|

TALVIKUNNOSSAPITO
Talvikunnossapidossa noudatetaan teknisen lautakunnan
hyväksymää katujen kunnossapitoluokitusta.
Talvikunnossapidon laatutaso ja
henkilöstön
määrä on mitoitettu siten, että
12 tunnin työjaksossa pystytään kertaalleen auraamaan noin 10 cm:n
lumi tai sohjo sekä hiekoittamaan kaupungin kadut, kevyenliikenteen
väylät, torit sekä kiinteistöjen pihat.
Mikäli hankalat keliolosuhteet jatkuvat useita päiviä, konerikot ja
sairastumiset sekä työaikalaki pakollisine lepotaukoineen aiheuttavat
aurauksessa ja hiekoituksessa viivästymisiä.
Kunnossa- ja puhtaanapitolaissa on määritelty vastuunjako
kiinteistön kohdalla olevien jalkakäytävän, pyörätien, viherkaistan ja
ajoradan hoidosta.
Vahinkotapauksissa, joita ovat esimerkiksi liukastuminen ja kuoppaan ajo, otetaan
yhteyttä katutoimeen.
Siellä selvitetään, onko
tapahtumapaikka kaupungin vai yksityisen kunnossapidettävää
aluetta. Lisäksi annetaan ohjeet, miten ja mistä mahdollista
korvausta voi hakea.
Päivitetty:
10.01.2005
|