassa kivikauden kohteita on mm. Kauttuan koulun pihamaalla. Pihatöitä tehtäessä on löydetty mm. laajoja tulisijoja (nuotion pohjia), kiviesineiden katkelmia ja kampaleimoilla koristettujen saviastioiden pajoja. Keramiikan perusteella asuinpaikka on voitu ajoittaa tyypillisen kampakeramiikan kulttuurivaiheeseen 3300-2800 eKr.. Käräjämäki, joka on nyt tunnettu käräjäympyrästä, oli tuolloin saari meren rannalla ja siellä eli kivikauden väkeä. Käräjäympyrää ei paikalla vielä tuolloin ollut. Kivikauden elämän merkkejä Kärämäellä ovat kaivauksissa löydetyt rikkoutuneiden saviastioiden palat ja kvartsin sirut, jotka ovat syntyneet kiviesineitä työstettäessä.
	Kuva: Museovirasto Hionkivi Kauttuan koulun pihalta
Hinnerjoki on tunnettu vasarakirveiden valmistuskeskuk- sena Suomessa. Alueen kallioperässä on diabaasia, joka on erinomainen vasarakirveiden materiaali. Hinnerjoella valmis- tettuja kivikauden kirveitä on levinnyt pitkälle Suomen rannikon vasarakirveskulttuurin asuinpaikoille. Tätä kulttuurivaihetta kutsutaan myös nimellä nuorakeraaminen kulttuuri ja sitä elettiin 2500 - 2000 eKr. Kiukaisten kunta on antanut nimensä kokonaiselle esi- historian ajanjaksolle, koska ensimmäiset laajat ns. Kiukaisten kulttuurin löydöt tehtiin pitäjän alueelta 1900-luvun alussa. Kiukaisten kulttuuri on kivikauden viimeinen kulttuurivaihe Suomessa ja sitä elettiin vuosina 2000-1500/1300 eKr. Tuon ajan erityispiirre on maanviljelyksen leviäminen Suomeen. Siitä todistavat mm. piikivestä tehdyt sirpit. Kiukaisten kulttuurin kohteita tunnetaan Kiukaisten lisäksi mm. Eurajoelta Irjanteelta Kämpän asuinpaikalta. Lisätietoja: http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/index.html http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/kivikaus.htm
	Kuva: Museovirasto Vasarakirves Eurasta

	Kuva: Museovirasto Poikkikirves Kiukaisten Uotinmäeltä

http://www.pori.fi/kirjasto/satakuntaliitto/a216.htm#muinaisjäännösluettelo

Pronssikauksi sivun alkuun

Pronssikaudella Lounais-Suomeen tuli pieniä ryhmiä uutta väkeä lännestä ja uuden väestön mukana tuli myös uusi hautaustapa. Vainajat poltettiin ja haudattiin suuriin röykkiöhautoihin, jotka sijaitsivat rannoilla, korkeilla kallioilla. Asuinpaikkaoja tunnetaan vähän, mutta tiedetään, että ihmiset asuivat taloissa, joissa seinät oli tehty oksista punomalla ja savella tilkitsemällä. Katto tehtiin oljesta tai kaislasta. Kalastuksella ja metsästyksellä oli tärkeä sija ruokataloudessa, mutta asutus oli nyt muuttunut pysy-
vämmäksi ja maanviljelys ja karjanhoito tunnettiin Rauman seudulla.

