ROHELAN TORPPA

varaustupa

 

Historiaa

Rohela on torppa ajalta, jolloin saaristolaisasutus lisääntyi. Elettiin vuoden 1800-luvun loppua. Kaupungin Rahatoimikamari piti vuonna 1895 huutokaupan, jonka yhteydessä torpat annettiin vuokralle 25 vuodeksi. Huutokaupan yhteydessä perustettiin myös uusi Rohelan torppa vuokrattavaksi vuoden 1897 alusta.

Vuokratilalliset itsenäistyivät sodan jälkeen maanhankintalain perusteella.

Rauman saaristotilojen autioituminen alkoi kuitenkin 1950-luvulla. Rohelan tila ostettiin takaisin kaupungille 1958.

Torpan asukkaiden toimeentulo tuli pääasiassa kalastuksesta. Tilaan kuului myös metsää ja pieniä peltoalueita. Rohelan kokonaisala oli noin 16 hehtaaria. Siitä metsää oli noin 12,5 hehtaaria.

Ennen varaustuvaksi siirtoaan Rohela on ollut kaupungin metsurien tukikohtana ja useita vuosia käyttämättömänä.


Luonto

Rohela on osa Reksaaren maankohoamisrannan lehtoa, joka kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan ja Naturaa 2000 -ohjelmaan. 

Lehdon pinta-ala on noin seitsemän hehtaaria. Uhanalaisten nummimataran, kevätesikon, mäkimintun ja nurmilaukan lisäksi lehdossa kasvavat lehtokielo, orjanruusu, käärmeenkieli, lehtokuusama, taikinanmarja, koiranheisi, mäkikaura, lehtopähkämö, herttakaksikko, syyläjuuri, mustakonnanmarja, haisukurjenpolvi, lehtoarho, vilukko, pystykiurunkannus ja valkolehdokki. Rantalehdossa tavataan uhanalaista pikkuapolloa.

Kapean salmen eteläpuolella on Omenapuunmaan luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelualueeseen voit tutustua luontopolun avulla.

Torpan takapihalta pääset Reksaaren luontopolulle.

Rohela sijaitsee Reksaaressa noin kilometrin polkuyhteyden päässä Reksaaren saaristoleirintäalueesta (Kartun saaristolaistila).

Rohela varaustupana

Rohelan torppa on käytössäsi vaellusten, melonta- ja kalastusretkien yöpymispaikkana.

Varaukset, avainjärjestelyt ja lisätiedot kesäaikana Reksaaren leirintäalueelta.

Rohelan voi varata vuorokaudeksi. Varausaika alkaa kello 12 ja päättyy seuraavana päivänä kello 12. Torpan varaaminen ei tuo yksioikeutta piha-alueen käyttöön. Piha-alue ja nuotiopaikka ovat osa yleistä retkeilyreittiä.

Varaus on maksullinen. Maksu määritetään vuosittain keväällä.

Käyttöösi on varattu polttopuita. Alueella on kaivo. Täysin turvallisesta juomavedestä huolehdit kuitenkin itse. Sinun kannattaa varata mukaan tarvitsemasi retkeilyvälineet kuten retkipatjat.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Omenapuunmaa

Reksaaren saaristoleirintäalue

Pyörällä, patikoiden ja soutaen Reksaareen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   N 61°11.728'   E 021°26.798'

Rohelan sijainti Rauman
kaupungin karttapalvelussa

 Rohelan sijainti kansalaisen karttapaikassa

 

 

 

 

 

 

          

 Takaisin Selkämeren kansallispuisto Rauma-sivulle