|
||||||||||||||||||||||
|
VieraslajitVieraslaji on laji, joka ei alun perin kuulu tietyn alueen ekosysteemiin eikä olisi pystynyt ilman ihmisen joko tietoista tai tahatonta myötävaikutusta kulkeutumaan alueelle luontaisen leviämisesteen yli. Suuri osa vieraslajeista on kasveja mm. jättiputket, jättipalsami ja kurtturuusu aiheuttavat suuria vahinkoja monilla alueilla, ne voivat olla uhka luonnolle, elinkeinoille ja jopa ihmisen terveydelle. Kasvit kulkeutuvat uusille alueille mm. heinänsiemenen mukana ja myös siirreltävien maamassojen ja multakuormien mukana. Yksi suurimmista ongelmista on puutarhajätteiden huolimaton ja välinpitämätön käsittely ja hävitys. Jättiputki (Heracleum sp.) on Suomen luontoon puutarhoista levinnyt vieraslaji, joka on haitallinen luonnolle ja ihmiselle. Se leviää tehokkaasti, ja pystyy muodostamaan laajoja kasvustoja, jotka tukahduttavat muun kasvillisuuden. Sen kasvineste saattaa aiheuttaa ihmiselle palovamman kaltaisia ihovaurioita reagoidessaan auringonvalon kanssa. Kurtturuusu (Rosa rugosa) ja jättipalsami (Impatiens glandulifera) ovat myös levinneet puutarhoista luontoon ja uhkaavat luonnonvaraisia kasveja. Ihmisille ne eivät ole vaarallisia. HävittäminenVastuu vieraslajien hävittämisestä on aina kiinteistön omistajalla. Tärkeintä on aloittaa torjunta ajoissa, kun esiintymä on vielä pieni. Näin säästyy huomattavasti aikaa, vaivaa ja rahaa. Vieraslaji esiintymistä voit ilmoittaa sähköpostilla pirita.sorsakivi@rauma.fi tai puhelimitse 044 793 4614 Päivitetty: 23.02.2012 |
||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||