PERINTEISET KÄDENTAIDOT

Rauman seudulla on osattu monia sellaisia kädentaitoja, joista alue on tullut tunnetuksi kautta Suomen. Rauman erikoisuus on pitsinnypläys, säkyläläiset ovat olleet erityisen taitavia myllynkivin tekijöitä, lappilaiset ovat olleet tunnettuja pyssyjen tekijöitä ja kirkonrakentajia. Seudun eteläisissä kylissä on tehty puuastioita ja niitä on viety Rauman satamasta ulkomaillekin myyntiin.

PITSINNYPLÄYS

Kansanomainen pitsinnypläys on Suomessa säilynyt Raumalla ja Orimattilan Heinämaan kylässä. Ensimmäiset pitsit Raumalla mainitaan jo 1600-luvulla, mutta vasta 1700-luvulla pitsinnypläystä harjoitettiin Raumalla yleisesti. Raumalaisten pitsien menetyksen takasivat ylelli-syysasetus, joka rajoitti ulkomaisten pitsien tuontia, ja pitsin muodikkuus ennen muuta tykkimyssyissä. 1700-luvun lopulla Raumanpitsin taso nousi, kun ulkomailta saatiin uusia malleja ja ohuita, hyviä nypläyslankoja.

Tykkimyssy, jonka myötä Raumanpitsit tulivat suosituiksi, oli päähine, joka kuului länsisuomalaisen kansannaisen pukuun 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun puoliväliin. Aluksi se oli varakkaan naisväen juhlapäähine, mutta yleistyi sitten tavallisen aikuisen naisen yleispäähineeksi. Tykki-
myssyt ovat nyt tuttuja kansallispukujen päähineitä. Tykki on kovitetun, usein silkkisen myssyn alle asetettava, otsalle laskeutuvat pitsinen reunus.

Kauppa ja merenkulku olivat toimineet pitsien ja nypläyksen levittäjinä Euroopassa. Niinpä Raumanpitsin esikuvana olivat 1700-luvun flanderilaiset pitsit. 1800-luvulla Raumanpitsit saivat vaikutteita saksalaisista pitseistä.

Toisaalta Raumanpitsin levisivät kiertävien kauppiaiden mukana maan pohjois- ja itäosia myöten.  1800-luvun alussa pitsejä myytiin kotimaan lisäksi Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle Pietariin.

Vuonna 1832 Raumalla oli vielä 397 nyplääjää.  1850-luvulla nypläyksen tilanne näytti synkältä.  Tuohon asti nyplättyä pitsiä oli käytetty tykkimyssyjen koristeena, mutta nyt tykkimyssyt jäivät pois muodista ja pitsin tarve väheni. Samaan aikaan tehdastekoiset pitsit tulivat kauppoihin.

1890-luvulla yritettiin Raumanpitsin nypläystä elvyttää monin tavoin, perustettiin mm. nypläys-koulu. Tuohon aikaan pitsien käytön painopiste siirtyi vaatetuksesta kodin tekstiileihin. 1910-luvun alussa nyplääjiä oli jo lähes 100.

LAPIN ASESEPÄT                                                                                                              sivun alkuun

tämän seppäsuvun kantaisä oli pyssyseppä. Myös Henrikin vuonna 1806 syntynyt Reinhold-niminen poika oli erittäin taitava seppä. Kirjailija Nortamo on kertonut Tasalan Vilkun suulla, että ”Lapi Ylikeeren Gniht o semnem byssep, etei semmost ol montta koko Suame maas.” 
                               
Pyssyjen piiput tehtiin ainakin vielä viime vuosisadan puolivälin tienoille asti lattaraudasta, joka taivutettiin putkelle ja näin muodostunut sauma hitsattiin (keitettiin, kuten ennen sanottiin) ahjossa kiinni. Keskelle muodostunutta reikää suurennettiin ja tasattiin reunasta irti ottavalla poralla. Kerrotaan, että oli erittäin vaikea saada tämä pora menemään suoraan tässä reiässä. Suoruus tarkistettiin messinkilangasta tehdyllä jousella ja oikaistiin tarkkaan harkituilla vasaran iskuilla. Monesti reiän oikaisemiseksi tarvittiin kymmeniä lyöntejä.

Pyssyjen osumistarkkuuteen ja tappamisvaikutuksiin tiedettiin aikoinaan kaikenlaisilla taioilla ja muilla olleen keskeisen merkityksen. Nortamon mukaan suvun miehillä olivat myös nämä pyssyjen yliluonnolliset ominaisuudet vankasti hallinnassaan. Näistä hän kertoo hänelle ominaisella huumorilla jaarituksessaan ”Tasala Vilkk paoha meillp pyssyist”.

Reinhold Rengmanin pojat ovat jatkaneet pyssysepän perinteitä Lapissa. Vielä 1900-luvulla Lapissa valmistetut pyssyt ovat olleet arvostettuja ja niitä on myyty eri puolille Suomea. Mm. aseseppä Koivisto on valmistanut yli 300 asetta.

METSÄN TUOTTEIDEN JALOSTUS KÄSITYÖNÄ                                                              sivun alkuun

Isonvihan jälkeen lehtereiden hakkuu saavutti Rauman seudulla ennennäkemättömän laajuuden ja merkityksen. Lehterit olivat veistämällä valmistettuja särmäämättömiä kuusilautoja, joita ulko-
mailla käytettiin varsinkin kattojen ruoteina, olkikattojen aluspuina. Keski- ja Länsi-Euroopassa tällä puutavaralla oli lähes rajaton kysyntä ja se vietiin maailmalle Rauman sataman kautta. Viesti nimenomaan Raumalta oli niin suurta, että ne tunnettiin markkinoilla ”Rauman lehtereinä”.