Lapin Sammallahdenmäen pronssikautinen hauta- röykkiöalue hyväksyttiin 1.12.1999 Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena Unescon Maailmanperintöluetteloon. Sammallahdenmäki valittiin luetteloon Suomen ja Skandi- navian edustavimpana läntisen pronssikulttuurin kohteena. Kalliolla, vajaan kilometrin mittaisella alueella, on 36 pronssi- kautista (1500 - 500 eKr.) hautaröykkiötä: matalia, pyöreitä pikkuröykkiöitä, suuria kekomaisia hiidenkiukaita ja pyöreitä kehäröykkiöitä. Alueen tunnetuimmat muinaisjäännökset ovat lähes nelikulmainen hautaröykkiö "Kirkonlaattia", n. 16 x 19 metrin laajuinen ja puolen metrin korkuinen tasainen latomus, ja "Huilun pitkä raunio", joka on muurimainen, 24 metriä pitkä hautaröykkiö. Röykkiöalueen länsipuolella pilkottaa ruohottunut Saarnijärvi, joka vielä pronssikaudella oli meren lahti. Arkeologisia tutkimuksia Sammallahdenmäellä on tehnyt Volter Högman jo vuonna 1891. Tuolloin avattiin neljä röykkiötä: Kirkonlaattia, Huilun pitkä raunio ja kaksi pienempää hautaa. Esinelöytöjä tutkimuksissa ei tehty, mutta Kirkonlaattiasta löydettiin hiiltä sekä kivipaasista tehty 3,5 m pituinen seinämä, joka on tulkittu epä- täydelliseksi paasiarkuksi tai sellaisen jäännökseksi. Huilun pitkä raunio todettiin useammassa osassa rakennetuksi haudaksi, tästä kertoivat röykkiön sisäkkäiset kehä- rakennelmat. Lisäksi kahdesta muusta röykkiöistä löydettiin palanutta luuta.
	Kuva: Museovirasto Ensimmäisiä lännestä tulleita esineitä Suomessa

	Kuva: Museovirasto Pronssinen olkakirves Lapista

Sammallahdenmäen röykkiöitä tutkittiin uudelleen vuonna 2002, kun Museovirasto avasi kahdeksan röykkiötä. Kaikkien pohjaosista paljastui erilaisia kehä-rakenteita, yhdessä oli kaksoispaasiarkku eli kaksi paasiarkkua peräkkäin kiinni toisissaan. Toisesta paasiarkusta löytyi pronssinen sarja-
rannerenkaan katkelma, jotka perinteisesti on ajoitettu vuosiin 0-200 jKr. Kuudesta löytyi palanutta ihmisen luuta, näistä neljästä tehtiin radiohiiliajoitus.

        Kuva: Museovirasto
        Pronssirenkaan katkelma
        Sammallahdenmäeltä

Kallion korkeimmilla kohdilla (40 m mpy) sijainneista röykkiöistä saatiin ajoitukseksi 1 400 –1 040 eKr eli ne ovat vanhemmalta pronssikaudelta. Paasiarkkuhaudat sijaitsivat alempana, noin19 m mpy, niiden ajoitukseksi saatiin 180 eKr – 90 jKr, siis varhainen rautakausi.

Sammallahdenmäen röykkiöille tyypillinen piirre ovat paasiarkut: jykevistä kivipaasista tai hiekkakivilaatoista tehdyt arkkumaiset rakenteet, jotka koostuvat pääty- ja sivupaasista tai jommasta kummasta. Paasiarkku on saattanut hautaushetkellä sisältää vielä puisen arkun tai vainaja on kiedottu esim. eläimen taljaan. Toisaalta paasiarkkuun on voitu sijoittaa myös polttohautauksen saaneen vainajan palaneet luut. Paasiarkkujen jäännöksiä on edelleenkin näkyvissä muutamissa tutkimattomissa sekä yhdessä Högmanin tutkimusten jälkeen rekonstruoimassa hautaröykkiössä.

