|
||||||||||||||||||||||
Kaivopuistontien tontinluovutuskilpailuRauman kaupungin järjestämän Kaivopuistontien tontinluovutuskilpailun on voittanut rakennusliike Hartela Oy. Voittaneen ehdotuksen arkkitehtisuunnittelijana on toiminut arkkitehti Aaro Artto Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka Oy:stä. Alueen asemakaava ehdotus laaditaan voittaneen kilpailutyön pohjalta. Kaupunki järjesti tontinluovutuskilpailun Kaivopuistontien varrella sijaitsevan, asuinkortteliksi kaavoitettavan LP-alueen tonteista. Kilpailu käytiin laatukilpailuna. Määräaikaan mennessä jätettiin vain yksi kilpailuehdotus nimimerkillä ”Värisuora”. Kilpailuehdotus suhtautuu ympäristöönsä kunnioittavasti ja suunnitelma liittyy luontevaksi osaksi Säikän-, Saukon- ja Pyynpäänkadun kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti merkittävää asuinaluetta. Kaksikerroksiset puurakenteiset talot ovat sekä pohjaratkaisuiltaan että julkisivuiltaan konstailemattomia ja muodostavat yhdessä Kaivopuistontielle jäntevän katujulkisivun. Kilpailuehdotus vastaa hyvin kilpailuohjelman tavoitteita ja on kilpailuohjelman mukainen. Vaikka kilpailuehdotuksia jätettiin vain yksi, voidaan kilpailun tulokseen olla tyytyväisiä. Kilpailualue oli jaettu kahteen osa-alueeseen A- ja AP-alueisiin. Voittaneen kilpailuehdotuksen korttelisuunnitelma noudattelee alueen alkuperäistä kaupunkirakennetta ja tonttijakoa. AP-alue on jaettu seitsemäksi tontiksi, joiden koko vaihtelee 580 neliöstä 670 neliöön. A-alue on jaettu puolestaan kahteen tonttiin ja yhteisalueeseen. Kilpailusuunnitelmassa AP-alueen yhteenlaskettu kerrosala on 970 m2 + talousrakennukset 200 m2 ja A-alueen yhteenlaskettu kerrosala on 812 m2 + talousrakennukset 138m2. Asuntoja suunnitelmassa on yhteensä 13. Kilpailutyöhön voi tutustua
8.-18.12.2009 kaavoituksessa. Katunäkymä kaavoituksen pohjaksi valitusta kilpailuehdotuksesta. Voittajaehdotuksen kilpailu planssit
Kilpailuohjelma
Lisätietoja antavat kaavoitusarkkitehti Jouni Mäkinen puh. (02) 834 3665 ja
kaavoitusavustaja Päivitetty: 07.12.2009 |
||||||||||||||||||||||