Varsinkin katovuosina lehtereiden hakkuu merkitsi lähes ainoaa keinoa pysytellä hengissä. Sillä oli seudulle tärkeä taloudellinen merkitys 1900-luvulle asti. 1870-luvulta lähtien lankkujen sahaus ja vienti kasvoi voimakkaasti.

Erityisesti Lapin pitäjä oli tunnettu parrujen, lehtereiden ja lankkujen veistäjistään ja pitäjän vaakunassa onkin tästä muistuttamassa piilukirveet. 1800-luvulla lankkujen käsinsahaus oli tuottoisaa. Kahdelta puolelta veistetty lankkutukki nostettiin korkeiden pukkien päälle, jossa sahan yläpäässä oleva yläsahuri ja alapäässä toinen sahuri sahasivat puun lankun kerrallaan.

Parhaiden rekikelien aikaan Lapin kautta kulki Rauman satamaan päivittäin satoja puukuormia.

PUUASTIANTEKO                                                                                                               sivun alkuun

Ensimmäinen tieto puuastioista Rauman seudulta on Köyliöstä yli 1000 vuoden takaa: Kirkko-
saareen haudatulle miehelle oli laitettu hauta-antimiksi kimpiastiantekijän työkalut. Vainaja lienee ollut ammattimainen astiantekijä.

Erityisesti Vakka-Suomi on tunnettu puuastianteosta, kuten nimikin kertoo, mutta myös Lapin ja Euran seuduilla puuastioiden teko oli ollut merkittävää. Täällä valmistettiin kulhoja, lautasia, pyttyjä, purnukoita, tuoppeja, haarikoita, ämpäreitä, saaveja ja kirnuja. Toisaalta Vakka-Suomen karu maaperä, toisaalta hyvät liikenneyhteydet Uudenkaupungin ja Rauman satamien kautta antoivat kehittymisedellytykset puuastianvalmistukselle. Vienti on alkanut viimeistään 1200-luvulla, jolloin vakkasuomalaiset puuastiat olivat jo tuttuja Ruotsin, Tanskan ja Saksan satamissa. Myöhempinäkin aikoina talonpojat veivät puuastioita laivoillaan näihin maihin ja Baltiaan. Puu-
astioita myytiin Suomessa mm. Porissa ja Turussa.

Puuastioiden valmistaminen väheni dramaattisesti 1800-luvun lopulla, kun uudet astiamateriaalit valtasivat nopeasti alaa. 

Raumalla on vuosikymmeniä harjoitettu suurisuuntaista kimpiastianvalmistusta: 1940-luvulla tynnyritehdas Toras teki tynnyreitä, silakkanelikkoja ja kimpitekniikalla valmistettuja Pyykki-Maija -pesukoneita. Vuodesta 1957 tuotantolaitos on toiminut Leikarissa nimellä Tynnyri ja kiulu.

KIRKONRAKENTAJA HOLLMEN LAPISTA                                                                        sivun alkuun

Hyvät puusepäntaidot olivat vielä 1800-luvun lopulla kunniassaan ja pojat pääsivät miesten kirjoihin vasta, kun olivat saaneet omin käsin toimeksi vettä pitävän puuastian. Lappilainen Kosti Hollmen (1891 – 1954) kehittyi kuuluisaksi kirkkojen rakentajaksi ja korjaajaksi ja hänen työtään on esillä 58:ssä suomalaisessa kirkossa, mm. Rauman, Lapin, Honkilahden, Säkylän ja Köyliön kirkkojen korjaustöissä. Hän kokosi kirkkojen korjaamisessa ja rakentamisessa tarvittavat ammattimiehet Lapista.

SÄKYLÄN MYLLYNKIVET                                                                                                  sivun alkuun

Säkylän myllynkivien valmistus kehittyi mittavaksi toiminnaksi ja pitäjä on niistä kuuluisa. Valmistuksella oli suuri taloudellinen merkitys seudun talonpojille, jotka tekivät myllynkiviä varsinaisten maataloustöiden lomassa. Myöhemmin myllynkiviä tekivät erityisesti tilattomat, mäki- tupalaiset ja torpparit. Säkylä muodostui myllynkivikeskukseksi siitä syystä, että täällä maa- perästä löytyi suuria hiekkakivipaasia. Parhaat myllynkivet saatiin nykyisen sokeritehtaan tienoilta. Keväällä ruodan sulaessa kivien etsintä alkoi. Kivien kovuuden arvioinnissa oli pettämätön keino kokeilla kiveä kielellä: jos kivi oli sopivan kova, se ei tarttunut kieleen. Ensin sopiva kivi kaivettiin maasta ja sen keskelle hakattiin reikä. Sitten se muotoiltiin hakkaamalla, myöhemmin tässä käytettiin myös dynamiittia.  Yhden myllynkiven valmistus kesti noin viikon.  Pilalle menneitä kiviä vietiin talojen rappu- ja nurkkakiviksi.

Tuulimylly Säkylästä

Myllynkiviä hakattiin ilmeisesti jo keskiajalla ja käsikiviä lienee tehty huomattavia määriä. Vuosi 1625 oli merkkivuosi Säkylän myllynkiviteollisuudelle, sillä tuolloin voimaan tullut myllytulli merkitsi suurien myllynkivien kysynnän kasvua. 1700-luvulla toiminta oli vilkasta ja 1800-luvullakin melko monen säkyläläisen perukirjoissa on maininta kivityömiehen työkaluista. Hyvälaatuisia myllynkiviä vietiin jopa Ruotsiin. 

Toiminta loppui kiviaineksen vähetessä, mutta ennen muuta siksi, että myllynkiviä alettiin ensim-
mäisen maailmansodan aikoihin valmistaa teollisesti.