Sammallahdenmäen poikkeuksellisen arvon pronssikautisen kulttuurimme muistona muodostaa kokonaisuus: muinaisjäännökset sekä niitä ympäröivä hyvin säilynyt maisema. Alueella ovat edustettuina lähes kaikki maastamme tunnetut pronssikautiset röykkiömuodot ja ympäristössä on vielä viitteitä saaristomaisemasta jäkälöityneine kallioineen ja käkkärämäntyineen.
	Kuva: Museovirasto Pronssitikari Lapista

Sammallahdenmäkeen liittyy tarina, jonka mukaan hiidet ja kristityt päättivät, että se heimo, jonka rakentaman kirkon kello ensiksi soi, saa jäädä asumaan seudulle. Kristityt juk- sasivat vuorenväkeä pystyttämällä vain kaksi pylvästä ja asettamalla kirkon kellon niiden väliin. Kun Kristin heimon kirkonkellojen ääni alkoi kaikua, oli hiisillä vasta kirkonlaattia valmiina.
	Huilun asuinpaikan kaivaukset 2003

Vuoden 2003 koekaivauksissa on läheltä Sammallahdenmäkeä löydetty viitteitä myös pronssikauden asuinpaikasta. Sitä tullaan tutkimaan lähivuosina. Pronssikauden asuinpaikkoja tunnetaan myös mm. Euran Luistarista, samasta paikasta, joka on tunnettu rautakauden löytökohde.

Kiukaisten Panelian alueella sijaitsee kaikkiaan satakunta pronssikautista hautaröykkiötä. Hiidenkiukaat on rakennettu pronssikauden asukkaille otolliseen merelliseen ympäristöön Panelian muinaislahden rannalle. Koko Kiukaisten kunta on saanut nimensä hiidenkiukaiden mukaan.

Suomen kivimäärältään suurin pronssikautinen hautaraunio on Panelian kuninkaanhauta. Se sijaitsee hyvin näkyvällä paikalla Panelian kylätien varrella laajan peltoaukean laidalla. Haudan rakentamisen aikana viljan sijaan aukealla lainehtivat muinaisen merenlahden aallot eli röykkiö on kasattu aivan pronssikautisen rannan tuntumaan.

Tarinan mukaan siihen on haudattu kuningas, mutta todennäköisemmin se on suvun hauta, johon on haudattu vuosien aikana useita vaina-jia. Röykkiö on laajentunut uusien hautausten myötä aina suurem-
maksi. Kuninkaanhautaa ei ole kaivauksin tutkittu eikä siis tarkkaan

Kuva:Museovirasto
Pronssimiekka Paneliasta

tarkkaan tiedetä, minkälaisia rakenteita ja hautauksia se sisältää. Nimensä se on saanut suuren kokonsa vuoksi, röykkiön halkaisija on 36 x 30 metriä ja korkeus lähes 4 metriä.

Kaivauksia on tehty aivan Kuninkaanhaudan kupeessa kevyenliikenteen väylän rakentamisen yhteydessä. Tutkimuksissa paikalta löydettiin pronssikautinen asuinpaikka: jäänteitä kuoppaliesistä ja niitä ympäröineistä kivikehistä, ilmeisesti majan tai kodan pohjista. Lisäksi löydettiin saviastian palasia ja kiviesineiden katkelmia.

        Kuva: Museovirasto
        Pronssikautinen hautamuistomerkki
        Kuninkaanhauta

Kodisjoelta tunnetaan liki 70 pronssikautista ja varhais-
rautakautista kiviröykkiötä, joita paikkakunnalla kutsutaan hiittenvareiksi tai vareiksi. Yksi näistä on Vadelmakallion ns. hiidenkirkko, jossa on nähtävänä matalaa kivivallia. Kansan perimätieto tulkitsee muodostelman hiisien kirkkomaan aidan jäänteeksi, mutta paikkaa on arveltu myös muinaislinnaksi.

