Leikkikentät

Leikkikentät rakennetaan kaavassa varatuille alueille. Uusia leikkikenttiä pyritään rakentamaan alueen muun rakentumisen yhteydessä, määrärahojen puitteissa. Tällä hetkellä leikkikenttien rakentamiseen varatut rahat  menevät olemassa olevien kenttien perusparantamiseen. Teknisen lautakunnan hyväksymän leikkikenttien kehittämisohjelman pohjalta laaditaan vuosittain työohjelma, jossa tarkentuu vuoden aikana tehtävät kenttien rakentamis- ja perusparannuskohteet.

Puistotoimella oli aikaisemmin leikkikenttiä hoidossa kaikkiaan 78. Koska osan kunto ei vastannut uusia tuoteturvallisuuslain määräyksiä ja selvityksen mukaan joidenkin kenttien käyttö on hyvin vähäistä eikä alueen asukasrakennekaan ei tue kentän pitämistä, on se poistettu. Toiminta on keskitetty alueella olevaan isompaan kenttään, jonka varustelua on voitu lisätä monipuolisemmaksi huomioiden erilaiset käyttäjäryhmät.

Vuonna 2012 hoidossa on 37 leikkikenttää. Kentät on pyritty sijoittamaan kaupunginosittain siten, että alueen asukkailla on lähimpään leikkikenttään turvallinen kulkuyhteys. Kentät on jaettu hoitotason ja varustelun mukaan I - ja II - tasoon siten, että joka kaupunginosassa on vähintään yksi kumpaakin.

I - tason leikkikenttä eli keskuskenttä
             - varustetasoltaan monipuolinen
             - perusvarusteina mm. hiekkalaatikko, keinu, karuselli, jousieläin
             - lisäksi liukuja, monitoimitelineitä, erikoisleikkivälineitä sekä puistokalusteita
             - erilaisia istutuksia

II - tason leikkikenttä
             - kooltaan pienehkö
             - perusvarusteina mm. hiekkalaatikko, keinu, karuselli, jousieläimiä
             - ei välttämättä istutuksia

Leikkipaikkojen ja -kenttien ylläpito on julkista palvelua. Tuoteturvallisuuslaki ja sitä tukeva standardi koskee esimerkiksi julkisissa puistoissa, päiväkotien pihoilla ja kauppakeskuksissa olevia leikkipaikkoja. Se koskee myös esimerkiksi kerrostalopihojen leikkipaikkoja, jos niiden huollosta vastaa esimerkiksi kiinteistöhuoltoyritys. Suljettujen, pienten yksityisten pihojen leikkipaikkoihin nämä säännökset eivät ulotu. Valvontaa suorittavat mm. kuntien terveystarkastajat. 

Leikkikenttien kunnossapito                                                                                      Puistotyönjohtaja Pekka Sainio, 834 4670, 0500-940169                                                                                            

Kenttien sijainti

wihertoimen pääsivulle

Päivitetty: 07.02.2012