Kalatorin arkeologiset kaivaukset

Museovirasto tekee Kalatorilla arkeologisia kaivauksia kesän 2009 aikana. Kaivauksilla pyritään selvittämään alueen vanhaa maankäyttöä; oletettavasti Kalatori on vanhaa laidunmaata. Kaivauksilla on mahdollista löytää uutta tietoa alueen maankäytöstä, sillä vanhimmat kartat Rauman kaupungista ovat 1750-luvulta.

Kaivauksilta on löytynyt vanha torikerros, josta löydetyt esineet ajoittuvat 1500-luvulta aina 1800-luvulle. Torikerroksen alta löytyi vanha peltokerros, josta kielii tummina juovina vaaleassa hiekassa erottuvat auranjäljet. Peltokerroksen alta paljastui vanha rantakivikon kaltaista kerrostumaa, joka kertonee alueen sijainneen ennen keskiaikaa meren rannalla.

Kaivauksilta löydetyistä esineistä rahat antavat tarkimmat ajoitukset eri maakerroksille. Löydetyistä kolikoista tunnistettavia ovat ainakin ruotsalaiset kolikot 1500-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Myös mahdollisesti vanhempia, 1400-1500-luvuilta olevia kolikoita on löydetty, mutta niiden ajoitus vaatii konservointia ja tarkempia tutkimuksia.

Muut kaivauksissa löydetyt esineet ovat ihmisten arkipäivään kuuluvia esineitä tai niiden kappaleita esimerkiksi nappeja, liitupiipun varsia, astioiden sirpaleita ja kolikoita. Myös vanha kaivo ja ensimmäinen hylätty kaivonpaikka on kaivauksien aikana paljastunut. Lisäksi kahden tiilirakenteen yläosat on kaivettu esiin. 

Kalatorin arkeologisia kaivauksia tehdään kesäkuun 26. päivään asti ja jatketaan mahdollisesti ensi vuonna. Kaivauksien aikana paljastuneita löytöjä voi käydä katsomassa kotiseutumuseo Marelassa kesäkuun 2009 loppuun asti.

 

Kalatori 1900-luvun alussa. (kuva:Rauman Museo)

Päivitetty: 29.09.2009

 
 
Arkeologiset kaivaukset 2009 

 
Kaivauksien aikana löytyi hylätty kaivonpaikka.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

        suunnittelun pääsivulle