Rauman alueella on pronssikauden röykkiöitä satoja.
Vasaraisten Kylmänkorvenkalliolla on 500 metrin mat-
kalla 14 komeaa pronssikautista hautaröykkiötä ja viisi har-
vinaislaatuista kivipöytää, jotka on tulkittu uhripöydiksi. Osa

        Kuva: Museovirasto
        Pronssikirveitä Satakunnasta:
        keskimmäiset Kiukaisista,
        oikealla ylhäällä Rauman mlk:sta

Kylmänkorvenkallion röykkiöistä on säännöllisiä hiidenkiukaita, joissa on näkyvissä reunakehän jäänteitä, mutta alueelta tunnetaan lisäksi hyvin matalia ja rakenteettomia vain yhden kivikerran sisältäviä kiveyksiä sekä kehähautoja, jotka koostuvat ainoastaan kalliopohjalle rakennetusta kivikehästä, joka on osittain täytetty. Kylmänkorvenkallion röykkiöistä viisi on tutkittu vuosina 1989 - 1993. Tutkimusten perusteella tiedetään, että osaan raunioista on tehty ruumis-
hautauksia, osaan polttohautauksia. Röykkiöissä havaittiin erilaisia rakenteita: sisäkkäisiä kehiä ja arkkumuodostelmia. Ajoittavia löytöjä kaivauksissa ei kuitenkaan tehty.

Kylmänkorvenkallion erikoisimmat muinaisjäännökset ovat viisi nk. kivi- tai uhripöytää: rakennelmat joissa laakea kivipaasi on asetettu tasoksi pienempien kivien päälle. Kivipöytien tarkoitusta ei tarkkaan tunneta, mutta niiden oletetaan liittyvän vainajienpalvontaan. Pronssi-
kautisten röykkiöhautojen viereen rakennettuja kivipöytiä tunnetaan Rauman Kylmänkorvenkallion ohella muutamasta kohteesta Uudellamaalla. Myös Ruotsista kivipöytiä tunnetaan. Uhripöydät tukevat käsityksiä rannikon pronssikautisen kulttuurin voimakkaista skandinaavisista yhteyksistä.

Pronssikauden pronssiesinelöydöt ovat harvinaisia, niitä on koko maasta runsaat 150, mutta Rauman seudulta löytöjä on kuitenkin muutamia. Lapista on löydetty pronssinen kirves ja tikari, Paneliasta miekka, Raumalta kirves ja Eurajoelta pronssirengas.

Lisätietoja:
http://www.nba.fi/fi/mjhsammallahti
http://www.lappi.fi/matkailu.html
http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/pronssik.htm
http://www.csc.fi/arctinet/pronssikausi/index.html

Rautakausi sivun alkuun

Ihmiset saivat elantonsa pääosin maataloudesta ja karjanhoidosta, mutta myös kalastus oli tärkeä eikä metsästystaitokaan ollut unohtunut. Rautakauden lopulla Suomeen tuli idästä hirsitalotekniikka. Kylien vieressä oli hautausmaat eli kalmistot, joita on Eurasta ja Köyliöstä löydetty useita. Niiden perusteella seudun rautakauden ihmisten elämästä tiedetään poikkeuksellisen paljon.

Rautakauden alkupuolen ihmisten toiminnasta kertovat matalat kiviröykkiöt, jotka on tehty haudoiksi. Niitä on tehty pronssikauden lopulta lähtien ja niiden rakentaminen on jat- kunut pitkälle rautakauteen. Rautakauden alun kohteita Rauman seudulla tunnetaan mm. Euran Kauttuan Harolassa, Lapin Kivikylässä Huilun tilalla ja Sammallahdenmäellä sekä Rauman Vermuntilan Salisuon- mäellä. Harolasta tunnetaan 50 hehtaarin laajuiselta alu- eelta kaikkiaan 690 kiviröykkiötä sekä kolme vallimaista kivi- rakennelmaa. Harolan röykkiöt ovat pääosin melko säännöl- lisen muotoisia, pyöreähköjä tai pitkänomaisia. Raunioiden halkaisija vaihtelee, tavallisimmin se on 4 - 6 m, mutta joukossa on huomattavasti isompiakin röykkiöitä sekä vastaavasti aivan pieniä vain n. 2 m halkaisijaltaan olevia raunioita. Harolan röykkiöitä on toistaiseksi tutkittu vain vähän, ainoastaan 18 röykkiötä on avattu. Niistä on löydetty saviastianpalasia, rautakuonaa, kuutio- ja hioinkivä sekä eläinten luita ja hampaita. Saviastianpalojen perusteella tutkitut röykkiöt on ajoitettu rautakauden alkupuoliskolle vuosiin 200 – 575 jKr. Ihmisluuta ei kuitenkaan ole löydetty, ja tämän perusteella kaikkia röykkiöitä ei pidetä hautoina. Osa voisi olla rakennuksen pohjia, osa uhriröykkiöitä ja osa kaski- tai raivausröykkiöitä tai raudan valmistukseen liittyviä rakenteita. Rautakauden lopulle tultaessa asutus oli Rauman seudulla sijoittunut sisämaahan, rannikko oli jäänyt asumattomaksi erämaaksi. Erityisesti löytöjä on rautakauden lopulta (600 – 1200 jKr) Eurasta ja Köyliöstä, joiden alueille muodostui vauraita kauppapaikkoja.
	Kuva: Museovirasto Esiroomalaisen ajan rannerenkaita Kiukaisten Paneliasta

	Vermuntilan Salisuonmäen röykkiöt

	Vermuntilan Salisuonmäen röykkiöt

Eura on varsinainen esihistorian aarreaitta. Erityisesti rautakauden loppupuoli (600 – 1200 jKr) eli merovingi-, viikinki- ja ristiretkiaika ovat olleet loisteliasta aikaa. Euran seudulla otettiin käyttöön vuoden 600 tienoilla uusi hautaustapa, ruumishautaus, kun muualla Suomessa vainajat poltettiin 1000-luvulle asti. Euralaisissa ruumishaudoissa vainajat oli asetettu hautoihin juhla-asuissa, koruineen, työvälineineen ja aseineen. Polttamatta haudattaessa hauta-antimet ja vaatteiden jäännökset ovat säilyneet paremmin kuin muualla Suomessa.

Luistari on yksi Suomen merkittävimmistä rautakauden kal- mistoalueista ja pohjoismaiden laajin. Noin puolen hehtaarin alueelta on tutkittu yli 1300 hautaa. Nykyisin alueella on muinaispuisto, jossa kesällä laiduntavat lampaat. Opastetun reitin varrella pääsee tutustumaan tärkeimpiin löytökohtei- siin. Muinaispuiston yhteydessä on myös näyttelytila, jossa kerrotaan Luistarin kaivauksista.
	Kuva: Museovirasto Luistaria kaivetaan 1977
Aikuisten hautojen lisäksi paikalta on tutkittu myös lasten hautoja. Hautojen löytöaineiston perusteella voidaan seu-rata naisen puvun ja korujen, miesten aseistuksen sekä hautaustapojen kehitystä useiden vuosisatojen ajan kes- kiseltä rautakaudelta (n. 500 jKr) ristiretkiajalle (n. 1200 jKr) asti.
	Kuva: Museovirasto Koruja lapsen haudasta Luistarista

Luistarin tunnetuin hauta löytyi ensimmäisenä kaivauskesänä vuonna 1969, kun arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander tutki ns. Euran emännän haudan. Hautaan oli kätketty viikinkiajan lopulla, 1020 – 1050 jKr, noin 45-vuotias, liki 170 cm pitkä nainen, joka oli puettu juhlapukuun. Hauta oli säilynyt niin hyvin, että sen perusteella voitiin suunnitella Euran muinaispuku, joka julkaistiin vuonna 1982.

Kuva: Museovirasto
Euran emännän korut

Puvun kankaat ovat villaa ja niiden värjäämiseen on käytet- ty pääasiassa suomalaisia kasvivärejä, nokkosta, kanervaa ja koivunlehtiä. Nauhoissa tavattu oranssinpunainen on saa- tu aho- ja paimenmataran juurista. Upeat korut ovat pää- osin pronssia. Pronssikorut aiheuttivat haudassa villakankaa- seen hometta, joka oli niin myrkyllistä, että mikrobit eivät pystyneet tuhoamaan villaa. Puvun kankaista saatiin näin talteen liki 100 pientä palaa, joita laboratoriossa tutkimalla voitiin saada selville, millaisia vaatteet olivat aikanaan olleet. Kaulanauhassa on tuontihelmiä Välimeren itäosista ja hopearahoja idästä sekä Englannista ja Saksasta. Alusmekko on ilmeisesti värjätty Intiasta tuodulla kasvivärillä. Puku kertookin mielenkiintoisella tavalla viikinkiajan vilkkaista kauppayhteyksistä sekä itään että länteen, aina kaukomaille asti. Puku on esillä mm. esihistorian opastuskeskuksessa Nauravassa lohikäärmeessä, jossa kerrotaan vaihtuvien näyttelyiden avulla viikinki- ajan elämästä Eurassa.
	Kuva: Museovirasto Esiliinan helmaa hautalöydössä Luistarissa

	Luistarin muinaispuisto

Euran Käräjämäki on Suomen tunnetuimpia ja tutkimushistoriallisesti merkittävimpiä rautakauden kalmistoja. Käräjämäellä uskotaan olleen tuomioistuimen paikka, jossa on aikoinaan käyty oikeutta. Siitä ei ole kuitenkaan todisteita. Sen sijaan varmaa on, että mäen laella oleva 12 kiven muodostama ympyrä on alun perin hauta, viimeinen tunnettu polttohautaus Eurasta 500 – 600 –lukujen taitteesta. Käräjäkiviä ympäröi laaja rautakauden kalmisto, jonka hautasyvennykset näkyvät vieläkin maastossa. Kaikkiaan hautapainanteita on laskettu alueella olevan yli 200, mutta vain noin neljäsosa näistä on tutkittu. Useat haudat ovat olleet kiveyksen peittämiä ja vieressä sijainneella Osmanmäellä hautojen päällä on ilmeisesti poltettu tulta. Ajoitetut ruumishaudat ovat merovingi- ja viikinkiaikaisia (n. 575 – 1025 jKr).

    Kuva: Museovirasto
    Naisen haudan löytöjä
    Osmanmäeltä

Ehkä kiinnostavin Käräjämäen tutkituista haudoista on ns. päällikön hauta, jossa vainaja oli haudattu puuarkussa kil-pineen, miekkoineen, väkipuukkoineen ja keihäineen. Vainajan pään alla sijainnut käyttämätön hioinkivi on tulkittu päällikön merkiksi. Tämä rikkaasti varustettu hauta on kansainvaellusajan ja merovingiajan taitteesta (500 – 600 –luvun vaihde).
	Kuva: Museovirasto Euran Käräjämäki

Rauman seudun ainoa muinaislinna sijaitsee Eurassa. Kauttuan linnavuorelta valvottiin Eurajoen ja Pyhäjärven liikennettä yli 1000 vuotta sitten. Linnavuoren sijainti on aikanaan ollut strategisesti hyvin tärkeä, sillä sieltä on voitu valvoa Ala-Satakunnan tärkeitä rautakautisia kulkureittejä, Pyhäjärveä ja Eurajokea. Linnavuorelta on lisäksi ollut näköyhteys lähes kaikkiin Euran tunnettuihin rautakauden lopun kalmistoihin, joten voidaan olettaa, että lähistöllä on sijainnut useita kyliä.
	Kuva: Museovirasto Kauttuan Linnavuori
Linnavuori on osin jyrkkäseinäinen mäki, jossa loivempien rinteiden puolella on vielä nähtävissä kivivallit. Niiden päällä on luultavasti ollut vielä hirsivarustus. Valliin sisälle jää pieni alue, vain n. 750 neliömetriä. Euralaiset ovat ilmeisesti käyttäneet linnaa pakopaikkana vihollisten hyökätessä. Kaivauksissa tehdyt esinelöydöt osoittavat sen olleen käytössä ainakin merovingiajalla (700 – 800 jKr).
	Kuva: Museovirasto Kauttuan Linnavuori

Euran monista runsaista muinaisjäännöksistä voidaan mainita vielä mm. Pappilanmäen kalmisto, josta on löydetty mm. hieno hopeakoristeinen miekka noin vuodelta 1200. Mäeltä on löydetty myös toinen loistomiekka merovingiajalta. Samasta haudasta tämän germaanisella eläinornamen-tiikalla varustetun miekan kanssa löytyi joukko ns. permalaiseen vyöhön kuuluvia vyönheloja. Haudan löydöt ovat osoitus euralaisten vilkkaista kauppayhteyksistä Keski-Eurooppaan ja Venäjälle. Nykyään Pappilan-
mäkeä hallitsee vuonna 1843 arkkitehti P.J. Gylichin piirustusten mukaan valmistunut empiretyylinen pappilan päärakennus.

Kuva: Museovirasto
Pappilanmäen miekka

Köyliönjärvellä on poikkeuksellinen asema maamme kansallismaisemien joukossa. Piispa Henrikin marttyyrikuolema Köyliönjärven jäällä vuonna 1156 on muodostunut esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitekohdaksi. Järven keskellä sijaitseva Kirkkosaari on ollut arkeologisten löytöjen perusteella huomattava keskus jo rautakaudella.
	Kuva: Museovirasto Yksityiskohta hopea- koristeisesta Tapparasta

Köyliön Tuhkanummen esihistoriallinen kalmisto sijaitsee Köyliönjärven pohjoispäässä männikkökankaalla, josta suuri osa on nykyään raivattu pelloksi. Kalmiston ensimmäiset löydöt ovat jo 1870-luvulta, arkeologisia kaivaustutkimuksia paikalla on suoritettu vuosina 1898 ja 1905. Tuhka-
nummen kalmisto on polttokalmisto: roviolla juhlapuvuissaan poltettujen vainajien jäännökset on kätketty mataliin kuoppiin, jotka on ilmeisesti peitetty ainoastaan maakerroksella. Kiviä tai muita maanpäällisiä merk-
kejä haudoista ei kaivausten yhteydessä huomattu. Kaivauksissa talle-
tettujen löytöjen perusteella kalmisto ajoittuu merovingi- ja viikinki-
ajalle eli vuosiin n. 550 – 1050 jKr. Tuhkanummi –nimen kohde lienee saanut maanpintaa peittäneen, ilmeisesti metsäpaloista aiheutuneen tuhka- ja hiilikerroksen vuoksi. Tuhkanummen kalmisto on merkitty muistokivellä ”Tuhatvuotinen kalmisto”.

   Kuva: Museovirasto
   Hopeakoristeinen Tappara
   Köyliön vanhakartanosta

Köyliön Yttilänotassa sijaitsee ruumiskalmisto esihistoriallisen ajan lopulta. Maan pinnassa niemen rantatöyräällä erottuu matalia pitkänomaisia kuoppia, joista jotkut ovat rivissä rinnakkain. Kuopanteiden pituuden ja pohjan muodon sekä v. 1970 suoritettujen kaivaustutkimusten perusteella ne on tulkittu löydöttömiksi ruumishautojen vajoamiksi. Paikalta on myös sanottu löydetyn 1880-luvulla hauraita pronssiesineitä, jotka kuitenkin ovat joutuneet hukkaan.

Säkylän Pyhäjoella tehdyissä kaivauksissa on löytynyt merkkejä raudanvalmistuksesta sekä rautakautinen kalmisto.

Lisätietoja:
12-osainen radio-ohjelmasarja Eura vuonna 1000, Satakunnan radion sivuille
http://194.252.88.3/rswebpri.nsf/sivut/eura1000
http://www.nba.fi/fi/mjhkohteetsatakunta
http://www.nba.fi/NATMUS/MUSEUM/Opetus/rautakau.htm
http://www.mikkeli.fi/museot/rautakausi/
http://www.eura.fi/arkisto/arkeologia.htm

16.08.2007